•Kansalaistottelemattomuutta katsovia ei saa ottaa kiinni
[ 11.03.2010 kello 11.36 ]
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut moitteet Tampereen poliisille kaupungissa kesäkuussa 2008 tapahtuneista rauhanaktivistien kyseenalaisista kiinniotoista. Pajuoja sai lausuntonsa valmiiksi maaliskuun alussa.
Kansainvälistä asekauppaa ja Suomen valtion osuutta siinä vastustaneessa tapahtumassa 11 toisiinsa kahliutunutta ihmistä tukki kaksi Patria-konsernin toimistorakennuksen sisäänkäyntiä. Heidän lisäkseen putkaan päätyi kolme henkilöä, jotka olivat seuraamassa tapahtumaa, kommentoimassa sitä tiedotusvälineille sekä valokuvaamassa. Kolmikkoa ei syytetty mistään rikoksesta. Heitä pidettiin kuitenkin putkassa yhtä kauan kuin kahliutumiseen osallistuneita, eli Tampereella samana päivänä järjestettyjen lippujuhlatapahtumien loppuun saakka.
Päätöksessään apulaisoikeusasiamies kirjoittaa muun muassa, että "yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen tehokkuus ei saa ylikorostua perusoikeuksien kustannuksella" ja "pelkästään sitä seikkaa, että henkilö kuuluu johonkin aktivistiryhmään, ei voida käsitykseni mukaan pitää riittävänä perusteena hänen kiinniotolleen, vaikka osa ryhmästä menettelisikin tavalla, joka oikeuttaa heidän kiinniottamiseensa".
Apulaisoikeusasiamiehen antamasta päätöksestä seuraavana päivänä Helsingin poliisi otti kiinni kansalaistottelemattomuuteen osallistuneiden lisäksi myös vierestä seuranneita henkilöitä. Kyseessä oli Muurinmurtajien järjestämä Naton vastainen tapahtuma ulkoministeriön ulkopuolella. Myös Helsingin kiinniotot johtanevat kanteluun oikeusasiamiehelle.
Vain käyttäjät voivat lisätä kommentteja. - Kirjaudu - Rekisteröidy
Luetuimmat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Tuoreimmat kommentit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
- • pera – Kohtauksia eräästä avioliitosta
- • pera – Tosca ei ollut paska
- • pera – Rakkaus on kuin mustalaislapsi
- • pera – Mikä miehiä riivaa?
- • tpertt – Priden kaasuiskun tekijät tallentuivat MoonTV:n nauhalle
- • usvi – Priden kaasuiskun tekijät tallentuivat MoonTV:n nauhalle
- • usvi – Priden kaasuiskun tekijät tallentuivat MoonTV:n nauhalle
- • katjalahdenranta – Härkäpapuja, mansikkaa ja lipstikkaa
- • katjalahdenranta – Duo käy taivaassa – mielestään
- • SaraS – Australian valta vaihtui dramaattisesti








Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi















Kommentit