●Dopingin musta laatikko
Toimittaja & kirjailija Erkki Vettenniemi uppoutuu vuoden 2001 doping-skandaalin ikoniksi nousseen lääkärilaukun vaiheisiin. Unohtiko Kari-Pekka Kyrö laukun huoltoasemalle vahingossa – vai jätettiinkö laukku sinne tarkoituksella?
●Maailma & me
Nautaroviot, sakot parodiasta & pendelöivät pääkaupunkiseutulaiset.
●Ihana lahja
Nyt puhuvat kokoomuksen vaalimökin paketoijat.
●Härkästen metsästäjät
Lehdistö ei kirjoita tarpeeksi politiikan sisällöistä, sanoo mediatutkija Juha Herkman
●Perussimputtaja
Sorrettu tai nöyryytetty ei yleensä nouse sortajaansa vastaan, kirjoittaa Teemu Mäki.
●Joutilaiden kaupunki
Suomi on saanut ensimmäisen cittaslow-kaupunkinsa.
●Rahaa palaa aseisiin
Yhdysvaltojen sotilasmenot ovat kasvaneet 81 prosettia vuodesta 2001. EU kulkee eri suuntaan.
●Kiista Senegalin kalavaroista kärjistyy
Senegalin merialueilla kalakannat pienenevät, mutta ulkomaalaisille kalastajille myönnetään silti lupia.
●Kremlin Napoleon
Nomenklatuura voi hyvin Venäjällä.
●Fukushima ei yllättänyt
Dokumenttiohjaaja Hitomi Kamanaka on tallentanut Japanin ydinvoimaloiden rapautumista jo 13 vuotta.
●Kesä vailla lomaa
Kun kollegat lähtevät Kanarialle, sijaisopettaja lähtee kortistoon.
●Spfffftsshh!
”Jengil tippuu silmät päästä kun ne näkee tän näyttelyn”, hehkuttaa Skandinavian tunnetuimpiin graffitimaalareihin kuuluva Trama.
●Seilerin sabotaasit
Jordan Seiler sabotoi mainostauluja & haluaa muuttaa kadut vapaaksi vyöhykkeeksi. ”Tavoitteemme on täysin epärealistinen”, Seiler kertoo Voimalle.
●Durban jatkaa kamppailua
Tulet lähivuosina kuulemaan entistä useammin nimen Durban, ehkä poliittisesti korrektissa zulunkielisessä muodossa eThekwini.
●”Järjettömyyden aikakausi”
Taiteilija Ai Weiwei kritisoi Kiinan nykyjohtoa juuri ennen katoamistaan.
●Jokainen siemen lasketaan
Ai Weiwein taidetta on myös aktivismismia. Tate Moderniin taiteilija asetteli 100 miljoonaa auringonkukasiementä, joista jokainen on kannanotto.
●Röysit uhkaavat ydinvoimalan jäähdytystä
Simon Karsikko on sopimaton paikka ydinvoimalalle. Sellaista sinne kuitenkin suunnitellaan.
●Sähkömies
Voiman AD kuvasi elämänsä sähkönappulat.
●Maailmanlopun lobbarit
Japanin Fukushiman ydinvoimaturma muistutti, että Tshernobylin onnettomuus ei ollutkaan ainutkertainen vahinko. Suomalaista ydinlobbausta eivät riskit ole pelottaneet. Suomi on edistänyt ydinvoimaa Chilessä, joka sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla.
●Mitä Katainen tiesi vaalirahoittajista?
Voiko olla mahdollista, ettei kiitosjuhliin osallistunut ministeri tiennyt puolueensa saaneen kohuttua vaalirahaa?
●Hissillä kasvimaalle
Kerrostalojen katot ovat oivallinen paikka tuottaa lähiruokaa. Helsinkiläisessä ravintolassa suunnitellaan jo terassipuutarhan laajentamista katolle.
●Erään keittokirjan tarina
Kirjan tarina ja vanukkaan ohje.
●Sivupotku systeemille
Shadou nauraa kirjaviisaudelle. Hänen mielestään punk on työväenluokkaista musiikkia.
●Rajojaan etsivä nero
Pertti Laesmaa lukee John Coltranen elämäkertaa.
●Iskät vetävät hyvin
Arvostelussa Duran Duranin levy All You Need Is Now.
●Vallankumouksen soundtrack
Hip hop ei ole kuollut, se on vankilassa, sanoo Test Their Logik.
●Positiivisen sekavaa
Arvostelussa Pintandwefallin levy Time is right for romance, baby.
●Ota rahat & juokse
Arvostelussa Unklen levy Where Did the Night Fall – Another Night Out.
●Venytettyä & litistettyä
Arvostelussa Yötyöväen Orkesterin levy Köyhän kansan lauluja.
●Söpöintä synkistelyä
Arvostelussa Princess Ghiblin levy Imaginary Flying Machines.
●Vika setti
Bill Evans soitti viimeisellä keikallaan erinomaisesti.
●Toivottoman kapinan houkutus
Kaikki alkaa nuoren naisen ruumiista, joka on jätetty rähjäiselle skeittirampille. Beszelin kuvitteellinen kaupunki tuo mieleen Berliinin, Jerusalemin, Belfastin & monet muut historian jaetut kaupungit.
●Muut lehdet
Muiden lehtien parhaat palat.
●”Mä muuten kirjoitan runoja.”
Runon tiedetään joissain tapauksissa johtaneen romanssiin.
●Tarumaista äitiyttä
Suvi Niinisalo: Äidin sylissä ja muita kuvakulmia äitiyteen. Atena 2011. 223 s.
●Yrjöilyä & suuhunnaintia
Arvostelussa Helene Hegemannin kirja Aksolotli yliajo.
●Suomibrändi sarjakuvana
Arvostelussa Ville Hännisen kirja Finnish Comics Annual 2011.
●Tiivistä tarinaa Animaliasta
Arvostelussa Tiia Aarnipuun kirja Jonkun on uskallettava katsoa. Animalian puoli vuosisataa.
●Jokanaisen valasfantasiaa
Saara Henrikssonin Moby Doll on näppärä, mukaansa tempaava fantasiakirja valaita suojelevista & niiden laulua etsivistä naisista. Sekä valaasta, jonka hahmossa fantasia & reaalimaailma kohtaavat.
●Sydän, aivot ja lihakset
Arvostelussa Eva Gabrielssonin ja Marie-Françoise Colombanin kirja Stieg, minä ja Millenium. Stieg Larssonin puolison tarina.
●Vammaisuuden silmälasit
Pahuuden, uhriuden tai sankaruuden vertauskuvia vai ihan vaan ihmisiä?
●Hargeisasta Helsinkiin
Somalialaisten diasporan kokenut nainen päätyi Helsinkiin, jossa ”tiet valaistaan pimeän aikana”.
●Bulkki on bulkkia
Arvostelussa Lauri Törhösen elokuva Huhtikuun tytöt.
●Naisten ääniä Afrikasta
Afrikkalaisia elokuvia ei festivaalien ulkopuolella juuri näe – ei edes Afrikassa.
●Turun tauti ei taltu
Arvostelussa Jouko Aaltosen dokumentti Taistelu Turusta.
●Huomenna hän tulee
Arvostelussa Duncan Jonesin elokuva Source Code.
●Idiootti Ranskanmaalla
Arvostelussa Jean Beckerin ohjaus Päiväni Margueritten kanssa.
●Voiman tv-liite
Telkkarin parhaat palat.
●Pispalan transsymbolisti
Pitkän talven jälkeen on taas valon, kesän & pakanallisten bakkanaalien aika.
●Suomen lahja Amerikalle
Vaekka mualiaman myrskyt meitä tuuvittaa, niin vapaus se varmasti voettaa.
●Päivölän pidot
Jos maailmassa kaikki tuntuu olevan ihan sekaisin, lähde maalle.
●Suomen Mad Men
Valokuvaaja Claire Ahon maailma.
●Lukijaposti
Voiman ja Fifin lukijoilla on asiaa.











































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi