●Kuvissa: Me rakennamme Etelä-Sudania25.04.2012 Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista pitkän sisällissodan jälkeen viime vuoden heinäkuussa. Pohjoisen hallinnon rappiolle jättämä etelä tekee nyt urakalla töitä rakentaakseen tuoretta valtiotaan. Tiistaina 24.4. uutisoitiin, että Sudan on julistanut sodan Etelä-Sudanille. Maan tulevaisuus on uusien uhkien alla. Yhteiskunta |
|
|
●Kuvissa: Vallankäyttöä & vohveleita11.04.2012 Belgialainen rauhanjärjestö Vredesactie organisoi väkivallattoman kansalaistottelemattomuusaktion Nato Game Overin Brysselissä 1.4.2012. Osallistujia kymmenestä eri maasta pyrki piikkilanka-aitojen yli Naton päämajan alueelle. Aseistakieltäytyjäliitto järjesti tapahtumaan bussimatkan Suomesta. Aktivismi |
●Kuvissa: Haavisto-hurmosta Helsingissä31.01.2012 Helsingin jäähallissa nähtiin presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikeikka Kokoaan suurempi Suomi 2012 maanantaina 30. tammikuuta. Halli täyttyi myös hillittömästä hurmoksesta. Haavisto herätti henkiin myös kymmenen vuotta sitten hajonneen lauluyhtye Ultra Bran. Politiikka |
|
|
●Kuvissa: Siirtolohkareita metsästämässä26.12.2011 Jääkauden muovaamille siirtolohkareille löytyy käyttöä, jos niillä vain on tarpeeksi kokoa. Boulder- eli siirtolohkarekiipeilyyn soveltuvien kivien sijainteja, reittejä ja niiden kuvauksia löytyy internetistä. Kruunun koko hommalle antaa kuitenkin sellaisen kiven löytäminen, jolla kukaan ei luultavasti ole aikaisemmin kiipeillyt. Voima lähti harmaana marraskuisena aamuna Marko Siivisen ja Mikko Mannisen matkaan heidän löytämälleen ”tuoreelle” kivelle Inkooseen. Luonto |
●Kuvissa: Vastarintaa reggaesoinnuin15.12.2011 Vasemmistonuorten toista kertaa järjestämä Vastarintaa & riitasointuja -musiikkikilpailu huipentui Helsingin Gloriassa 2. joulukuuta pidettyyn päätöskonserttiin. Vuonna 1995 viimeksi järjestetty kilpailu poiki maailmalle bändin nimeltä Ultra Bra. Nyt voitti kahdeksanhenkinen, reggae-sävytteinen Hoippu Orkesteri pääkaupunkiseudulta, jonka tulevaisuus on loistava. Musiikki |
|
|
●Kuvissa: Narinkkatorilla tartuttiin mikkiin18.10.2011 Valtausliike näkyi lauantaina 15. lokakuuta myös Helsingissä. Iskulauseiden lisäksi tarjolla oli myös halauksia. Eikä liike pysähtynyt lauantain mielenosoituksiin: nyt mietitään, miten siirtyä sanoista tekoihin. Torilla tavataan -verkosto järjestää valtausleirejä Suomessakin. Yhteiskunta |
●Kuvissa: Asunto kuuluu kaikille17.10.2011 Virallisesti Asunnottomien yötä vietetään maanantaina 17. lokakuuta, mutta aiemmin lähinnä työtaisteluihin keskittynyt Vastavoima-liike järjesti oman tukitempauksen tärkeälle aiheelle jo lauantaina 15. lokakuuta. Mielenosoitus kokoontui Vaasanaukiolle Helsingin Sörnäisiin, josta noin 500 osallistujaa marssi Kallion läpi Hakaniemeen. Mielenosoitus päättyi Hakaniemeen, jossa esiintyi hiphop-yhtye SMC Lähiörotat. Yhteiskunta |
|
|
●Kuvissa: Muutoksen tuulet Turun torilla17.10.2011 Nykymenosta huolestunut kansanliike rantautui Turun torille 15. lokakuuta kirkkaan kuulaassa syyssäässä. Torikokous on osa demokratiaa vaativaa, poliitikkoja kritisoivaa ja suuryhtiöiden valtaa vastustavaa liikettä, joka on ottanut mallinsa Espanjan kansalaisten tavasta saada äänensä kuuluviin. Avoimuus, suora vaikuttaminen, tiedostavuus sekä korruption ja keinottelun kitkeminen ovat puhujien mukaan teitä uuteen järjestelmään. Tämä sanoma yhdisti hyvin kirjavaa joukkoa ja ikä- sekä tyylijakauma oli laajempi kuin koskaan tämäntyyppisessä tempauksesta Suomessa. Muutosta siis on ilmassa – myös Turun torilla. Yhteiskunta |
●Kuvissa: Rauhaa & anarkiaa Kalliossa09.08.2011 Kalliossa oli todellista kansanjuhlan tunnelmaa kun Kallio Block Party eli korttelijuhla – kadunvaltauksen ja festivaalin yhdistelmä – järjestettiin lauantaina 6. elokuuta Kallion kirjaston ympäristössä. Epävakaisesta säästä huolimatta ohjelmaan ilmoitetut kaksikymmentä esiintyjää houkuttelivat vallatuille kaduille runsaasti ihmisiä. Illan mittaan paikalla kävi yhteensä noin 10 000 juhlijaa. Elämä |
|
|
●Kuvissa: Aakkoset haltuun pakolaisleirillä11.07.2011 Lukutaito on ihmisoikeus, joka puuttuu lähes joka viidenneltä aikuiselta maailmassa. Sotien syttyessä kouluja joudutaan sulkemaan ja syntyy kokonaisia ikäluokkia ilman lukutaitoa. Ugandaa ympäröivät useat konfliktimaat. Suomen Pakolaisapu on ainoa järjestö Ugandassa, joka on erikoistunut pakolaisten lukutaitokoulutukseen. Järjestö toimii Kyangwalin, Nakivalen ja Kyaka II:n pakolaisleireillä sekä Kampalan kaupunkipakolaisten kanssa. Elämä |





























Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi