•Köyhät kokoontuvat Brysselissä
[ 23.06.2010 kello 11.21 ]
Köyhyyttä kokeneet ihmiset kokoontuvat Brysseliin 24.–25. kesäkuuta. Kokouksessa EU-maiden delegaatiot kertovat köyhyyden eri muodoista jäsenvaltioissa ja tekevät ehdotuksia siitä, kuinka unionin köyhyyttä voisi lieventää ja ehkäistä. Kuluva vuosi on Euroopan unionin köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen teemavuosi.
Suomen valtuuskunnan asialistalla ovat muun muassa perustulo ja lapsiperheiden ahdinko. Valtuuskunta aikoo nostaa esiin muun muassa suomalaisen lapsilisän kyseenalaisen erityispiirteen, jossa kaikkein köyhimmiltä lapsiperheiltä vähennetään lapsilisät toimeentulotuesta.
Köyhien EAPN-verkoston, unionin puheenjohtajamaan Espanjan ja EU:n yhteistyönä järjestettävä kokous järjestetään yhdeksättä kertaa.
Vuoden 2009 kokouksessa osanottajat kysyivät silloiselta työ- ja sosiaaliasioiden komissaarilta Vladimir Spidlalta, onko kokouksista mitään hyötyä, kun ehdotukset katoavat EU:n ja jäsenmaiden byrokratian rattaisiin ja köyhyys unionin alueella lisääntyy.
Siksi tänä vuonna Espanjalle on asetettu velvoite selvittää puheenjohtajamaan ominaisuudessa, kuinka viime vuonna asetetut tavoitteet köyhyyden lieventämiseksi ovat edenneet.
Lue myös reportaasi viime vuoden kokouksesta ja juttu EU:n köyhyysvuodesta.
Vain käyttäjät voivat lisätä kommentteja. - Kirjaudu - Rekisteröidy
Luetuimmat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Tuoreimmat kommentit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
- • SaraS – Aussijohto jäässä
- • SaraS – Korruptoitunut EU
- • AnttiR – Planeetan viileimmät
- • AnttiR – Korruptoitunut EU
- • kallekn – Korruptoitunut EU
- • Piapoo – Korruptoitunut EU
- • Helvetinkopteri-83 – Suomen Toilet
- • AnttiR – Voitto tulee vaivihkaa
- • AnttiR – Metsää & mellakoita
- • pera – 2500 vuotta perhehelvettiä








Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi

















Kommentit