●Poliittinen siemen

Britanniassa parituhatta ihmistä käy vuosittain Brightonin siementen vaihtopäivillä, vaikka toiminta on laitonta. Itävallassa rekisteröimättömien lajikkeiden siemeniä saa vaihtaa, muttei myydä.

Ranskassa Kokopelli-niminen siemenpankki neuvoo, kuinka kerätä siemenet omalta kasvimaalta ja säilyttää ne kylvökauteen. Suuret siemenyhtiöt ovat haastaneet sen useita kertoja oikeuteen.

Luonnosta tai omasta pellosta kerätyistä siemenistä uhkaa tulla lainsuojattomia EU:ssa.

Siemenet halutaan yksityistää ja kaupallistaa. Euroopan unioni tukee siemenkaupan keskittymistä rekisteröimällä sekä siementen tuottajat että myytäväksi sallitut siemenet. Myös maataloustukiaisten ja luomumerkinnän ehdot ovat keinoja painostaa viljelijät standardisoitujen lajikkeiden viljelijöiksi.

EU pyyhki puolitoistatuhatta lajiketta myynnistä jo vuonna 1980 luodessaan unioninlaajuisen siemenkatalogin. Monet kasvit eivät päässeet katalogiin, koska EU:n mukaan ne ovat paikallinen versio toisesta lajikkeesta. Monet standardin tunnustamat ”versiot” olivat suuryritysten immateriaalioikeuksien alaisia muunneltuja lajikkeita, kun taas myyntikieltoon joutuneet siemenet olivat perinteisiä lajikkeita.

Vuonna 2012 EU aikoo päättää uudesta siemenlaista. Laissa aiotaan tiukentaa siementen standardisointia ja yhtenäistää eri valtioiden menettelytapoja. Vaikuttaakseen lain valmisteluun puolisensataa järjestöä kokoontuu jälleen ensi keväänä vuosittaisille toimintapäiville Brysseliin. Järjestöt vaativat pienviljelijöille oikeutta istuttaa omasta sadosta korjattu siemen ja perinnelajikkeille vaihtoehtoista rekisteröintijärjestelmää.

Siementen standardisointi paljastaa, kuinka kaukana EU:n talouspolitiikka on sen saarnaamasta vapaakaupan ideaalista.

Siemenpankki Kokopelli ajaakin parhaillaan asiaansa Euroopan unionin tuomioistuimessa. Sen kanta on, että siemenkaupan rajoitukset ovat EU:n perussopimusten vastaisia juuri vapaan kaupan rajoittamisen vuoksi.

Markkinoiden byrokratisointi on vapaan kaupan vastaista, mutta EU-virkamiehistö näkee itsensä vapaan kaupan edistäjinä. Se katsoo purkavansa kaupan esteitä, kun kaikkialla EU:ssa voi ostaa täysin samanlaista siementä.

Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmä ei huomaa, että maatilat yleisesti jalostavat ja säilyttävät siemenensä seuraavan vuoden kylvöä varten. Puolassa viljelijät ovat onnistuneet säilyttämään yli 90 prosenttia siementuotannosta itsellään. Suomessa vastaava prosenttiluku on 70.

Biologian kannalta ajatus maailmanlaajuisesti käytettävästä yhdenmukaisesta siemenestä on älytön.

Evoluutio on saanut tuulen ja hyönteiset pölyttämään kasveja juuri siksi, että niiden geeniperimä monipuolistuisi. Vaihtelu geeniperimässä mahdollistaa sopeutumisen monenlaisiin ja muuttuviin elinoloihin. Sen ansiosta ainakin jotkut kasvit selviävät tuholaisista, taudeista ja ympäristön muutoksista.

Kansainvälinen agribisnes ei luota biologiaan vaan kasvimyrkkyihin tautien torjunnassa. Monet alan yrityksistä tuottavat sekä siemeniä että myrkkyjä. Siten ne saavat voittoa myös taudeista ja tuholaisista.

EU:n valmisteluasiakirjoissa tunnustetaan biodiversiteetin säilyttämistarve ja sen merkitys ilmastonmuutoksesta selviämiseksi. Toisaalta niissä niellään maatalousyritysten käsitys siitä, että luonnon monimuotoisuuden kehitys on ihmisten käsissä.

Yritykset väittävät, että juuri kilpailu uusien kaupallista voittoa tuovien lajikkeiden kehittämisestä synnyttää monimuotoisuutta. Luonnon osa on olla vain geenivarastona tiedemiesten tarpeisiin, eikä sitä nähdä aktiivisena kokeilijana ja kehittyjänä.

