●syntynyt vuonna 1972
"Mun suosikkiharrastuksia pienenä oli se, että tykkäsin vaan haaveilla. Musta oli tosi kiva mennä aina pienenä nukkumaankin, koska silloin saattoi vain kuvitella ja haaveilla erilaisia asioita."
●PÄÄKIRJOITUS maisemakuvia suomesta
Vielä täällä Nokia-Suomessa siintää noita puhelinkoppeja, vaikka vaitelias kansa on jonkinmoisen hiipivän sosiaalipsykologisen rakennemuutoksen myötä ruvennut puhumaan ja lähettämään viestejä toisilleen enemmän kuin koskaan.
●vartija haastoi voiman oikeuteen
Vartija ei kirjoittanut vastinetta vaan haastoi Voiman oikeuteen.
●mikä ihmeen cancun?
Älä jätä kavereitasi, Paula Lehtomäki! Maailman kauppajärjestön WTO:n viides ministerikokous pidetään syyskuun puolivälissä, ilman peruspalveluministeri Liisa Hyssälää ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestamia.
●matka yhdysvaltojen uuskonservatiivien ajatusmaailmaan
Ny Tidin Peter Lodeniuksen syväluotaus Amerikan uuskonservatiivien ajatusmaailmaan.
●mitä liberiassa todella tapahtuu?
Liberian taisteluista on Yhdysvalloilla oma totuutensa.
●maailma & me
Nyt on roistovaltioidenvastainen taistelu sitten edennyt siihen pisteeseen, että Bushin hallitus on antanut ydinasetutkijoille käskyn ruveta valmistamaan uusia niin sanottuja pienoisydinaseita.
●tuntemattomat sukulaiset
Suomensukuisten kveenien kansallinen herääminen tapahtui vasta sata vuotta myöhemmin kuin Norja epäili. 1970- ja 80-lukujen vaihteessa alkoi nousta vaatimuksia kveenien huomioimiseksi koulutuksessa ja politiikassa. Vuonna 1987 perustettiin Kveeniliitto ajamaan unohdetun kansan asiaa.
●pinnalla
pinnalla
●kuka mitä häh?
kuka mitä häh?
●puurosta pontta päivään!
Puuro on arkisten aamujen kuningas, jonka valta-asemaa monenlaiset miljoonilla markkinoidut, sokerihuurretut suklaalastut koettavat epätoivoisesti nävertää. Mutta turhaan.
●MERENHEIMO kaikkialla
hän ylösnousipuoliskonsa suloisesta syleilystävähän väsyneenä vielä
●muut
muut
●salsaa, sikareita, sosialismia?
Kuuba ei enää yritä parantaa maailmaa Che Guevaran ja sissisodankäynnin avulla. Kansallisylpeydeksi on noussut kehitysapu. Köyhä, itsekin lääkepulasta kärsivä maa lähettää maailmalle sitä, mitä sillä on: koulutettua henkilökuntaa.
●politiikka
politiikka
●marjaliisa siira | hiljainen kaveri
Aktivismi on nykyisin äänetöntä seurustelua sähköpostin kanssa, Marjaliisa Siira huomauttaa kolumnissaan.
●parasta juuri nyt
parasta juuri nyt
●LEVYT virtuoosimaista & vähän noloa
Kuinka katu-uskottava voi olla levy, joka on saanut suotuisan arvion – gulp – Cosmopolitanilta? Aika lailla, kun kyseessä on Tomi Niemen esikoisalbumi.
●kyse on asenteesta
kyse on asenteesta
●bussissa liettuassa
Bussin ulkopuolella joku mies kysyy minulta jotain. ”I don’t speak Lithuanian”, vastaan, enkä ole yhtään pahoillani.
●voima testaa | syksyn sienet
Voiman periksiantamaton ja mitäänpelkäämätön testiryhmä päätti ottaa selvää kuluvan syksyn sienisadosta. Kaksi kenttätyökoetta suunnattiin pääkaupunkiseudun lähimetsiin.
●voima puhuu | bank of americaa ilmaisjakeluun
voima puhuu | bank of americaa ilmaisjakeluun
●voiman elinkaari | metro on pop
voiman elinkaari | metro on pop

































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi