●giant robot voi viedä sun luottotiedot
"Jos koneil on sielu, niin niin on kaupungeillakin. Maaseutu ja ei-kaupunkikin on kaupunkia. Antarktis ja Amatsonkin on hallittua. Jossain on tiedot, kuka ne omistaa. Maailmaa ei pääse eroon."
●PÄÄKIRJOITUS jeesus elää
Ehkä meidän olisi juuri nyt syytä muistaa pitää entistä paremmin huolta toisistamme.
●liian monta ihmistä ohitettavaksi
EU:n maaliskuisen Barcelonan huippukokouksen kupeessa tungeksi ennätyksellisen paljon globalisaation vastustajia ja kriitikkoja. 250 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan 300 000. Ja Barcelonan kaduilla näkyi tietysti vain pikkuruinen osa kriitikoista.
●pääsy kielletty puolangalle
Poliisi määräsi kolmelle Greenpeacen metsäaktivistille oleskelu- ja liikkumiskiellon kolmen kunnan alueella Kainuussa. Kielto on voimassa kaksi kuukautta Suomussalmen, Puolangan ja Hyrynsalmen kunnissa.
●eettistä säästämistä
Mihin menevät asiakkaiden pankkiin tallettamat rahat? Pankit lainaavat rahaa niin automarketeille kuin hiilivoimaloillekin. Pankit rahoittavat yrityksiä ja hankkeita, joita säästäjät eivät välttämättä haluaisi tukea.
●tuomas alatalo | vikaa korvien välissä
Haluaisin tietää, miksi meillä on tarve uskoa johonkin ylevään, kauniiseen idealismiin. Onko totuuden kanssa liian vaikea elää.
●maailma & me
Joillakin meistä menee hyvin, ainakin jos voi jotain päätellä siitä, että bemarit ovat menneet maailmalla kaupaksi ennätystahtiin.
●milla rinne | näköä eduskuntaan
Ymmärrän toki sen, että julkisuuden henkilöt itse tyrkyttävät omaa persoonaansa mukaan politiikkaan. Onhan se varmaan ihan kivaa olla mukana päätöstenteossa ja sillai.
●elämän syrjässä kiinni
"Tämä kaikki olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten. Koko tämä aika on tuhlattu ja terveyteni on romahtanut. Yritän vielä viedä tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, sillä oikeuksianion loukattu”, Vijay Sharma kertoo elämästään Suomessa.
●el manáa masulle
Vajaan yhden euron hintainen lounaskokonaisuus pitää tänään sisällään vihanneskeittoa, riisiä kikhernepedillä sekä parsakaalivoittoista salaattia. Juomana nautitaan appelsiininkuorella maustettua vettä sekä kaurajuomaa.
●rahan voima | nousua pukkaa
Nyt kauppojen hyllyillä mätänevät uudet gprs-puhelimet ja ties mitkä digiboksit ilman että sen kummemmin tiedotusvälineet kuin ostajatkaan niistä kiinnostuvat.
●minne posti kulkee?
Posti ei ole enää entisensä, kertoo Suomen Posti mainoskampanjassaan ja tarkoittaa, että Posti satsaa sähköisiin viestintäpalveluihin.
●selkimon teokset
Jos Olli Selkimo vielä eläisi, hänen koko kirjallista tuotantoaan ei varmasti olisi julkaistu, sen verran väärinymmärretty nero hän omana aikanaan oli.
●voiman elinkaari | löydä kohderyhmäsi
voiman elinkaari | löydä kohderyhmäsi

































































































































Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi