Tägätty tägillä: brasilia
Tuomioistuin kielsi Stora Enson tytäryhtiötä jatkamasta istutuksia Brasiliassa
Stora Enson puoliksi omistama Veracel-yhtiö ei saa jatkaa eukalyptuksen istuttamista Eunápolisin maakunnassa Brasiliassa. Yhtiötä syytetään laittomista istutuksista ja istutusrajoitusten ylittämisestä, eikä se tuomioistuimen päätöksen mukaan...
Stora Enso muutti Brasilia-käännöstään
Metsäjätti Stora Enso muuttaa tarinaansa heinäkuisesta tapaamisesta, jossa yhtiön edustajat aikaisemmin väittivät maattomien MST-järjestön edustajan uhkailleen väkivaltaisilla provokaatioilla. Vaikka yhtiön oma tarina on asiassa muuttunut...
Brasilian maattomat julkistivat Stora Enso -nauhan
30. elokuuta Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaisivuillaan laajan artikkelin Stora Enson Brasilian-valloituksesta. Jaakko Lyytisen ja Tommi Niemisen juttu oli tärkeä. Me täällä Voiman toimituksessa olemme seuranneet...
Stora Enso ja MST: Kuka on kuolemanvaarassa?
Elokuussa Helsingin Sanomat kertoi Brasilian maattomien uhkailleen Stora Ensoa väkivallalla. Fifin saamien tietojen mukaan lehden julkaisemalla uhkailusitaatilla ei ole totuuspohjaa lainkaan – ja sen toimitti HS:lle metsäjätin viestintäjohtaja. Mitä MST:n João Paulo Rodrigues todella sanoi Stora Ensolle?
Maattomien ystävät: Suomen valtion valvottava Stora Ensoa Brasiliassa
Maattomien ystävät ry vaatii Suomen valtiolta ryhtiä metsäjätti Stora Enson valvonnassa. Valtio omistaa suoraan neljänneksen yhtiöstä, minkä lisäksi myös Kansaneläkelaitos omistaa yhtiön osakkeita. Kahden omistajan...
Storalandia, Brasilia
Bahian osavaltiossa Brasiliassa Stora Enson puoliksi omistama selluyhtiö on korruptio- ja ympäristörikossyytösten ristitulessa. Rio Grande do Sulin osavaltiossa taas sotilaspoliisin väkivalta maanvaltaajia vastaan jatkuu – ja kovan komennon takana on Stora Enson tukema kuvernööri. "Vaalikampanjan maksanut yritys saa poliitikon taskuunsa ikuisiksi ajoiksi", sanoo metsäjätin peliin kyllästynyt yleinen syyttäjä.
Lenkkarit on murhaa
Brasilian suurin hiilidioksidin tuottaja, nautateollisuus, on Greenpeacen mukaan myös maailman suurin metsiä tuhoava voima. Moottorisahat laulavat aariaa kun eekkeri sademetsää kellistyy keskimäärin joka kahdeksas sekunti.Sen...
Huonot elinolot ajavat Brasilian intiaaninuoria itsemurhiin
(IPS) Yksi intiaaninuori tappaa itsensä joka kymmenes päivä Mato Grosso do Sulin osavaltiossa Brasiliassa. Alueella on noin 70 000 alkuperäisasukasta, joista suurin osa kuuluu Guaraní-Kaiowá-kansaan....
Järjestö: Homomurhat lisääntyneet Brasiliassa
(IPS) Homoseksuaalien murhat ovat lisääntyneet rajusti Brasiliassa, kertoo homojen etujärjestön Grupo Gay da Bahian (GGB) vuotuinen raportti. Tänä vuonna ryhmän tietoon on tullut jo 48...
Sellusatama vallattiin Brasiliassa
Maaoikeuksia vaativat aktivistit valtasivat tiistaina Brasiliassa Portocelin vientisataman. Satamaa käyttää ruotsalais-suomalaisen Stora Enson yhteistyökumppani Aracruz.Aracruz on tullut Brasiliassa tunnetuksi paitsi ympäristöongelmista myös intiaaniväestön häätämisestä mailta,...

Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi













