•Kaikukadun lopullinen esiriippu
Opetusvirasto ja Elannon Näyttämö kiistelevät historiallisesta salista. Teatteri vai seminaaritila?
•Aleksis Kivi, anno domini 2010
Kansalliskirjailija kestää käsittelyä. Fifi katsasti kesäteatterien Kivi-tarjonnan.
•Eliittivampyyrit ja glamourin taika
Viktor Pelevinin kirjassa vampyyrit imevät Moskovan taviksista elinvoimaa.
•Puskutraktorilla köyhyyttä vastaan
Sodankylässä vieraillut slummien kuvaaja Pedro Costa ei ole mikään päivänsäde.
•Quique Neiran järisevä Chile
Quique Neira kasvoi kuunnellen reggae-levyjä, joita isä lähetti maanpaosta.
•Video: Teuri Haarla tuntee ulosteen
Järki on hyvä renki, mutta huono isäntä, tietää kakkaava taiteilija. Pirtola kuvasi Haarlaa.
•Musiikkia Kalliolle ja kulkueille
Koivuniemen herrojen levyä on odotettu pitkään. Henri Salonen jututti Shakaa.
•Chocósta Bogotáan, Bogotásta maailmalle
Uuden afrokolumbialaisen musiikin sanansaattaja ChocQuibTown saapuu Helsinkiin.
•Glazunovin mysteeri jää verhon taa
Kekkonen ei ole Marilyn tai Che, koska häntä ihailemme vain me 70-luvun lapset.
•Vantaan Vernissa vallataan taas viikonloppuna
25 vuotta sitten Lapinlahden lintujen keikka keskeytyi, kun valtaajat kävivät taloksi tehtaaseen.
Luetuimmat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Tuoreimmat kommentit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
- • pera – Kohtauksia eräästä avioliitosta
- • pera – Tosca ei ollut paska
- • pera – Rakkaus on kuin mustalaislapsi
- • pera – Mikä miehiä riivaa?
- • tpertt – Priden kaasuiskun tekijät tallentuivat MoonTV:n nauhalle
- • usvi – Priden kaasuiskun tekijät tallentuivat MoonTV:n nauhalle
- • usvi – Priden kaasuiskun tekijät tallentuivat MoonTV:n nauhalle
- • katjalahdenranta – Härkäpapuja, mansikkaa ja lipstikkaa
- • katjalahdenranta – Duo käy taivaassa – mielestään
- • SaraS – Australian valta vaihtui dramaattisesti












Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi














