•Hiljaa virtaa...
Globaali taantuma näkyy myös siirtolaisten rahalähetyksissä. Venäjällä pudotus on suurin.
Nopeasti levinnyt finanssikriisi on saanut maan toisensa jälkeen huomaamaan, etteivät ne ole globaalin talouden käänteille immuuneja. Viime aikoina kriisi on myös alkanut vaikuttaa kehitysmaiden tilanteeseen.
Monissa kehitysmaissa rahoitus- ja pörssitoiminta on suhteellisen vähäistä, joten tältä osin ne selviävät tilanteesta varsin hyvin. Erityinen huoli on kuitenkin kohdistunut siirtolaisten rahalähetysten vähenemiseen. Kun työllisyys rikkaissa maissa laskee, siirtolaiset ovat usein ensimmäisinä vaikeuksissa.
Rikkaissa maissa työskentelevien siirtolaisten rahalähetykset kotiin olivat viime vuonna maailmanlaajuisesti 300 miljardia dollaria. Summa on noin kolme kertaa maailman kehitysavun kokonaissumma. Tässä vertailussa on myös huomioitava, ettei kehitysapu mene kokonaisuudessaan kehitysmaihin.
Mutta mitkä köyhät maat tästä ilmiöstä kärsivät eniten? Maailmanpankin tilastoista on saatavilla kohtuullisen tarkkoja lukuja sekä rahalähetysten absoluuttisista summista että rahalähetysten BKT-osuuksista vastaanottavan maan taloudessa.
Näistä jälkimmäiset luvut ovat kiinnostavampia, koska ne kertovat kuinka suuren suhteellisen loven maan talouteen rahalähetysten tyrehtyminen aiheuttaa. Korkea BKT-osuus merkitsee syvää riippuvuutta ulkoisista lähetyksistä.
Tämän tilaston kärjessä ovat Tadžikistan (45 % BKT:sta) ja Moldova (38 %). Kriisi iskee siis köyhien elämään tätä kautta Keski-Aasiassa ja Euroopan laidalla. Tadžikistanin ohella myös monet muut Keski-Aasian erittäin köyhät maat ovat erittäin riippuvaisia rahalähetyksistä, esimerkiksi Kirgisia ja Uzbekistan.
Keski-Aasian ja Itä-Euroopan painottuminen tässä tilastossa on sikäli ikävää, että tilastot kertovat rahalähetysten vähentyneen erityisen paljon juuri Venäjältä. Euroopassa ja Yhdysvalloissa siirtolaiset ovat toistaiseksi pitäneet paremmin pintansa.
Tältä osin globaali taantuma näkyy siis selvimmin maailman köyhien elämässä sitä kautta, että työpaikat vähenevät Moskovassa.
Sivun artikkeli on julkaistu myös voiman numerossa 3/2009.
Luetuimmat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Tuoreimmat kommentit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
- • SaraS – Aussijohto jäässä
- • SaraS – Korruptoitunut EU
- • AnttiR – Planeetan viileimmät
- • AnttiR – Korruptoitunut EU
- • kallekn – Korruptoitunut EU
- • Piapoo – Korruptoitunut EU
- • Helvetinkopteri-83 – Suomen Toilet
- • AnttiR – Voitto tulee vaivihkaa
- • AnttiR – Metsää & mellakoita
- • pera – 2500 vuotta perhehelvettiä






Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi
















