●Vaiennettu väkivalta

19-vuotias Ujuni Ahmed opiskelee lukiossa viimeistä vuotta. Hän on muuttanut perheensä kanssa vuonna 1991 Suomeen Somalian pääkaupungista Mogadishusta. Matka Suomeen tehtiin Jemenin kautta.

“Ympärileikkaus”, Ujuni toteaa ykskantaan. Hän oli silloin kaksivuotias.

“Leikkaus voidaan tehdä tytölle kahdella eri tavalla. Toinen on sunna, jolloin klitoriksesta leikataan vain pieni pala. Toisella tavalla leikataan enemmän ja paikat ommellaan yhteen niin, että avoimeksi jää aivan pieni rako, josta kuukautisvuoto pääsee. Ja tämä tehdään vain miehen takia! Todisteeksi, että tyttö on neitsyt! Ennen luulin, että se kuuluu uskontoon, kun meille on niin opetettu, mutta eihän se kuulu”, Ujuni kertoo.

“Se on pahin väkivallan merkki, ja siihen Suomen valtio ei puutu mitenkään. Jos tyttö on tuotu niin pienenä Suomeen, ettei hänelle ole tehty ympärileikkausta, tytöt viedään matkoille.”

Sukupuolielinten silpomisesta on seurauksena kovat kivut, erityisesti synnytys on usein hengenvaarallinen äidille.

“Moni ei uskalla mennä gynekologille”, Ujuni huomauttaa. Jokainen kaveri, jonka kanssa asia on tullut puheeksi, on ympärileikattu, vaikka nämä olisivat asuneet pienestä pitäen Suomessa.

Sukupuolielinten silpominen on Suomessa rikos, kuten myös se, että rikos suunnitellaan tehtäväksi toisessa maassa. Ujunin mukaan sukupuolielinten silpomista Suomessa voitaisiin torjua tiedottamalla asiasta maahanmuuttajille. Toisaalta hän suosittaisi myös tiukempaa kontrollia silloin, kun pienten tyttölasten kanssa matkustetaan maihin, joissa sukuelinten silpominen ei ole rikos.

Nyt Ujunin perhe on muuttanut Englantiin, Suomeen jäi Ujunin lisäksi hänen 20-vuotias veljensä. Ujuni on kokenut oman osansa väkivallasta. Tukea Ujuni on saanut Tyttöjen Talolta, joka on vain tytöille tarkoitettu nuorisotalo.

“Tyttöjen Talo on joidenkin somaliperheiden keskuudessa kielletty paikka. Vanhemmat ajattelevat, että tytöt viedään sieltä turvataloon. Mutta pahempihan se olisi, jos tytöt olisivat kaupungilla. Moni käykin Tyttöjen Talolla salaa. Jos joku voi kertoa äidilleen, että käy siellä, aina on riski, että kaverin äiti kertoo toisten äideille”, Ujuni sanoo.

Tyttöjen Talon monikulttuurisen Sisters-projektinvetäjä Anne Väisänen huomauttaa, että suurin osa muslimitytöistä saa käydä Tyttöjen Talolla juuri siksi, että se on poikavapaata aluetta.

“Jotkut tytöt käyvät varmasti salaa. Luultavasti juuri ne, jotka on ohjattu turvataloon. Heitä vain on prosentuaalisesti todella vähän”, Väisänen sanoo.

Helsingin Kalliossa sijaitseva vain tytöille suunnattu Tyttöjen Talo on Ujunin mukaan ainoa paikka, jossa hän on saanut tukea ja tietoa. Väkivaltaa kokeneita nuoria ohjataan Tyttöjen Talolta turvataloihin.

“Menin sinne ensimmäistä kertaa yhden kaverini kanssa. Kesti siinä melkein vuoden ennen kuin todella aloin luottaa Tyttöjen Talon työntekijöihin. Turvataloista kuulin vain, että jos joku tyttö oli mennyt sinne, niin seuraavana päivänä sieltä oli soitettu vanhemmille ja tyttö joutui palaamaan samaan tilanteeseen. Alle 18-vuotiaat palautetaan kotiin ja täysi-ikäisille sanotaan, että asia ei kuulu meille”, Ujuni kertoo kuulemistaan kokemuksista.

Tyttöjen Talon Anne Väisänen lisää, että tämä on Ujunin kokemus tilanteesta.

“Alle 18-vuotiaita ei turvataloista palauteta kotiin ilman työntekijän arviointia. Niissä tilanteissa, joissa työntekijä ei arvioi tilannetta lapsen kannalta vaaralliseksi, he ilmoittavat kotiin ja ilmoittavat lapsen olinpaikan vanhemmille. Heillä on täysi oikeus hakea lapsi kotiinsa. Täysi-ikäisille ei myöskään sanota, että asia ei kuulu meille. Turvatalot joustavat hyvin paljon yläikärajoissa”, Väisänen kertoo.

Tyttöjen Talolla Ujuni huomasi, että muilla oli samanlaisia ongelmia kotona: isä tai veli pahoinpiteli tai äiti tukisteli.

“Syy voi olla ihan mitä tahansa, kuten se, että pukeutuu väärin, ei kunnioita veljeään tarpeeksi tai juttelee suomalaisten kanssa. Ennen ajattelin, että se että isä tai veli kurittaa on heidän oikeutensa ihan samalla tavalla kuin että jos on punainen valo, katua ei saa ylittää.”

Ujuni huomauttaa, että pakkoavioliittoja hänen tuttavapiirissään on järjestetty harvemmin kuin ennen.

Ujuni kertoo myös pelkäävänsä somalialaiskulttuurissa yleisiä kirouksia, joita erityisesti äidillä on valta langettaa lastensa päälle.

“Pelkään kirousta niin paljon, että tekisin jotain, mitä en halua, jos minua sillä uhataan.”

Vuoden 2006 alussa Ujuni sanoo olleensa henkisesti todella huonossa kunnossa: “Olin muutamia jaksoja kokonaan pois koulusta. Sitten ne lähettää jotain lippuja ja lappuja kotiin vietäväksi. En halua yleistää, mutta tuntuu, että opettajat eivät todellakaan ymmärrä, minkälaisessa tilanteessa lintsaan. Pelkäsin paljon sitäkin, että joku soittaa kotiin, mitä olisin siinä tilanteessa sanonut. Tyttöjen Talolta voi joku soittaa koululle ja selittää, että miksi en tule kouluun.”

Ujuni väsyi niin pahasti, että hänelle määrättiin masennus- ja unilääkkeitä. Hänen neuvonsa monen samasta kohtalosta kärsivän tytön auttamiseksi on yksinkertainen.

“Kouluissa pitää opettaa kaikille, että minkäänlainen kurittaminen ei ole oikein. Kun on kaikkea huume- ja seksivalistusta, tämän pitäisi olla yksi valistuksen aihe myös”, Ujuni toteaa.

Ujuni on turhautunut monta kertaa suomalaisten ystäviensä neuvoihin tehdä poliisille ilmoitus. Monen väkivallan alla elävän naisen avuksi olisi yksinkertaisesti parempi suomen kielen taitokin.

Omaa somalialaissuomalaista identiteettiään Ujuni työsti tehdessään videoprojektia muutaman muun Tyttöjen Talon ryhmäläisensä kanssa.

“Tein haastatteluja siitä näkökulmasta, että miten suomalaiset ovat maahanmuuttajien rasismin kohteena. Siitäkin minulle on sanottu, että ei siitä saisi puhua, mutta tottahan se on. Omaa alkuperäistä kulttuuria halutaan korostaa, ja jos vaikka leffassa joku valkoinen sanoo somalialaisille, että olkaa hiljaa, niin kyllä sille sanotaan, että vitun valkonaama.”

_______________

Tietoa, tukea ja turvaa

”Useat muslimitytöt, joiden kanssa olen täällä jutellut asiasta, ovat joutuneet sukuelinten silpomisen kohteeksi. Heissä on sellaisia tyttöjä, jotka on viety täältä silvottavaksi kotimaahan tai muuhun maahan, jossa se on sallittua, koska he ovat joko syntyneet Suomessa tai olleet vielä niin pieniä tänne muutettaessa”, Anne Väisänen Tyttöjen Talolta sanoo. Väisänen on monikulttuurisen tyttötyön Sisters-projektin vetäjä, Tyttöjen Talolla hän on työskennellyt vuoden. Väisäsen arvion mukaan talolla käy illassa noin 50 nuorta. Talon kävijöistä noin puolet on maahanmuuttajataustaisia.

”Syitä väkivaltaiseen käytökseen on vaikea löytää ja kuitenkaan mikään syy ei anna sille oikeutusta. Perheväkivaltatilanteet voivat lähteä vaikka siitä, että vanhemmat eivät saa riittävästi tukea muuttaessaan maahan. Isä perheenpäänä joutuu kiristämään ohjia eikä ehkä löydä muita keinoja kuin väkivallan, kun hän haluaa ylläpitää perheen kunniaa uudessa kulttuurissa. Äiti kiristää otteitaan saadakseen tyttärensä uskomaan tämän”, Väisänen kertoo.

”Olen kuullut sellaisenkin, että tyttöä oli pahoinpidelty kotona, kun hän oli tullut tanssitunnilta verkkarit jalassa kotiin, eikä ollut vaihtanut hametta päälleen.”

Tyttöjen Talo pyrkii tekemään yhteistyötä Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen kanssa. Väisänen huomauttaa, että turvataloilla on lainmukainen velvollisuus ilmoittaa vanhemmille alle 18-vuotiaan yöpymisestä turvatalossa, ja avoin perhetyö on turvatalojen keskeisin toimintamalli.

“Se on välillä todellinen ongelma, kun mietin, missä tyttö voi viettää yön. Tuntuu mahdottomalta lähettää nuorta kilttiä, kuuliaista ja syvästi uskonnollista muslimityttöä mihinkään naisten yömajaan. Parasta olisi, jos turvataloilla tiedettäisiin tarpeeksi hyvin Tyttöjen Talon toiminnasta niin, että tilannetta voitaisiin arvioida yhdessä ja ensimmäinen yhteydenotto olisi perheen sosiaalityöntekijään eikä välttämättä suoraan kotiin.”

”Tärkeä tapa auttaa maahanmuuttajia on heidän sosiaalinen vahvistamisensa. Julkisella puolella pitäisi käsittää, mitkä sodan ja maahanmuuton traumat ovat olleet. Maahanmuuttajien oletetaan olevan samanlaisia kuin suomalaisten eikä tilaa erilaisuudelle jää. Tyttöjen Talon suljetuissa tyttöryhmissä luottamus kasvaa ja muiden tyttöjen kokemuksista saa vertaistukea. Tietoa Suomen lainsäädännöstä pitää lisätä ja korostaa käsitystä oikeasta ja väärästä”, Väisänen sanoo.

”Pyrimme puhumaan myös kunniaväkivallasta. Sen estämiseksi pitäisi tehdä paljon. Lainsäädännöstä on hyvä tiedottaa ja toisaalta lääkäreitä pitäisi kouluttaa näkemään, mistä voi olla kyse ja kysymään rohkeammin. Pahintahan on, että saa vastaukseksi, että henkilö ei halua puhua asiasta”, Väisänen huomauttaa.

”Usein ajatellaan, että ei Suomessa ole kunniaväkivaltaa, vaikka todellisuus on toinen.”

Vuonna 2000 perustettu Tyttöjen Talo on tarkoitettu 10–28-vuotiaille tytöille. Tyttöjen Talolla voi harrastaa mm. joogaa, tanssia, teatteria ja kuvataidetta. Tyttöjen Talo tarjoaa tukea naiseksi kasvamisessa ja siellä voi keskustella esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tyttöjen Talolla on tavattavissa myös kätilö. Monikulttuurisen tyttötyön Sisters-projekti on RAY:n rahoittama nelivuotinen hanke.

Tyttöjen Talo, Porthaninkatu 2, ma, ti & to 14–20, ke 14–17. www.tyttojentalo.fi