●Wikileaksin voima
Wikileaksin Julian Assange taistelee mielivaltaa vastaan, mutta nyt kohteina ovat yritysten lisäksi myös valtiot.
●Suu kiinni, virkamies
EU:ssa on sananvapaus, mutta esimieheltä kannattaa kysyä, milloin sitä saa käyttää.
●Pussikalja & romanit
Kerjäläistyöryhmän johtaja Jarmo Räihä seikkailee kohusta toiseen.
●Luokkaretki Taliin
Toisinaan poliittisen teatterin tekijän paras ystävä on poliisi.
●Ydinosaamisalue
Kansalaisjärjestö Greenpeace haluaa muistuttaa kuluttajia vuoden kiihkeimmän kulutusjuhlan alla Fennovoiman omistavien yhtiöiden roolista prosessissa.
●Maailma & me
Aiheina Kettle-peli, Dolen banaanit ja Lehden Rakas almanakka.
●Doku-Banksy
Kun Banksy ohjaa dokumentin, vastuu on katsojalla.
●Himoittu uusi Arktis
Alun Anderson kertoo tarinoita Pohjoiselta napa-alueelta, jonka ekosysteemit & ihmiset elävät aarrearkun päällä.
●Vastikkeetonta rakkautta & vapaaehtoista köyhyyttä
Pian vietetään erään parituhatta vuotta sitten eläneen juutalaisen radikaalifilosofin ja performanssitaiteilijan syntymäjuhlaa.
●Tie sotaan käy...
...naisen sydämen kautta. Afganistanin sodassa taistellaan mielikuvista. Pommit piilotetaan nyrkin & hellan alle.
●Levottomuuksien aika
Muutin Lontooseen opiskelemaan syyskuun lopussa, ja näihin kahteen kuukauteen on mahtunut kolme suurta mielenosoitusmarssia, telttailua parlamentin aukiolla sekä viikko yliopiston valtausta – tämä kaikki vastalauseena lukukausimaksujen korotuksia ja korkeakoulutuksen rahoituksen leikkauksia vastaan.
●Marokko ryöstää Länsi-Saharan aarteet
Suomikin tukee fosfaatintuontia miehitetystä Länsi-Saharasta.
●Kumppareista pippurimyllyyn
Mahtavaa! Suomalainen yritys on tuonut vaihtokauppatoiminnan nettiin.
●Joulua pataan
Markku Tulander luopui pappissäädystä aloittaakseen Pelastusarmeijan upseerikoulun.
●Irlanti mullin mallin
Irlannissa hallituksen raju säästöohjelma – jonka tarkoitus oli palauttaa sijoittajien luottamus – pahentaa maan lamaa & herättää suurta levottomuutta markkinoilla. Kelttiläinen ”kunnon oppilas” on joutunut maksukyvyttömien penkille kreikkalaisen ”laiskurin” vierelle. Irlannin mallia reivataan taas, mutta tällä kertaa muutos ei ole yhtä ihmeenomainen kuin ennen.
●Pertti Kurikan nimipäivät
Kitaristi Pertti Kurikka tallensi bändinsä lokakuisen Saksan-kiertueen tapahtumat päiväkirjaan.
●Ei Wikileaks yhtä miestä kaipaa
Julian Assange ihailee Suomen kylmää valoa. Vuodot hyödyttävät hyvää hallintoa.
●Me olemme Wikileaks
Voima tarjoaa Wikileaksille palvelintilaa, koska Wikileaksin asia on myös meidän.
●Seksirikollinen?
Wikileaksin johtohahmoa Julian Assangea epäillään Ruotsissa seksirikoksista.
●Lue Voiman suosikkipaljastukset!
Wikileaksin tähän mennessä parhaat vuodot!
●Anonymous vs. maailma
Informaatiosota alkoi rajulla iskulla Wikileaksin digitaalisiin huoltolinjoihin.
●Nokia pelastaa?
Hurmoshenkinen nokialainen kirkkoherra Markku Koivisto on tallennettu dokumenttielokuvaan. Voiman toimittaja muistelee rippikouluaan & kohtaamisia Koiviston karismaattisen jengin kanssa.
●Pitäkää lumppunne
Jos Malin entinen kulttuuriministeri saisi päättää, eivät afrikkalaiset enää pukeutuisi eurooppalaisten hylkäämiin rääsyihin.
●Kaasujen vallankumous
Ilmassa on hiilidioksidia, metaania & CFC-yhdisteitä.
●Eteeriset & juurevat
Jätä talvella lentotomaatit laariin.
●Älä ole kiskuri
Luotettava Lainaaja hätistelee pikavippaajia.
●Tähän on tultu
Taloudesta tekee kiinnostavaa se, että kaikki tapahtuu niin nopeasti.
●Rollareiden inhokki
Kuinka määritellä muusikko, joka ei soita, laula tai sävellä? Onko Gregg Gillis varas vai nero?
●Tinajazzia
Hyvin vaihtuu vuosi, kun vielä tinatkin valetaan jazzin tahdissa!
●Loppuun asti
Huono musiikki & huono kirja kiskotaan kuiville rytmijipoilla.
●Lady L laulaa minulle!
Arvostelussa Taina Lehdon levy Konserttini.
●Trumppa
Arvostelussa Pekka Tegelmanin & Kulumon levy BOUND.
●Kunnon klubimeininkiä
Arvostelussa The Five Corners Quintetin levy The Helsinki Sessions (Recorded live).
●Kaikki uusiksi
Arvostelussa Gotan Projectin levy Tango 3.0 Deluxe Limited Edition.
●Duffy retroilee taas
Arvostelussa Duffyn levy Endlessly.
●Punnerra & hyräile
Jumppaaja ei ole koskaan terve. Korvat tulehtuvat.
●Tytöt soittaa rokkii, osa 6
Tuleeko tästä enää mitään?
●Muut lehdet
Muiden lehtien parhaat palat.
●Äiti, nainen, palestiinalainen
Susan Abulhawan kirja Jeninin aamut on hirvittävän humaani kuvaus palestiinalaissuvun vaiheista.
●Kauniit kulissit
Suomen metsät & hyvinvointi tarvitsevat toivoa & kapinaa.
●Pelkoa runollisesti
Arvostelussa Herta Müllerin kirja Tänään en halunnut tavata itseäni.
●Ei mikään trikoo-Gina
Arvostelussa Gina Holdarin kirja A–Z of Classic American Clothing.
●Metsien miehet burkassa
Arvostelussa Kolbeinn Karlssonin sarjakuva-albumi Peikkojen kuningas.
●Vain elokuva puuttuu
Arvostelussa teos Star Wars: Klassikot – Imperiumin varjo.
●Aikakapseli 1980-luvulle
Arvostelussa Don Delillon kirja Valkoinen kohina.
●Aung San umpisolmussa
Jesper Bengtssonin kirja osoittaa, miten perusteellisesti armeija on soluttautunut burmalaisen yhteiskunnan rakenteisiin & militarisoinut sen.
●Allahin tylsät miekat
Sopiiko itsemurhaiskuille nauraa? Käsikirjoittaja-ohjaaja Chris Morrisin mielestä sopii.
●Maskuliini feminiini
Arvostelussa Xavier Dolanin elokuva Kangastuksia.
●Siellä jossain
Arvostelussa Sofia Coppolan elokuva Somewhere.
●La Mexploitación politica
Arvostelussa Robert Rodríquezin elokuva Machete.
●Menneisyys on tulevaisuus
Arvostelussa Joseph Kosinskin elokuva Tron – Perintö.
●Konservatiiviset kannibaalit
Arvostelussa Jorge Michel Graun elokuva Mä oon mitä oon.
●Millennium vaisuilee
Stieg Larssonin kirjoja luettiin Voiman toimituksessa suuren innostuksen vallassa, ei vähiten siksi, että siinä kuvattu Millennium-lehti tuntui jotenkin jännittävän tutulta.
●Voiman tv-liite
Telkkarin parhaat palat.
●Mummot & Severi maalavat tilan haltuun
Laillista graffititaidetta ei olisi ilman laittomia maalauksia.
●Löydä sanojen taakse
Lasit ovat vahvoja mutta herkkiä särkymään. Vähän niin kuin ihmiset.
●Kauniin & ruman rajalla
Saara Ekströmin uuden valokuvasarjan teokset esittelevät asetelmia, joihin koottujen esineiden on tarkoitus tuoda lisää kauneutta elämään, mutta yhteydestään irrotettuina esineet vaikuttavat häiritseviltä.
●Tanssiva sukupuu
Tanssiryhmä palasi juurilleen & löysi Stalinin vainoja, punakaartin komentajan, evakkomatkoja & pieniä kohtaloita.
●Maalauksia joikaamisen hengessä
Muohtogovat on saamea ja tarkoittaa muotokuvia.
●Kajaanin katastrofialue
Teatteri antaa ensiapua.
●Lukijaposti
Voiman ja Fifin lukijoilla on asiaa.


































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi