●kaverit jeesaa
Ilmiliekki Quartet soittaa free jazzia niille, jotka eivät free jazzista pidä.
●jäisen kadun lämmittäjät
”Ainoat vaikeudet ollaan kohdattu Uudessakaupungissa, kun 50 skiniä uhkasi hyökätä kimppuumme”, Ivan muistelee.
●sotilaan paluu
"En ikinä olisi uskonut legioonaan mennessä, että niitä homoja on siellä niin paljon. Upseeristoa myöten", Kyösti Pietiläinen kertoo.
●PÄÄKIRJOITUS heitä lantti katusoittajalle
Ilmeisesti tämä lehtihanke ei siis ole ihan silkkaa tuubaa, vaikka Tuomo Rainion Helsingin hyisessä keskustassa tammikuussa kamerallaan vangitsema kyseisen soittimen taitaja komeileekin tämän Voiman numeron kannessa.
●ULKOMAAT
Sadat tuhannet nääntyvät surkeilla pakolaisleireillä Sudanin länsiosissa ja naapurimaassa Tsadissa.
●tommy lindgren | maailma ilman värejä
”Kauneimpia ovat kaikki vuodenajat aluksi”, muistan joskus kuulleeni, ja Suomessa sentään on vuodenaikoja.
●kuokkavieraat valittavat
Itsenäisyyspäivän Kuokkavierasjuhlat poikivat useita rikosilmoituksia. Uutta vuoden 2003 kuokkavierailun jälkipuinnissa on se, että myös kritiikki poliisin toimintaa kohtaan hipoi julkisuuskynnystä.
●"rakastamme lapsiamme emmekä halua menettää heitä"
17-vuotiaana tehdystä murhasta ilmeisesti väärin perustein tuomittu Nanon Williams odottaa teloitusta Livingstonen kuolemansellissä Teksasissa. Tukiryhmä vaatii Williamsin vapauttamista ja uutta oikeudenkäyntiä.
●vankien eristäminen jatkuu turkissa
Turkissa nälkälakot vankiloiden eristyssellejä vastaan jatkuvat jo neljättä vuotta, ja niissä on kuollut 107 ihmistä.
●maailma & me
Yhdysvallat on pyytänyt Virolta tukea Irakin miehitysoperaatioon. Virolla ei valitettavasti ole taloudellisia resursseja vastata Yhdysvaltojen avunpyyntöön.
●sivari ratkoo riidat pihlajiston ala-asteella
Nuori rauhanturvaaja on taas valmis parantamaan maailmaa, yhden ihmisen kerrallaan.
●kaksi pasifistia
Bazar-kustantamo on julkaissut kirjan, joka sisältää Albert Einsteinin ja Sigmund Freudin lyhyen kirjeenvaihdon 30-luvun alkupuolelta.
●pinnalla
Voiko siis enää huonommaksi kesän trendit mennä? Minä taidan kyllä pysytellä tulevan kevään ja kesän poissa trendien vaikutteista.
●kuka mitä häh?
It-insinööri arveli keksineensä keinon, jonka ansiosta Suomen ei tarvitsisi luopua maamiinoistaan. Suomihan on tällä hetkellä ainoa EU-maa, joka ei ole allekirjoittanut henkilömiinat kieltävää Ottawan sopimusta.
●valkosipulilla lempi leiskumaan
Haisevaksi ruusuksikin kutsutun sipulilajikkeen avulla on myös testattu raskautta, parannettu spitaalia, hätyytetty mustasukkaisia merenneitoja ja tietysti karkotettu vampyyreja.
●rahan voima | ei se hullu ole joka pyytää
Vaikka Max Weber pitikin rahanlaskemista, Geldrechnung, päämäärärationaalisen toiminnan mallina, osakkeita ostettaessa on usein rationaalisuus kaukana.
●mikä on pyhää?
Pyhä merkitsee yleisinhimillistä tapaa etsiä paikkaansa maailmassa, mutta pyhä pilkistelee myös maallisessa yhteiskunnassa, joka ei ole vapautunut uskonnollisista tavoista.
●london calling
Lontoolaiset kiiruhtavat aamuhämärissä kuka mihinkin takinliepeet hulmuten, ja porhaltavat savun läpi, jota tupruttaa jostain piilotetusta putkesta ja laskeutuu kadulle.
●MERENHEIMO talebaanit
…niit on jotain 500 miljoonaa ympäri planeettaa, ja baseball-lippalakkinen uuvatti Bush on niiden paavi, niiden mullahit on USA:n yhtiövallan lakeijoita.
●muut
muut
●politiikka
Punavihreys määrittyy Kansan Uutisten entisen päätoimittajan Yrjö Raution mielestä ”joukoksi erilaisia aatesuuntia ja toimintaperiaatteita”, joiden kokonaisuus on yhtä kuin ”nyyttikestit” ja ”hedelmäsalaatti”.
●marjaliisa siira | sormi osoittaa kuuta
Tilanne Irakissa on kamala kaikille. Amerikkalaiset sotilaatkin ovat ihan hermoraunioina. Eikä mikään ihme, kun melkein joka päivä jossain räjähtää ja kavereita kuolee. Milloin tahansa voi olla oma vuoro.
●rajat auki norsuille
Seuraavana päivänä etsimme paikkaa, jossa norsut ruokailevat. Hävitys on täydellinen. Melkein kuin puskutraktorin jäljiltä.
●tavara | ulkoilutakki
tavara | ulkoilutakki
●taide verkossa
Kulttuurinnälkäiselle verkosta löytyy kymmeniä kotimaisia taidetta ja kulttuuria esittäviä sivustoja, joilla katselemisen lisäksi voi myös keskustella tai esitellä omia teoksiaan.
●stewart homen mielenkiintoinen maailma
Stewart Homen sanoma on, että yhteiskunnassa häikäilemättömyydellä, seksillä ja väkivallalla pääsee pitkälle. Mutta Homea ei kannata ottaa vakavasti.
●unelmien 60-luku
Kulttuurintutkijan Alice Echolsin mielestä yksi tärkeä 60-luvun radikalismin muoto on jäänyt tutkijoiden keskuudessa marginaaliin, nimittäin naisten liikehdintä, feminismi monine suuntauksineen.
●LEVYT vahvaa menoa
Saatanalliset sävelet soivat Norjasta jälleen ja nyt kenties vahvempana kuin koskaan.
●parasta juuri nyt
parasta juuri nyt
●kuukauden tärpit
kuukauden tärpit
●kaksi tarinaa santiagosta
”Manis, manis! Ricas! Solo cien pesos!” huutaa vanha kumaraselkäinen pappa, jonka puiseen koriin on viikattu rivi paperisia maapähkinäpusseja.
●voima testaa | äänikirjat
Tammikuun kirkkaassa pakkasauringossa Voiman testiryhmän valtasi äkillinen kulttuurinnälkä. Oli siis saatava hengenravintoa nopeasti ja sopivissa kerta-annoksissa.
●voiman elinkaari | ei tippa tapa
voiman elinkaari | ei tippa tapa
●voima puhuu | kriittinen markkinavoima
voima puhuu | kriittinen markkinavoima
●voimakalenteri | helmikuu
1.-14.2.2004
●voimakalenteri | helmikuu
15.-29.2.2004

































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi