Arktisen merenpohjan ikiroudan on oletettu toimivan kuin tiivis kansi, joka pitää merenpohjaan varastoituneen metaanin paikoillaan. Viime viikolla julkaistu, vuosina 2003–2008 tehty maastotutkimus osoittaa kuitenkin, että metaanikaasua purkautuu Itä-Siperian meren pohjasta odotettua suurempia määriä.

Tiedotusvälineet tarttuivat aiheeseen varsin innokkaasti. Otsikoiden mukaan metaanivuoto on suuri, nopea, massiivinen, käynnissä, uusi – tai ehkei sittenkään uusi – mutta ainakin virallinen! Tarkoittaako tämä, että ilmastonmuutos on karkaamassa käsistä? Kuinka paljon on paljon?

Metaania purkautuu Itä-Siperian merellä ehkä noin kahdeksan miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä on suurin piirtein yhtä paljon kuin aiemmin arvioitiin purkautuvan samassa ajassa kaikista meristä yhteensä. Se on silti vielä suhteellisen pientä verrattuna koko maailman vuotuisiin metaanipäästöihin, jotka lasketaan sadoissa miljoonissa tonneissa.

Kaavio: Itä-Siperian mannerjalustan sijainti Pohjoisessa jäämeressä ja suhteellinen merkitys ilmakehän metaanin lähteenä. ©: Zina Deretsky/National Science Foundation.

Pohjoisessa jäämeressä sijaitseva Itä-Siperian mannerjalusta on entistä rannikkotasankoa, joka on merenpinnan noustessa jäänyt matalan vesikerroksen peittämäksi. Sen pinta-ala on noin kaksi miljoonaa neliökilometriä. Pinta-ala on yli kolminkertainen verrattuna Siperian kosteikkoihin, joita on pidetty pohjoisen pallonpuoliskon tärkeimpänä ilmakehän metaanin lähteenä.

Kaasuna tai hydraattina merenpohjaan varastoitunut metaani voi purkautua nopeasti, jos olosuhteet muuttuvat sopiviksi. Itä-Siperian mannerjalustassa on oletettavasti valtavat määrät metaania. Lisäksi meren keskisyvyys on siellä vain vajaan viidenkymmenen metrin luokkaa. Näin matalissa vesissä metaani ei välttämättä ehdi hapettua hiilidioksidiksi ennen kuin ehtii nousta pintaan asti ja siirtyy ilmakehään kasvihuonekaasuksi.

Ilmakehässä metaanimolekyyli on lyhytikäisempi mutta kasvihuonevaikutukseltaan voimakkaampi kuin hiilidioksidi. Aiemmin maapallon historiassa ilmaston nopea lämpeneminen on ollut yhteydessä metaanin äkilliseen vapautumiseen merenpohjasta. Tutkijoiden mukaan ilmasto lämpenisi merkittävästi, jos vaikka vain yksi prosentti Itä-Siperian mannerjalustaan varastoituneesta metaanista vapautuisi ilmakehään.

Nyt julkaistu tutkimus on tähän mennessä perusteellisin tutkimus Itä-Siperian merialueiden metaanista. Metaanipitoisuuksia mitattiin merenpohjasta, merivedestä eri syvyyksiltä ja ilmasta eri korkeuksilta meren yllä. Merivesinäytteitä kerättiin yli viidestä tuhannesta paikasta.

Kuva: Tutkimusryhmän jäsenet Denis Kosmach ja Edik Spivak käsittelevät laitetta, joka kerää merenpintaan nousevat kaasut kemiallista analyysiä varten. © Igor Semiletov/University of Alaska Fairbanks.

Yli 80 prosentissa vesinäytteistä läheltä pohjaa ja yli 50 prosentissa pintavesinäytteistä metaanipitoisuus oli yli kahdeksankertainen normaaliin meriveteen verrattuna. Joillakin alueilla pitoisuudet olivat kesällä jopa 250-kertaisia ja talvella 1400-kertaisia. Metaanipitoisuudet olivat koholla myös ilmassa meren yllä – enemmän kuin arktisella alueella keskimäärin. Koko Arktiksen ilmakehän metaanipitoisuus on nykyisin keskimäärin 1,85 miljoonasosaa, mikä on enemmän kuin neljäänsataan tuhanteen vuoteen.

Talvella tehdyissä maastotutkimuksissa oli löytynyt merijään alle ja sisään vangiksi jäänyttä metaanikaasua, mikä osoittaa että kaikki pohjasta purkautuva metaani ei liukene meriveteen vaan osa siitä kuplii pintaan ja pääsee ilmakehään.

Merenpohjan sulaminen voi olla osa luonnollista jääkauden päättymiseen liittyvää kehityskulkua, mutta biogeokemian professori Örjan Gustafssonin mukaan ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ihmistoiminnan aiheuttama Arktiksen lämpeneminen on juuri se viimeinen pisara, joka nostaa ikiroudan lämpötilan sulamispisteen yläpuolelle.

Ei ihme, että tällaiset uutiset synnyttävät hälinää.

Gustafsson painottaa kuitenkin, että tarvitaan vielä useiden vuosien seurantatutkimukset, jotta nähdään onko merenpohjasta purkautuvan metaanin määrä todellakin kasvamaan päin. Itä-Siperian merestä tällä hetkellä tuleva ilmakehän metaanin lisäys ei ole globaalisti merkittävää suuruusluokkaa. Jatkotutkimuksien tavoitteena on myös arvioida merenpohjassa olevan metaanin määrää entistä tarkemmin.

Metaanitutkimus julkaistiin Science-lehdessä.

Aiheesta kirjoittivat maailmalla muun muassa Reuters, The New York Times, Dot Earth, Real Climate, Climate Progress, Mongabay.com, WWF Climate Blog, Yale Environment 360, The Great Beyond ja Knight Science Journalism Tracker.

Suomessa uutista käsittelivät Yle Radio 1:n Tiedeuutiset ja CO2-raportti.

Lämpimät säät ovat jatkuneet Australiassa. Päättynyt kesä (joulu–helmikuu) oli siellä keskimääräistä kuumempi. Edeltävä kevät ja sitä edeltänyt talvi olivat nekin lämpötiloiltaan korkeita, ja yhdistettynä tämä jakso on Australian lämpötilojen mittaushistorian lämpimin yhdeksän kuukauden jakso. Kuuminta on viime aikoina ollut Länsi-Australiassa eli kyseisen mantereen läntisessä kolmanneksessa. Tämä kesä oli sikäläisen mittaushistorian lämpimin kesä.

Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa trooppisiin hirmumyrskyihin? Pitkän aikavälin trendien hahmottaminen on hankalaa, koska myrskyjen esiintymistiheys ja voimakkuus vaihtelevat luonnostaan suuresti, eikä historiallista havaintoaineistoakaan ole olemassa niin paljon kuin tutkijat toivoisivat.

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n asiantuntijaryhmä on jälleen kerran selvittänyt vallitsevaa käsitystä trooppisten hirmumyrskyjen käyttäytymisestä. Ryhmä tuli siihen johtopäätökseen, että jos globaalin ilmaston lämpeneminen jatkuu nykyennusteiden mukaisesti, trooppisten hirmumyrskyjen keskimääräinen voimakkuus kasvanee tällä vuosisadalla 2–11 prosenttia. Odotettavissa on myös sademäärän kasvua parillakymmenellä prosentilla sadan kilometrin säteellä myrskykeskuksista.

Yksitoista prosenttia suurempi tuulen nopeus voi kuulostaa melko vähäiseltä muutokselta, mutta asiantuntijaryhmän jäsenen Kerry Emanuelin mukaan se merkitsee käytännössä noin kuudenkymmenen prosentin lisäystä myrskytuulen aiheuttamiin vahinkoihin.

Trooppisten hirmumyrskyjen esiintymistiheys luultavasti pienenee 6–34 prosenttia, mutta siitäkin huolimatta, myrskyjen yleisestä voimistumisesta johtuen, on todennäköistä että kaikkein voimallisimpia myrskyjä tulee olemaan lukumääräisesti enemmän kuin ennen. Toistaiseksi ei pystytä toteamaan varmuudella, onko tämä vaikutus nähtävissä jo nykypäivän sääoloissa.

Hirmumyrskyjä käsittelevä katsaus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä. Sen mainitsivat Knight Science Journalism Tracker ja Society of Environmental Journalists.

Ilmaston lämpeneminen voimistaa trooppisia hirmumyrskyjä, ja nämä voivat ehkä lämmittää ilmastoa edelleen. Uusien plioseeni-ilmaston mallinnuksien mukaan silloiset trooppiset hirmumyrskyt edistivät El Niñon kaltaisen säätilan muuttumista vallitsevaksi ja ilmaston lämpenemistä.

Plioseenikausi alkoi noin viisi miljoonaa vuotta sitten, ja sen aikana ilmasto lämpeni noin kahden miljoonan vuoden ajan. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli suurin piirtein samalla tasolla kuin tänä päivänä. Globaali keskilämpötila nousi neljä celsiusastetta korkeammalle kuin se on nykyään. Tästä ei vielä seuraa välttämättä, että sama tapahtuisi lähitulevaisuudessa uudestaan, mutta entä jos?

Yale Universityn johtama plioseenitutkimus julkaistiin Nature-lehdessä, ja siitä kirjoittivat ScienceNOW ja Society of Environmental Journalists.

Kööpenhaminan kokous on ollut ja mennyt, mutta se ei suinkaan tarkoita että ilmastopolitiikka ei jatkaisi kulkuaan. YK:n ilmastonmuutoskonvention (UNFCCC) suhteen on tapahtunut paljon.

Kööpenhaminan sopimuksen deadline päästövähennystavoitteiden ja muiden kansallisten toimien suhteen meni siis ohi tammikuun lopussa. Tämä päivämäärä oli lähinnä viitteellinen, sillä sopimus kyllä pysyy auki ja kaikki halukkaat toivotetaan tervetulleiksi mukaan myöhemminkin.

Tähän mennessä neljäkymmentä kehittynyttä maata ja kolmekymmentä kehitysmaata ovat ilmoittaneet omat kansalliset tavoitteensa. Lisäki 39 maata on antanut jonkinlaisen muun vastauksen Kööpenhaminan sopimukseen. Yhteensä tämä joukko kattaa noin 80 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä.

Valitettavaa tosin on se, että näiden luvattujen leikkausten toteutuessakin ennustetaan lämpötilan 3,9 nousevan celsiusastetta. Tämä on noin 0,8 astetta vähemmän kuin jos sopimusta ei olisi ollenkaan, mutta silti kaukana kahden asteen maksimista, joka sopimuksessakin mainitaan.

Tämän lisäksi Yvo de Boer, UNFCCC:n pääsihteeri, ilmoitti eroavansa tehtävästään. Neljän vuoden jälkeen de Boer siirtyy vaikuttamaan ilmastoon liike-elämän puolelle. Hän jatkaa tehtävässään vielä heinäkuun alkuun asti. Siten hän pystyy hoitamaan tehtäviä kevään ajan ja seuraajalle jää vielä riittävästi aikaa valmistautua seuraavaan osapuolikokoukseen, joka alkaa Meksikossa marraskuun lopulla.

Tämä Meksikon kokous tuskin saa yhtä suurta huomiota osakseen kuin Kööpenhamina, mutta tulokset siellä ovat toivottavasti paremmat. Kuten Kööpenhaminassa päätettiin, työryhmät Kioton sopimuksen jatkosta (AWG-KP) ja pitkän aikavälin sopimuksen yhteistyöstä (AWG-LCA) jatkavat työtään ja esittelevät tuloksensa Meksikossa. Työryhmien seuraavat kokoukset pidetään huhtikuun alkupuolella Bonnissa, missä ilmastokonventin sihteeristö sijaitsee. Bonnissa kokoontuvat siis ilmastokonventin osapuolikonferenssi, Kioton sopimuksen osapuolikokous ja nämä työryhmät.

Kokous on lyhyt. Se kestää vain kolme päivää, yhden viikonlopun yli. Myös eri kehitysmaaryhmittymien kokouksille on varattu yksi päivä ennen varsinaisen kokouksen alkua. Heillä ei ole samanlaista kapasiteettia pitää koordinaatiokokouksia keskenään kuin esimerkiksi EU:lla tai G8:lla.

Lyhyestä ajasta huolimatta Bonnista saattaa tulla tuloksia. Kaikki se työ, mitä Kööpenhaminassa tehtiin varsinaisen konventin sisällä ja Balin tiekartan mukaisesti, eteni paljon. Esimerkiksi LCA:n puolella epävirallinen sopimusluonnos on tällä hetkellä vain 39 sivua pitkä. Ennen Kööpenhaminaa sitä oli parisataa sivua. Pian se on jo luettavassa muodossa.

Tällä hetkellä tavoitteena on siis luoda sellainen teksti, joka sitten voitaisiin Meksikossa allekirjoittaa laillisesti sitovaksi sopimukseksi. Näin Balin tiekartan määrittämä prosessi saataisiin päätökseen ja toivottavasti Kööpenhaminan kokouksen ja sopimuksen ilmentämä poliittinen tahto saataisiin lailliseen muotoon, vaikkakin vuoden verran myöhässä.

Nyt ainakin pahimmat paineet purkautuivat Kööpenhaminassa ja sopimustekstit ovat paljon valmiimpia. Seurataan tilannetta. Jos ehkä sittenkin ensi jouluna.

Ilmakehässä olevaa hiilidioksidia liukenee meriveteen suuria määriä. Sen seurauksena valtameret ovat happamoitumassa. Yksi liiallisen happamoitumisen seurauksista on, että kalkkitukirangalliset eläimet eivät enää kykene ottamaan meriveteen liuennutta kalsiumkarbonaattia tukirankansa rakennusaineeksi. Monet näistä eläinlajeista ovat olennaisen tärkeitä ravintoketjun alkupään organismeja meriekosysteemeissä.

Miltä merieläinten tulevaisuus nyt näyttää? Onko happamoitumiseen sopeutuminen mahdollista? Bristolin yliopiston tutkijat ovat mallintaneet valtamerten pH-trendejä ja tulleet siihen tulokseen, että merivesi on nyt happamoitumassa nopeammin kuin kertaakaan viimeisen 65 miljoonan vuoden aikana. Muutoksen nopeus on jopa kymmenkertainen verrattuna siihen, joka edelsi merieliöiden sukupuuttoaaltoa 55 miljoonaa vuotta sitten.

Tutkijat pelkäävät, että sukupuutto uhkaa taas monia syvänmeren eliölajeja, jotka eivät ole sopeutuneet nopeisiin ympäristönmuutoksiin. Nykyinen muutos on niin nopeaa, että tutkijat ovat huolissaan jopa pintavesien planktonin puolesta, joka sentään on sopeutunut huomattavasti suurempiin ympäristöolojen vaihteluihin kuin merenpohjan eliöstö.

Happamoitumistutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehdessä. Yale Environment 360 ja Climate Progress kirjoittivat siitä.

Merieliöiden fysiologiaa on tutkittu laboratorio-oloissa, mutta sillä menetelmällä ei saada kokonaan selville, miten sopeutuminen etenee luonnossa pidemmällä aikavälillä. Merenpohjan kuumien lähteiden lähiympäristössä merivesi on luontaisesti normaalia happamampaa. Siellä eliöstö on siltikin köyhempää kuin muualla merenpohjassa. Ei kuulosta hyvältä, jos merivesi on yleisemminkin happamoitumassa sille tasolle seuraavan kolmen tai neljän vuosikymmenen kuluessa. Tästä havainnosta kertoi Plymouthin yliopiston Jason Hall-Spencer viimeviikkoisessa Amerikan tieteenedistämisseuran AAAS:n vuosikokouksessa.

Tällä kertaa Sääasemalla on hyviäkin uutisia meriveden lämpenemiseen liittyen. Korallien symbionttilevät eivät yleensä siedä korkeita lämpötiloja, mutta Andamaanienmerestä on löytynyt useita korallilevälajeja, jotka vaikuttavat viihtyvän sikäläisissä tavallista lämpimämmissä vesissä. Lämmönkestävistä levälajeista runsaimmaksi havaittu Symbiodinium trenchi näyttää sietävän jopa sameita vesiä ja sitä, että jää tuntikausiksi kuiville laskuveden aikana.

Korallieläimiä ja niiden symbionttisia leviä tutkittiin laajalta alueelta - Andamaanienmeren lisäksi Intian valtameren muistakin osista sekä Australian koillisrannikon Isolta valliriutalta. Tutkimusta johtanut Todd LaJeunesse on havainnut Symbiodinium trenchiä aiemmin myös Karibianmeressä. Sielläkin tämä levä on selviytynyt normaalia korkeammista lämpötiloista estäen joidenkin koralliyhdyskuntien tuhoutumisen. Valitettavasti se ei kuitenkaan pysty muodostamaan symbioosia kaikkien korallieläinlajien kanssa.

Korallitutkimus julkaistiin Journal of Biogeography -lehdessä, ja Dot Earth uutisoi siitä.

Kuva: Korallitutkija työssään Zanzibarin rannikkovesissä. © Todd LaJeunesse, Pennsylvania State University.

Takaisin huonoihin uutisiin. Lämpimän meriveden sulattava kosketus tuntuu Grönlannin jäätiköissä voimakkaampana kuin luulimmekaan. Nature Geoscience -lehdessä julkaistut kaksi tutkimusta erittelevät lämpimän virtauksen alkuperää ja vaikutuksia:

NASA:n ja kumppaneiden tutkimuksessa havaittiin, että lämmin merivesi sulattaa Länsi-Grönlannin jäätiköitä vedenpinnan alta jopa satakertaisella nopeudella verrattuna lämpimän ilman aiheuttamaan sulamiseen.

Grönlannin kaikki merkittävimmät jäätiköt päättyvät mereen, ja vedenalainen sulaminen saattaa olla ikävällä tavalla yllättävän tärkeä tekijä Grönlannin jääpeitteen viimeaikaisessa, yhä nopeammassa kutistumisessa. Vauhti jolla jääpeite on menettänyt massaansa on kolminkertaistunut vuoden 1996 jälkeen. Jäätiköiden vedenalaisen sulamisen nopeutta on mitattu tätä ennen vain Alaskassa.

Woods Hole Oceanographic Institutionin johtamassa tutkimuksessa puolestaan tuli ilmi, että subtrooppisilta merialueilta alkava lämmin merivirtaus ulottuu Itä-Grönlantiin ympäri vuoden. Jo aiemmin osattiin epäillä, että lämmin virtaus on kasvanut. Nyt tutkijat havaitsivat Sermilikinvuonossa lämpimämpää vettä kuin missään Grönlannin vuonossa tätä ennen. Kaiken lisäksi lämmin virtaus on vuonossa nopeaa, eli sulattaa siellä olevaa jäätikköä tehokkaasti.

Kumpikin tutkimus Grönlannin jäätiköitä sulattavasta merivedestä mainittiin WWF Climate Blogissa.

Päättynyt tammikuu oli talvinen muun muassa Suomessa, mutta maailmanlaajuisesti tarkasteltuna kuukausi ei ollut kylmä. Alustavien tilastojen mukaan tämä tammikuu oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin tammikuu. Maan ja meren pintalämpötilojen yhdistetty keskiarvo oli 0,6 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon yläpuolella. Eteläisen pallonpuoliskon maa-alueilla tämä oli koko mittaushistorian lämpimin tammikuu. Mittaushistoria ulottuu vuoteen 1880.

Kartta: Maa- ja merialueiden pintalämpötilan poikkeama vuosien 1971-2000 keskiarvosta tammikuussa 2010. Siniset pallot kuvastavat keskimääräistä matalampia lämpötiloja, punaiset pallot keskimääräistä korkeampia lämpötiloja. Isoimmat pallot kuvastavat suurinta, noin viiden celsiusasteen poikkeamaa. © National Climatic Data Center/NESDIS/NOAA.

Tammikuun keskilämpötiloista raportoi Yhdysvaltain NOAA, ja siitä uutisoivat WWF Climate Blog ja CO2-raportti.

Yhdistyneiden kansakuntien ilmastokokous Kööpenhaminassa (COP15) päättyi kuukausi sitten. Päästövähennystavoitteita on esitetty puolin ja toisin. Näyttääkö nyt siltä, että globaalin keskilämpötilan kohoaminen saadaan pysymään monien mainitsemassa tavoitteessa, eli alle kahdessa celsiusasteessa esiteolliseen tasoon verrattuna?

Sustainability Institute kumppaneineen on analysoinut tilannetta, ja heidän mukaansa olemme vielä kaukana tavoitteesta. Jos vain tämänhetkiset päästövähennystavoitteet toteutetaan, globaali keskilämpötila nousee esiteolliselta tasoltaan peräti 3,9 celsiusastetta.

Suurin osa meistä ei liene enää elossa vuonna 2100, mutta saisimmeko silti pyytää päästöneuvotteluihin lisää ryhtiä? Tulevien sukupolvien puolesta? Esitettyjen päästövähennysten riittämättömyydestä kirjoitti The Guardian.

Ekosysteemien kevät ja kesä ovat aikaistuneet Isossa-Britanniassa nopeammin kuin aiemmin luultiin. Tähän johtopäätökseen tultiin, kun tutkittiin yli seitsemänsadan kasvi- ja eläinlajin vuodenaikaisilmiöiden ajoittumista eli fenologiaa vuosina 1976-2005. Kyseessä on tähän asti kattavin tutkimus sikäläisten maa-, meri- ja makeanveden ekosysteemien fenologisista trendeistä. Tammi-elokuuhun sijoittuva maakasvien lehtimisen, kukinnan ja hedelmöinnin, hyönteisten lentokauden, planktonin runsauden, lintujen kevätmuuton ja muninnan sekä muiden selkärankaisten lisääntymisen ajoittuminen olivat mukana tutkittavien ilmiöiden joukossa (ks. yksityiskohtainen luettelo, DOC).

Fenologian muutoksissa havaittiin suurta eliölajikohtaista vaihtelua, mutta lisääntymiseen liittyvät tapahtumat aikaistuivat vuodesta 1976 vuoteen 2005 keskimäärin kaksitoista vuorokautta (noin 0,39 vuorokautta vuodessa). Keskilämpötilat nousivat samalla jaksolla noin 0,04–0,05 celsiusastetta vuodessa. Yli 83 prosenttia tutkituista noin 25 tuhannesta fenologisesta ilmiöstä aikaistui tarkastellun kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Vuoden 1986 jälkeen aikaistuminen oli yleisesti ottaen nopeampaa kuin sitä ennen.

Fenologian aikaistuminen oli nopeinta ravintoketjun alkupäässä, maakasveilla (tuottajilla) ja kasveja syövillä eläimillä (ensimmäisen asteen kuluttajilla). Petoeläinten (toisen asteen kuluttajien) vuodenaikaisrytmi muuttui - eli sopeutui ravintona käytettyjen eliölajien vastaavaan muutokseen - keskimäärin hitaammin. Vielä emme tiedä, miten hyvin tai huonosti toisen asteen kuluttajat pystyvät pidemmällä aikavälillä sopeutumaan tällaisiin nopeisiin muutoksiin.

Fenologiatutkimus julkaistiin Global Change Biology -lehdessä. Siitä kirjoittivat The Guardian, BBC ja Journal Watch Online. Tutkimusta johtaneen Stephen Thackerayn haastattelu valaisee aihetta vielä lisää.

Arktinen jää kuuluu osana sikäläiseen kulttuuriin ja ekosysteemiin. Arktiksen jäisyys on merkityksellistä myös maapallon muille alueille, koska se vaikuttaa globaaliin ilmastoon. Pew Environment Group on nyt julkaissut lajissaan ensimmäiset arviot siitä, kuinka suuret rahalliset menetykset aiheutuu arktisen vyöhykkeen merijään, lumen ja ikiroudan hupenemisesta.

Pew-raportin mukaan Arktiksen sulamisesta syntyy alueen ulkopuolella jo vuoden 2010 aikana yli neljänkymmenen miljardin, ehkä jopa 270 miljardin euron vahingot. Vuoteen 2050 mennessä vahingot kasvavat yhteensä ehkä jopa seitsemääntoista biljoonaan euroon. Vastaava kumulatiivinen arvio vuodelle 2100 - kuusikymmentäkuusi biljoonaa euroa - on jo vaikea hahmottaa arjen käsittein. Se on samaa suuruusluokkaa kuin koko maailman vuotuinen bruttokansantuote nykyään.

Raportin tiivistelmästä (PDF) selviää, mihin arviot perustuvat ja miksi raportin laatijat varoittavat todellisten menetysten olevan vieläkin suuremmat. Vahinkoarvioista kirjoittivat Reuters ja Knight Science Journalism Tracker.

Talvisen lumipeitteen niukkeneminen näyttää vähentäneen ahmojen määrää Kanadassa. Näiden kahden asian vahva korrelaatio tuli esiin tutkittaessa turkispyynti- ja lumitilastoja viime vuosikymmeniltä. Tämä on kaikkien aikojen ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa jonkin maaeläimen vähentyneen lumipeitteen ohenemisen seurauksena, kertoo BBC.

Lumen väheneminen voi rasittaa ahmapopulaatiota muun muassa vaikeuttamalla ravinnonsaantia. Haaskaravintoa on tarjolla vähemmän niukkalumisina talvina, jolloin hirvieläimet selviytyvät paremmin kevääseen. Sellaiset talvet ovat toisaalta vaikeampia jyrsijöille, jotka jäävät ilman kunnollista lumipeitteen tarjoamaa lämpöeristystä. Jyrsijätkin voivat olla ahmalle tärkeä ravinnonlähde.

Amerikanpika. Kuva Justin Johnsen / Creative Commons.

Entä missä määrin ilmastonmuutos uhkaa amerikanpikaa? Amerikanpika eli amerikanpiiskujänis (Ochotona princeps) elää Pohjois-Amerikan kylmäilmastoisilla vuoristoalueilla. Se ei kestä korkeita lämpötiloja, mutta tarvitsee silti talvisin lumipeitettä suojaksi kovilta pakkasilta. Nämä amerikanpikan tarvitsemat olosuhteet uhkaavat kadota ilmastonmuutoksen myötä. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös pikan tarvitseman kasviravinnon saatavuuteen.

Amerikanpikaa on esitetty lisättäväksi uhanalaisten lajien luetteloon Yhdysvalloissa. Sikäläiset liittovaltiotason viranomaiset ovat nyt tehneet asiassa päätöksen, ja se päätös on kielteinen. Heidän mukaansa tämä nisäkäslaji ei ole vaarassa kuolla sukupuuttoon, eikä siitä ole näillä näkymin myöskään tulossa uhanalainen koko esiintymisalueellaan.

Päätös on herättänyt odotetusti närää ja keskustelua siitä, missä määrin tämän jäniseläimen suojelusta päätetään tieteellisin ja missä määrin poliittisin perustein. Ja jos laji olisi julistettu uhanalaiseksi, olisiko käyty pontevasti vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä sen suojelemiseksi? Keskustelu ei todellakaan pääty tähän, vaan amerikanpikan uhanalaisuuden astetta käsitellään seuraavaksi Kalifornian osavaltion tasolla.

Amerikanpikan uhanalaisstatuksen epäämisestä kirjoittivat muun muassa Green Inc., WWF Climate Blog, Los Angeles Times, Society of Environmental Journalists, Knight Science Journalism Tracker ja NatGeo News Watch.

Mitä kannattaisi käyttää raaka-aineena biopolttoaineiden valmistuksessa? Nopeakasvuisten levien kasvattaminen tankeissa kuulostaa äkkiseltään tehokkaalta vaihtoehdolta, tai ainakin paremmalta kuin ravintokasvien viljeleminen polttoaineeksi. Eri raaka-aineiden elinkaarivertailu paljastaa kuitenkin, että leväpohjaisten polttoaineiden valmistus voi tuottaa helposti kasvihuonekaasujen nettopäästöjä.

Levästä saadaan paljon energiaa tuotannon pinta-alayksikköä kohti, mutta levät vaativat myös lannoitteita, jotka aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä sekä suoraan että välillisesti. Jätevesien hyödyntäminen levien lannoitteena on eräs keino, jota Virginian yliopiston tutkijat suosittelevat päästöjen vähentämiseksi. Biopolttoaineiden elinkaarianalyysistä kirjoittivat Yale Environment 360 ja Green Inc..

Uutinen sai leväpolttoaineita kehittävät yhtiöt välittömästi puolustuskannalle. Kaupalliset yhtiöt pyrkivät vähättelemään yliopiston tutkimustuloksia, koska ne perustuvat "vanhentuneisiin tietoihin". Yliopistotutkijat puolestaan valittavat sitä, että tuoreempia tietoja ei ole saatavissa, koska tuotekehitystä harjoittavat yhtiöt eivät julkista niitä. Jäämme toiveikkaana odottamaan eri tahojen yhteistyötä ja näyttöä ympäristöystävällisistä uuden polven leväpolttoaineista. Niille olisi käyttöä.

Biopolttoaineita kehitetään toki avoimestikin. Esimerkiksi Lawrence Berkeley National Laboratory on saanut aikaan kolibakteerikannan (Escherichia coli), joka yksinkertaistaa biodieselin tuotantoprosessia: bakteeri pystyy tuottamaan dieseliä suoraan kasvibiomassasta. Nämä pilottivaiheen tutkimustulokset julkaistiin Nature-lehdessä, ja Technology Review esitteli niitä perusteellisesti. Suomessa aiheeseen tarttuivat Tiede.fi ja Yle Radio 1:n Tiedeuutiset.

Vielä parempia uutisia ovat uutiset jo toteutuneesta suuren mittakaavan energiantuotannosta. Yhdysvalloissa asennettiin viime vuonna ennätyksellisen paljon tuulivoimaloita. Sikäläinen tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvoi 39 prosenttia vuoden 2008 tasosta. Kapasiteetti on nyt yli kolmekymmentäviisi tuhatta megawattia ja lähestyy kahta prosenttia maan sähköntuotannosta. Kaiken tämän tuulivoiman ansiosta Yhdysvaltain vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ovat 62 miljooonaa tonnia pienemmät, American Wind Energy Association tuulettaa. Aiheesta kirjoittivat myös New York Times, Yale Environment 360 ja Climate Progress sekä Suomessa CO2-raportti.

Trifluorimetaani (HFC-23) on yksi tehokkaimpia kasvihuonekaasuja, joita ihminen tuottaa ja päästää ilmakehään. Trifluorimetaanipäästöt ovat taas kasvaneet, vaikka niiden vähentämiseksi on ponnisteltu kansainvälisesti vuodesta 2003 alkaen. Kehityssuunta ei kuulosta hyvältä, vaikka kyseisen kaasun tähänastiset päästöt aiheuttanevat nyt vain alle prosentin ilmastonmuutoksesta. Trifluorimetaani säilyy ilmakehässä melkein kolme sataa vuotta ja pidättää lämpösäteilyä tuhansia kertoja tehokkaammin kuin hiilidioksidi. Sitä syntyy sivutuotteena muun muassa kylmäkalusteiden ja ilmastointilaitteiden valmistuksessa. NOAA:n HFC-23-päästötutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä.

Katosta tehdään valkoinen. Kuva: American Geophysical Union/Maria-José Viñas.

Jäähdyttäminen on mahdollista myös ilman erillisiä jäähdytyslaitteita. Kattojen valkoinen väri nimittäin madaltaa lämpötilaa sekä rakennuksissa että niiden lähiympäristössä. Yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen NCAR:in tietokonemallinnuksen mukaan valkoiset katot voisivat lievittää kaupunkien lämpösaarekeilmiötä kolmanneksen verran. Lämpösaarekeilmiö syntyy, kun ihmisen rakentamat tummat pinnat imevät auringon säteilyä ja lämpenevät sen vaikutuksesta.

Vuorokauden maksimilämpötila laskisi mallin mukaan kaupungeissa keskimäärin 0,6 celsiusastetta. Käytännössä vaikutus jäisi luultavasti pienemmäksi kuin tietokonemallin laskemissa ihanneoloissa, koska reaalimaailman kattopinnat eivät ole täydellisen valkoisia. Suurin hyöty valkoisista katoista saataisiin lämpimän ilmaston alueella missä auringonsäteily on voimakasta ympäri vuoden. Katonväritutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä kertoivat Reuters ja Mongabay.com.

Viime viikolla Obama piti vuotuisen "State of the Union" -puheensa Yhdysvaltain kongressille. Puheen tarkoituksena on vuosittain se, että presidentti informoi kongressin edustajia USA:n kansakunnan tilasta, ja usein presidentti myös käy läpi menneitä tekoja sekä markkinoi omia tulevia kehitysehdotuksiaan tilan parantamiseksi. Obaman puhe kesti yli tunnin. Luonnollisesti pääpaino oli taloustaantumalla ja terveydenhuoltouudistuksella, mutta käsitteli Obama siinä sivussa ympäristöasioitakin.

Ensin Obama totesi, että vuoden 2010 pääfokus tulee olemaan työllisyyden parantaminen. Hyvä uutinen ympäristön kannalta on se, että Obama haluaa pistää amerikkalaiset töihin rakentamaan puhtaan energiantuotannon laitoksia. Lisäksi hän haluaa antaa verohelpotuksia niille, jotka tekevät kodeistaan energiatehokkaampia – tämäkin amerikkalaisen työllisyyden kasvattamisen nimissä.

Lisäksi Obama haluaa rakentaa uuden perustuksen pitkän tähtäimen talouskasvulle. Tämä tarkoittaa mm. koulutukseen ja kuljetukseen panostamista. Euroopalla ja Kiinalla on maailman nopeimmat junat, Obama huomautti, ja ne ovat johtavia vihreän energian tuotteiden tuottajia. Obama ilmaisi huolensa myös siitä, että Kiina, Intia ja Saksa panostavat koulutusjärjestelmissään matematiikkaan ja tieteisiin. Obama totesi, että nämä kansakunnat haluavat kärkeen nyt kehittyvillä vihreän energian markkinoilla. Obama taas ei halua Amerikan tyytyvän vähempään kuin ykkössijaan puhtaan energian tuotossa.

Amerikassa ilmastoskeptikkoja löytyy yhä paljon, myös kongressista ja senaatista. Heille Obama totesi, että vaikka joku epäilisikin tieteellistä todistuaineistoa ilmastonmuutoksesta, puhtaan energian tuotantoon sijoittaminen on silti oikea ratkaisu. Tämä siksi, että tulevaisuudessa se valtio joka johtaa puhtaan energian markkinoita johtaa myös maailman markkinoita.

Obama haluaa kannustaa investointeja, lisätä tuotantoa, lisätä tehokkuutta ja lisätä kannustimia. Investointeja tulisi siis lisätä ylipäätään, mutta aivan erityisesti perustutkimuksen osalta. Obama toivoi Yhdysvaltain kehittävän maailman parhaat aurinkokennot ja akut sekä lääkkeen syöpään. Ja jälleen kerran luotaisiin lisää työtä Amerikkaan.

Lisäksi hän haluaa senaatin säätävän ilmastolain. Kongressi jo syksyllä hyväksyi oman lakiehdotuksensa ja tältä pohjalta senaatin tulisi jatkaa. Vähintä, mitä hän vaati tältä lailta oli se, että ympäristöystävällisestä energiasta tulisi taloudellisesti kannattavaa Yhdysvalloissa.

Ympäristönsuojelijoille puhe kuulosti vähintäänkin hyvältä. Vaikuttaa siltä, että Obama todellakin haluaa ohjata USA:n kehitystä puhtaamman ympäristön suuntaan. Tähän asti ympäristöjärjestöt varmasti kannattivat Obaman linjauksia täysin rinnoin. Mutta näiden asioiden lisäksi Obama sanoi, että Amerikkaan tullaan rakentamaan uusi sukupolvi turvallisia, puhtaita ydinvoimaloita. Uusia öljy- ja kaasukenttiä tullaan avaamaan ja hyödyntämään, myös meriltä, sekä "puhdas-hiili" -teknologiaa ja biopolttoaineita kehitetään yhä pidemmälle. Näistä esityksistä erityisesti ydinvoima sai raikuvat suosionosoitukset kongressilta.

Kaiken kaikkiaan pidin puhetta isona askeleena hyvään suuntaan. Viimeistään Kööpenhaminassa kävi ilmi, että YK ja kansainvälinen painostus ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ei saa Yhdysvaltoja tekemään myönnytyksiä ilmaston hyväksi. Kokouksella ei näytä olevan mitään merkitystä tämän maailman talousjättiläisen toimiin. Onneksi kehitys näyttää siitä huolimatta olevan vihreään suuntaan, jos talousvaikeuksista noustaan puhtaan energian avulla.

Toivottavasti kehitys on riittävän nopeaa ilmaston kannalta, ja toivottavasti amerikkalaisen tuotannon kehitys helpottaisi Amerikan asemaa tulevissa ilmastoneuvotteluissa niin, että seuraavissa COP:eissa he olisivat valmiit lupaamaan (tai jopa vaatimaan) kunnianhimoisempaa kansainvälistä yhteistyötä.