Todellisuudessa viljeltävien lajikkeiden määrä vähenee maailmassa kahden prosentin vuosivauhtia. Lajikkeiden standardisointi hidastaa maatalousteknologian kehitystä, koska se vaikeuttaa rekisteröityjen siementen jatkojalistamista uusiksi lajikkeiksi. Vaarana on myös katalogin ulkopuolelle jääneiden siementen perimän katoaminen.

Arviolta 75 prosenttia perinteisistä viljelylajikkeista on hävinnyt sadassa vuodessa koneellisen ja teollisen ruokatuotannon myötä.

Tasalaatuisuus ja -kokoisuus helpottavat koneiden toimintaa ja varastojen suunnittelua. Maatalouskoneiden valmistajat ja elintarviketeollisuus säästävät, kun laitteita ja tuotantoprosesseja ei tarvitse suunnitella tai säätää suurelle vaihtelulle.

Myös kauppaketjut hyötyvät. Kun myy samaa tuotetta kaikkialla, mainoskampanjan voi suunnitella koko maan tai mantereen laajuiseksi. Kaupan keskusliikkeiden logistiikka yksinkertaistuu ja valta kasvaa.

Ennen valmistajat hinnoittelivat tavarat tuotantokustannusten perusteella. Nyt kauppaketjut saattavat sanella jopa tuotantokustannuksia alemman hinnan, koska samaa tavaraa saa aina jostain muualta. Suomessakin eräiden elintarvikkeiden tuotanto on kannattavaa enää vain EU:n maataloustukiaisten avulla. Toisin sanoen veronmaksajien on tuettava viljelijöitä, joiden panos hukkuu kaupan voittomarginaaleihin.

Kun siemenmarkkinat monopolisoituvat, tuottajat voivat kilpailun puutteessa nostaa hintoja pienviljelijöiden maksukyvystä ja väestön ruokkimisesta piittaamatta. Seuraukset näkyvät jo monissa kehittyvissä maissa, joissa viljelijät velkaantuvat siemenkauppiaille.

Kehittyvät maat sidotaan globaaleihin markkinoihin, joilta ne saavat valuuttatuloa, mutta joilta ne samalla valuutalla joutuvat ostamaan siemenen, kasvimyrkyt ja maatalouskoneet. Paras maatalousmaa varataan vientituotteille, mutta edes heikommalla maalla kasvavia kotimaiseen kulutukseen meneviä lajikkeita ei turvata. Pahimmillaan ne kielletään. Tuloksena maailman nälkäänäkevistä puolet on viljelijöitä.

EU:n maatalouspolitiikka edistää tätä kehitystä maailmanlaajuisesti. Solmiessaan kahdenvälisiä kauppasopimuksia se on painostanut kehittyviä maita kieltämään viljelijöiden säilyttämän siemenen. Näin se haluaa avata markkinoita eurooppalaiselle siementuotannolle.

Jopa katastrofiapu on valjastettu eurooppalaisten siemenyritysten ylivallan kasvattamiseen. EU:kin on mukana ohjelmissa, jotka antavat siemenviljaa nälänhädästä kärsiviin maihin. Esimerkiksi Haitin maanjäristyksen jälkeen maahan virtasi avustuksena siemenviljaa, vaikka siemen ei järistyksessä tuhoutunut.

Viljelijä ei ole siemenpelin ainoa kärsijä. Myös syöjän valinnanvaraa rajoitetaan.

Suomessa huoltovarmuutta on tuettu siemenviljelyn kansallisilla tuilla. Ne loppuivat vuoden 2011 alussa.

Siemenviljaa pidetään varmuusvarastoissa vuodenkin tarpeisiin. Juuri kotimaisen siemenen ansiosta siemenen hinta on Suomessa pysynyt Keski-Eurooppaa alhaisempana.

Silti Suomessakin kontrolli siemenestä on valumassa ulkomaille. Vaikka maassamme käytettävistä lajikkeista 70 prosenttia on kotimaisesti jalostettuja, niistä monien ylläpitäjä on ulkomainen yritys.

EU:n siemenlakien kiristyessä suuryritysten valta ruuan saatavuuteen ja hintaan kasvaa entisestään. Miksi saksalaista suuryritystä kiinnostaisi köyhien ostettavissa olevan ruuan riittävyys Suomessa, kun se ei ole kiinnostunut siitä aliravitsemuksesta kärsivissä Afrikan maissakaan?

www.seed-sovereignty.org, www.arche-noah.at, www.kokopelli-seed-foundation.com, www.seedysunday.org, www.grain.org EU-valmisteluasiakirjat: http://ec.europa.eu/food/plant/propagation/evaluation/index_en.htm Suomen kasvilajikerekisteröinti: https://kasvilajikelautakunta.evira.fi/portal/fi/