Tägätty tägillä: yhdysvallat
Korruptoitunut EU
Kesälaitumilla ollessani sain ensimmäistä kertaa palautetta blogistani. Sen kannattaisi kuulemma keskittyä vain ja ainoastaan EU:iin, koska eihän ketään nyt Belgia kiinnosta. Lukija(oi)lleni uskollisena päätin ottaa...
40 vuoden kihlaus
Susan Muskan ja Greta Ólafsdottirin dokumenttielokuva kertoo Ediestä ja Theasta, joiden parisuhde sai yhteiskunnan tunnustuksen 42 vuoden kihlauksen jälkeen. Edie ja Thea neuvovat nuorempiaan, hetero- tai homosuhteessa olevia: Jos on ongelmia, tee niille heti jotain. Ja leiki paljon.
Barack, hölmöläisten presidentti
On ihmeellistä, että niin fiksu mies kuin Barack Obama päätti hakea Yhdysvaltain presidentiksi. Harvardin käynyt kosmopoliitti ja kaiken puolin älykäs kaveri olisi voinut jäädä opettamaan...
Hormonilihan värinä
Jaksaako nostalgia kantaa kokonaisen elokuvan? Sylvester Stallone käsikirjoitti, ohjasi ja pullisteli pääosassa The Expendables -elokuvassa, joka on menetettyjen mahdollisuuksien sinfonia.
Vakooja numero 854 000
Taannoisessa kokoontumisessa kaverin luona iltaa hallitsi yksi puheenaihe: Washington Postin laaja juttusarja Amerikan valtavasta tiedusteluteollisuudesta. Kaksinkertaisen Pulitzer-voittajan Dana Priestin ja kollegansa William Arkinin juttukokonaisuus Top...
Vallankumouksellinen kanaemo
Kesälukemisena mustan pantterin omaelämäkerta, jossa esiintyy rotuerottelua, aktivistin noitavainoa ja vankilapako – vaan ei sosiaalipornoa. Mutta onko Kuubassa maanpaossa elävä Assata Shakur terroristi?
Vain Amerikassa
Luulin etten voisi enää enempää masentua Meksikonlahden ennätysmäisen öljysotkun takia, kunnes Joe Barton aukaisi suunsa. Teksasilainen kongressiedustaja kohtasi öljyjätti BP:n pomon Tony Haywardin hiljattain edustajainhuoneen...
Wikileaks valmistautuu julkaisemaan uuden ilmaiskuvideon
Verkkosivusto Wikileaks julkaisee ehkä jo tällä viikolla salaisia tietoja Yhdysvaltain ilmaiskusta, joka surmasi afganistanilaissiviilejä viime vuoden toukokuussa. Myös videomateriaalia samasta tapauksesta aiotaan julkistaa pian, Wikileaksin...
Minä, amerikkalainen
Viime tiistaiaamuna menin mieheni ja poikani kanssa Washingtonin oikeustalolle tullakseni amerikkalaiseksi. Oikeussalin edessä jonotti 95 muuta ulkomaalaista tälläytyneinä parhaimpiinsa. Meidät paimennettiin sisään, luovutimme siirtolaisviranomaisille green...
Mikä Afganistan?
Amerikkalaiset juhlivat Memorial Dayta eli kaatuneiden muistopäivää maanantaina, toukokuun viimeisenä päivänä, ja suurimmalle osalle se tarkoittaa ennen kaikkea pitkää viikonloppua, kesän ensimmäistä rantareissua ja runsasta...







Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi
















