Tägätty tägillä: vanha
Yhden vallankumous on toisen seminaari
Uusi poliittinen opiskelijatoiminta lupaa puuttua eriarvoisuuteen ja yliopistojen kurjistumiseen. Ikäluokkaa on kuitenkin vaikea yhdistää samojen tavoitteiden taakse ja taistelevakin nuoriso välttelee julkisia areenoja. Onko kapina kutistunut symboliikaksi ja retoriikaksi? Mitä tapahtui nuorison radikalismille?
Puudelien eliitti
Kun Vanha vallattiin 24. marraskuuta, kaikki sujui sopuisasti – monen mielestä vähän liiankin sopuisasti. Opiskelijatoiminnan aktiivit heittäisivät romukoppaan vaatimukset radikalismista radikalismin vuoksi.
Eliitin puudelit
Olin Vanhan vuoden 2008 valtauksessa paikalla ensimmäisenä ja viimeisenä. Totuus Vanhan valtauksesta on tämä: sen tekivät ylioppilasteatterilaiset ja se tehtiin vasta varhain aamulla. Rikotun ikkunan sijaan keskustelua herätti palava savuke.
Valtaajat poistuivat Vanhalta
Helsingin Vanhan Ylioppilastalon valtaajat ovat poistuneet paikalta neljän aikoihin aamulla. Osa opiskelijoista jäi vielä aamuun asti. Parisataa opiskelijaa valtasi Vanhan Ylioppilastalon maanantaina illalla. Opiskelijoiden tavoitteena...
Kuvareportaasi: Opiskelijat valtasivat Vanhan
Helsingin Vanhan ylioppilastalon suuri nostalgiaviikko – 40 vuotta marraskuusta 1968 – keskeytyi hetkeksi, kun nykyopiskelijat ottivat talon haltuunsa. Valtaajien manifesti vaati halvempaa asumista, perustoimeentuloa sekä riippumatonta tiedettä, jota ei sidota innovaatioyliopistoihin.
Vanha vallattu
Opiskelija-aktivistit ovat vallanneet Helsingin Vanhan ylioppilastalon. Vanhalla oli määrä huomenna tiistaina juhlia vuoden 1968 valtauksen 40-vuotispäivää.Nimellä Opiskelijatoiminta esiintyvä ryhmä on julkaissut valtauksen johdosta lehden, jossa...







Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi
















