●allahin uudet tyttäret
Tamperelainen muslimisisko voi vapaasti mennä aerobiciin. Tai vaikka lätkämatsiin.
●jeesuksen matkat
Mitä jos Jeesus päättikin kuolemasta herättyään lähteä taivaan sijasta Intiaan?
●ilman vaippaa
Vauvojen vessakyvyttömyys on länsimainen tuote.
●PÄÄKIRJOITUS rakasta lähimmäistäsi
Pyhäkoulussa oli kerrottu, mitä tarkoitti rakastaa lähimmäistään, ja tehtävävihkosessa oli tyhjä sivu täytettäväksi tuolla aiheella.
●kierretään verot
Alhaisimmat veroprosentit ovat usein kaikkein varakkaimmilla yksityishenkilöillä ja yrityksillä.
●tommy lindgren | väistämätön viha?
Kun yli 200 epäonnista madridilaista on kuollut maaliskuun valtavissa junaräjähdyksissä, tyhmempikin tajuaa, ettei Eurooppa vuonna 2004 välttämättä ole erityisen turvallinen paikka elää.
●osama on in
”Osama-tarra on vastalauseeni uusliberalismille. Olen iloinen siitä, mitä Bin Laden teki. Amerikka sai ansionsa mukaan”, bolivialainen taksinkuljettaja sanoo.
●työläiset demareita vastaan
Chilen keskusammattiliitto on noussut voimakkaasti vastustamaan hallitusta, vaikka maa on pitkästä aikaa saanut vasemmistolaisen presidentin.
●maailma & me
maailma & me
●jouko ei tykkää työstä
Ennen viime pääsiäisenä alkanutta puolen vuoden työrupeamaa Saksio onnistui pysyttelemään työttömänä kuusi vuotta ja kolme kuukautta. 20 vuoden aikana hän on ollut työttömänä yhteensä 14 vuotta.
●pinnalla
Ehkei siellä viinan ja savun huuruissa rauhaa saatu aikaiseksi, mutta aina välillä pitää vaihtaa viihteellekin. Eihän sitä muuten jaksa.
●kuka mitä häh?
kuka mitä häh?
●paasauksia läskiperseistä
Lesego Rampolokeng, dubreggaetyylisesti esitetyistä rantseistään, ”paasauksistaan”, tunnettu eteläafrikkalainen runoilija, herättää sekä mielikuvituksen että raivoa.
●seesam aukene!
Makeanhimoa ja eksotiikannälkää voi kotikonstein hälventää esimerkiksi valmistamalla halvaa.
●rahan voima | ota & omista
Mitä tekemistä tavallisella suomalaisella palkansaajalla on Wall Streetin pörssikurssien kanssa?
●käpertymisen ylistys
Kaikki voivat asettua Gaston Bachelardin ylistämiinsä vaatimattomiin asumuksiin luonnon keskellä, kaikki paitsi tosikkomaisen käytännölliset ihmiset.
●london calling
Kun nousee melkein rakentamattomalle kukkulalle, on vaikea kuvitella olevansa Lontoossa. Silmät sulkiessaan voi kaukaisen mutta läpitunkevan autojen jylynkin kuvitella olevan tuulen huminaa.
●MERENHEIMO bushland über alles
…ne yytsäilee ja kyttäilee, kyttäilee ja yytsäilee, ne yybäröi jo joka monitorista ja kadunkulmakamerasta...
●muut
muut
●politiikka
Vähälle huomiolle on jäänyt Irak-muistion sisältö: ex-pääministeri Paavo Lipposen keskustelut presidentti Bushin ja varapresidentti Cheneyn kanssa, joissa hän ainakin epäsuorasti antoi tukensa sotavalmisteluille.
●marjaliisa siira | priorisointia
Rahat ovat loppu, ovat kaikki Helsingin poliitikot ja virkamiehet jankuttaneet viime vuosina.
●ostetaan: metsiä
Luonnonperintösäätiö ostaa suojelua varten vanhoja, monimuotoisia metsiä, joita uhkaavat hakkuut.
●tavara | kumisaappaat
Sulavien keväthankien kunniaksi esittelemme mahtavan retkeilyperussaappaan.
●maailman eläimiä | kirjosieppo
Oksalla istuu lintu – pieni, mustavalkoinen ja tomera. Se pyrähtää välillä nappaamaan kärpäsen ja palaa takaisin tähystyspaikalleen. Mikä on tuo sieppari koivunoksalla?
●kulttuuri
”Minä vihaan teatteria”, julistaa Jouko Turkka Turun kaupunginteatterin tyhjällä Sopukka-näyttämöllä ennen esityksen alkua.
●elävänä euroopasta
Disco Ensemble ei tahdo toitottaa absoluuttisia totuuksia.
●parasta juuri nyt
Timo Rautiainen, hiljeneekö Trio Niskalaukaus pääsiäisenä?
●LEVYT ihanaa & kaunista
Häiriintyneen hiphopin ystäville tarjoillaan taas helmiä hopeatarjottimella.
● kuukauden tärpit
kuukauden tärpit
●päivä christianiassa
Christiania elää omaa materialisoitunutta utopiaansa, vaikka välillä on vaikea uskoa silmiään.
●maailma & me 2
maailma & me 2
●voima testaa | taatelit
Vanhasta Testamentista löytyy kuulemma 60 viittausta taatelipalmuun, yhteen ensimmäisistä ihmiskunnan tunnetuista viljelykasveista.
●voiman elinkaari | us-market
voiman elinkaari | us-market
●voima puhuu | ryhtiä mediapolitiikkaan
voima puhuu | ryhtiä mediapolitiikkaan
●voimakalenteri | huhtikuu
voimakalenteri | huhtikuu


































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi