Tägätty tägillä: metsä
Ei.enää.roskia
Raikkaana syysaamuna Rzhevskin ulkoilualueella, Pietarin kaupungin laitamilla kokoontuu mielenkiintoinen porukka. Nämä nuoret ovat tavanneet venäläisessä Facebookissa – vkontakte.ru – ja sopineet tapaamisen metsikköön. Kerätäkseen yhdessä...
Metsää kaupunkilaisille
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon metsäkirja leväyttää eteemme isänmaan äidinkasvot heleän sävyisinä, juuri sellaisina kuin ne nykyään parhaimmillaan ovat. Huurteinen hakkuuraiskio punertaa aamuruskossa. FFCS-sertifioitu metsä näyttää ihan muulta kuin luulisi. Hakkuuaukean järjestelmällisyydessä on jotain loistavaa ja kauheaa, kuin Birkenaun parakeissa.
Brasilian maattomat julkistivat Stora Enso -nauhan
30. elokuuta Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaisivuillaan laajan artikkelin Stora Enson Brasilian-valloituksesta. Jaakko Lyytisen ja Tommi Niemisen juttu oli tärkeä. Me täällä Voiman toimituksessa olemme seuranneet...
Stora Enso ja MST: Kuka on kuolemanvaarassa?
Elokuussa Helsingin Sanomat kertoi Brasilian maattomien uhkailleen Stora Ensoa väkivallalla. Fifin saamien tietojen mukaan lehden julkaisemalla uhkailusitaatilla ei ole totuuspohjaa lainkaan – ja sen toimitti HS:lle metsäjätin viestintäjohtaja. Mitä MST:n João Paulo Rodrigues todella sanoi Stora Ensolle?
Maattomien ystävät: Suomen valtion valvottava Stora Ensoa Brasiliassa
Maattomien ystävät ry vaatii Suomen valtiolta ryhtiä metsäjätti Stora Enson valvonnassa. Valtio omistaa suoraan neljänneksen yhtiöstä, minkä lisäksi myös Kansaneläkelaitos omistaa yhtiön osakkeita. Kahden omistajan...
Storalandia, Brasilia
Bahian osavaltiossa Brasiliassa Stora Enson puoliksi omistama selluyhtiö on korruptio- ja ympäristörikossyytösten ristitulessa. Rio Grande do Sulin osavaltiossa taas sotilaspoliisin väkivalta maanvaltaajia vastaan jatkuu – ja kovan komennon takana on Stora Enson tukema kuvernööri. "Vaalikampanjan maksanut yritys saa poliitikon taskuunsa ikuisiksi ajoiksi", sanoo metsäjätin peliin kyllästynyt yleinen syyttäjä.
Alan Garcia ja Amazonian hinta
Intiaanimaat ja Amazonin luonnon monimuotoisuus ovat vaarassa, kun Perun hallitus yksityistää. Vapaakauppapolitiikka nakertaa presidentti Alan Garcian suosiota, ja hallitus vastaa jättiprotesteihin kasvattamalla armeijan ja poliisin valtuuksia. Mihin lakkoaalto vie Perua? Ja milloin se leviää Kolumbiaan?
Lenkkarit on murhaa
Brasilian suurin hiilidioksidin tuottaja, nautateollisuus, on Greenpeacen mukaan myös maailman suurin metsiä tuhoava voima. Moottorisahat laulavat aariaa kun eekkeri sademetsää kellistyy keskimäärin joka kahdeksas sekunti.Sen...
Sellusatama vallattiin Brasiliassa
Maaoikeuksia vaativat aktivistit valtasivat tiistaina Brasiliassa Portocelin vientisataman. Satamaa käyttää ruotsalais-suomalaisen Stora Enson yhteistyökumppani Aracruz.Aracruz on tullut Brasiliassa tunnetuksi paitsi ympäristöongelmista myös intiaaniväestön häätämisestä mailta,...
Greenpeace iski Stora Ensoon
Stora Enson pääkonttorin ulkoseinällä roikkui perjantaiaamuna yli 20-metrinen banderolli, joka kritisoi yhtiötä vanhojen metsien hakkuista. Protestin takana on ympäristöjärjestö Greenpeace, jonka mukaan Stora Enso käyttää...

Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi















