Nokian ja Siemensin Iranin hallinnolle toimittama "valvontakeskus" ei ole jäänyt Twitterissä huomaamatta. Nokian tarjoaman teknologian avulla hallinto valvoo puhelu- ja tekstiviestiliikennettä, ja käyttäjätietojen perusteella on vangittu ihmisiä.

Viestivirrassa on alkanut yhä useammin toistua sanat "Suomi" ja "Nokia" sekä kehotus boikotoida Nokiaa. Yrityksen Suomen pääkonttorin puhelinnumeroa ja meiliosoitetta levitetään käyttäjille protestiviestien lähettämiseksi.

Twitteriin on perustettu myös oma Nokia-viestiketju, johon päivittyy muutamien minuuttien aikana kymmeniä, parhaimmillaan satoja uusia viestejä.

"Iran tarjoaa ideaalin ympäristön testata ja markkinoida kyseistä teknologiaa", eräs viestittäjä kommentoi. "Jos se osoittautuu tehokkaaksi, Nokian on helpompi myydä sitä jatkossa fasistisille hallituksille ympäri maailmaa."

Nokian osuus Iranin opposition vainoamisessa on noteerattu näyttävästi myös maailman medioissa. Tänään 22. kesäkuuta muun muassa BBC, Guardian, Wall Street Journal sekä suosittu BoingBoing-blogi ovat uutisoineet Nokian ja Iranin hallinnon yhteistyöstä.

Jk. Twitterissä leviää linkki videoklippiin, jota sen lähettäjä kuvaili "mahdollisesti ainoaksi iloiseksi tapaukseksi Iranin kansannousussa". Katso voimauttava pätkä loppuun asti.

Seuraa Iranin tilannetta ja Nokia-boikottia Twitterissä: #iranelection, #nokia.

Lue lisäksi Fifistä artikkeli Iranin kuolleet katoavat sekä Nokia yhdistää Iranissa.

Kesäkuun 12. päivänä poliisi pahoinpiteli ja pidätti kaksi Toinen Venäjä -oppositioliikkeen aktivistia Rostov-na-Donun kaupungissa. Iskulla pyrittiin estämään samalle päivälle suunniteltu Putinin-vastainen mielenosoitus. Poliisia ei estänyt se, että mielenosoituksen järjestäjillä oli lupa protestilleen.

Pidätetyt, Pavel Nagibin ja Boris Batyy, olivat mielenosoituksen pääjärjestäjät. Nagibin kuuluu kiellettyyn kansallisbolsevistiseen puolueeseen, Batyy taas Garri Kasparovin johtamaan Yhdistyneeseen kansalaisrintamaan.

Ennen pidätystä viranomaiset olivat yhteydessä molempiin miehiin. He yrittivät perua jo kertaalleen antamansa mielenosoitusluvan, ja varoittivat, että paikalle saapuvat pidätettäisiin.

"Kahdentenatoista päivänä otin mukaani 500 lentolehtistä, joissa selitämme, miksi vaadimme Putinin eroa", Pavel kirjoittaa minulle. "Lähellä urheilupalatsia huomasin poliisiauton, jossa istui neljä miestä, matelevan katua pitkin. He eivät nähneet minua. Samalla hetkellä toinen auto ilmestyi vastakkaisesta suunnasta ja alkoi huitoa minua luokseen. Yritin kävellä pois, mutta he saivat minut kiinni ja kaatoivat maahan."

"Ensimmäiset iskut olivat niin kovia, että menetin tajuntani. Minut pantiin käsirautoihin. Kuulin jonkun huutavan 'hakatkaa hänet, hakatkaa hänet... minä kuvaan.' Sen kuullessaan poliisit lopettivat. He veivät minut autoon ja lähtivät selvittämään asiaa kuvaajan kanssa. En tiedä, mitä tapahtui videolle."

"Kun ohitimme urheilupalatsin, yritin nousta auton lattialta. Poliisit pakottivat minut lattialle, piiloon katseilta. Huomasin, että heidän paitansa olivat minun vereni peitossa. He valittelivat toisilleen likaantuneita paitojaan ja mainitsivat, että FSB oli kehottanut heitä pidättämään 'jonkun pitkätukan'. He myös nurisivat kurjasta työpaikastaan ja ihmettelivät, miksi tietyt ihmiset eivät ymmärrä vain pysytellä kodeissaan. He eivät kertoneet syytä pidätykselleni."

Putkassa Pavel, yhä käsiraudoissa, huomasi pitkän, vuotavan haavan lantioltaan. Se sidottiin pari tuntia myöhemmin, mutta verenvuoto ei lakannut. Tässä vaiheessa hänen arvioidaan menettäneen jo litran verran verta. Ensimmäisen virallisen selityksen hän kuuli myöhemmin illalla: poliisi kertoi, että hänet oli "löydetty kadulta verta vuotavana".

Pavelin haava leikattiin myöhemmin. Lääkärinlausunnon mukaan lantiohaava oli kaksi senttiä syvä ja tehty veitsellä. Pavel itse olettaa, että viilto tehtiin tarkoituksella tukemaan poliisin tarinaa katuväkivallasta.

Syyttäjänviraston mukaan Pavel pidätettiin katutappelusta. Boris Batyy puolestaan sai samana käskyn olla poistumatta kaupungista, koska häntä epäillään ohjelmistopiratismista.

Nyt Pavel Nagibin ja Boris Batyy yrittävät löytää asianajajia. Se on toistaiseksi vaikuttanut mahdottomalta. Rostov-na-Donun asianajajayhdistys on antanut heille neuvoja, mutta puolustusasianajajaa ei löydy.

"He ovat liian poliittisia", asianajajat selittävät.

Olen terveyssyistä karttanut sokeria viimeksi kuluneet puolitoista kuukautta. Sokerin karttaminen tarkoittaa tässä kaikkia naminamiherkkuja kuten jäätelöä, karkkia, pullaa, kakkusia, keksejä, sokeroituja jogurtteja ja jälkiruokia.

Itselleni sokerittomuus on ollut yksinomaan myönteinen kokemus, mutta monille ystävilleni ei. He kohtelivat minua alussa kuin toipuvaa alkoholistia. Yksi oli suistaa minut kahvilan tuolilta kiljaistuaan leivoslautanen kädessään pahoittelunsa ajattelemattomuudestaan. Kesti pitkään tajuta mitä hän tarkoitti, koska minulle ei ollut tullut mieleenkään, että muiden pitäisi seurassani noudattaa minun linjaani.

Toinen ystäväni herkesi nyreäksi sokerittomuudestani kuultuaan. Alkoi välitön tenttaus ja pohdinta, syönkö aspartaamilla tai muilla keinomakeutusaineilla leivottuja tuotteita. Vastasin että juu mutta mielellään kuitenkaan en. Jos makeaa välttämättä haluaa tarjota, banaani on oiva vekkuli, samoin muut etelän hetelmät. Huomasin, että tämä ei tyydyttänyt kysyjää, jonka kasvoille jäi pilvi tulevien vierailujen hankaloittamisesta.

Monet sokerittomuudestani kuulleet ovat todenneet kuorossa, että hienoa mutta heiltä se ei onnistuisi. Väitin ja väitän yhä, että jos minä, äärimmäisen sokeririippuvainen herkunnassuttaja, pystyn elämään täysipainoista elämää ilman lisättyä näkyvää sokeria, pystyvät siihen muutkin.

Sokerittomuusaikani on kirkastanut huomaamaan tuon raffinoidun ystävämme laajat kytkökset herkku- ja elintarvikerintamalla. Televisio- ja lehtimainokset pursuvat sokeripitoisia tuotteita, joista monien ravintoarvo on lähes pakkasen puolella. Jos vetäisi vieläkin tiukempaa linjaa ja karttaisi myös piilosokeria, ajoittaisille vapaa-ajan ongelmille saisi samalla heittää hyvästit. Täysin sokerittomien tuotteiden metsästyksellä saisi päivänsä kivasti kulumaan. Tuolle polulle en kuitenkaan astu, tämä lähipiirille aiheutettu hämmennys riittäköön.

Ainakin näin aluksi...

Netti-Hesarin kulttuurisivut ovat tänäänkin, 11. kesäkuuta kello 13.30,  tyypillisessä kattauksessaan.

Kulttuurisivuston 22 pääjutusta yksi käsittelee vain naispuoleisia taiteilijoita, muotisuunnittelijat Piia Rinne ja Noora Niinikoski puvustavat Naamiohuvit-oopperan. Voisiko silti tekijöiden naamat näyttää?

Miehistä sivustolta löytyy kyllä 17 kuvaa. Naisista löytyy yksi kuva, jossa on seksuaalista tasa-arvoa ajava Johanna Korhonen, Hesarin kolumnisti. Sitten on yksi kuva ankasta ja yksi oravasta.

Eli naiset, ankat ja oravat ovat tasoissa, mitä tulee kuvien määrään.

Toinenkin naisolio löytyy, mutta hän on mallinukke venäläisissä bikineissä. Jutun otsikko: Kokossa kokoonnutaan pehmopornovessassa.

Jk. Päivitys kello 15. Johanna Korhonen tipahti juuri pois. Ankat ja oravat johtavat yksi–nolla.

Makaan sohvalla perjantai-iltana saunanjälkeisessä rentouden tilassa. Havahdun järkystyksestä, kun TV:stä tulee peittelemättömän suorasanainen Roundup-rikkaruohomyrkyn mainos. Se on kuvitettu animaatiolla, jossa kasvi kuihtuu pystyyn ja kuolee, kätevästi pikkusuihkauksella jotakin ainetta. Minä olin kuvitellut, että Roundup ja kaikki Monsanto-yhtiön tuotteet olisivat kiellettyjä Suomessa. Olin näköjään väärässä.

Maanantaina 8.6. Takku-sivusto uutisoi, että tamperelaiset ympäristönsuojelijat ovat huolestuneet tiedosta, että Roundupia käytetään kaupungin puistoissa.

"Emme halua ottaa aurinkoa nurmikoilla, joille on levitetty Roundupia", sanoo Kaisa Jokinen, yksi huolestuneista tamperelaisista. Ympäristönsuojelijat ovat pystyttäneet kaupungin puistoihin "Nurmikko on myrkyllinen!" -kylttejä.

Kaikki eivät suhtaudu Roundupiin kriittisesti. Roundup kitkee puolestasi, lupaa juttu puutarha.net-sivustolla. Slogan on Roundupin mainoslause. "Jutun" sivustolle on tuottanut Suorakanava Oy, joka on Sanoma-konsernin omistama rakentamiseen liittyvän viestinnän ja markkinoinnin sivusto. Sivustolta löytyy myös osio, jossa neuvotaan niin tarkkaan myrkyn käyttämisessä, etten usko tekstin enää olen juttu, vaan suora mainos. Keskustelupalstalta löytyy muutama henkilö, joka kommentoi, ettei aina tarvita "rontoppia", vaan normaali kitkeminen riittää. Jokaiseen keskusteluunaloitukseen "Millähän tämän saisi pois" ratkaisuksi joku keskustelija tarjoaa kuitenkin Roundupia.

Tuotetta myydään muillakin tuotenimillä. Patentti kasvimyrkylle oli Monsanton hallussa pitkään, mutta nyt sen patenttisuoja on rauennut.

Useiden tutkimusten mukaan Roundup on myrkyllistä ihmiselle ja eläimille, tosin myös päinvastaisia tutkimuksia on tehty. Varmaa on, että glyfosaattisuola, joka on myrkyn vaikuttava ainesosa, on ärsyttävä ja vaarallinen joutuessaan asiantuntemattomiin käsiin. Glyfosaattisuolan lisäksi Roundup sisältää erilaisia lisäaineita, joiden vaarallisuus vaihtelee.

Roundup-mainoksessa kuittaillaan vastustajille: rujonnäköiset rikkaruohot osoittavat mieltä kasvimyrkkyä vastaan.

Patentit ovatkin Monsanto-ongelman ydin. Monsanto valmistaa siemeniä, jotka kestävät Roundup-käsittelyä muuntelemalla geenejä. Myös siemenet on patentoitu. Monsanto hallitsee maailman siemenmarkkinoita, mikä on johtanut ongelmiin kehittyvissä maissa. Yhtiöllä on 70–100 prosentin markkinaosuus eri siementen kohdalla. Asiasta on tehty dokumentteja, kirjoja ja lehtiartikkeleita. Uusien geenimanipuloitujen siementen hankkiminen täytyy tehdä vuosittain Monsaltolta. He vahtivat, ettei aiemmasta sadosta säästetä siemenviljaa. Patenttien monopoli on johtanut tilanteeseen, että Monsanto voi pyytää siemenistä niin järkyttäviä hintoja, ettei köyhillä ole tuotteisiin varaa. Yksi kovaäänisimmistä kriitikoista on intialainen tutkija Vandana Shiva.

Miksi Monsanto nyt sitten mainostaa perjantai-iltana keskellä Ilman johtolankaa -ohjelmaa? Roundup ja muut glyfosaattia sisältävät kasvimyrkyt on kielletty kokonaan Tanskassa vuonna 2003. Aine kiellettiin, koska tutkimukset osoittivat, että glyfosaatti oli pilannut pohjavesiä.

Suomeen Monsanton tuotteita tuo Kemira GrowHow. Tiedotteen mukaan he ovat valmiina tuomaan maahan "kokonaisvaltaisia ratkaisuja kasvinviljelyyn". Kokonaisvaltaisuus kuulostaa kummasti minun korviini geenimanipulaatiolta ja monopolilta.

Perjantai-illan mainospaikka avaa portin suomalaisille takapihoille. Seuraavaa askelta en halua nähdä.

Kanadalainen Georges Laraque on pelannut jääkiekkosarja NHL:ssä kaudesta 1997-1998 lähtien. Hänen alaansa eivät kuitenkaan ole maalit, syötöt ja tehopisteet, vaan vastustajan pelaajien hakkaaminen, mikäli nämä mukaan "myllyihin" suostuvat lähtemään.

191 cm pitkä ja 118 kiloa painava Laraque on tunnettu varsinkin erittäin vahvasta vasuristaan. Hyökkääjää pidetään kiekkopiireissä 2000-luvun tunnetuimpana ja voittoisimpana tappelijana. Muun muassa arvostettu Hockey News ja Sports Illustrated ovat eri vuosina valinneet Laraquen NHL:n parhaaksi alallaan.

Nyt Laraque on tehnyt kuitenkin täysin uuden ja yllättävänkin aluevaltauksen. Kovanyrkkinen hyökkääjä oli mukana maailman suurimman eläinsuojelujärjestön Petan Montrealissa järjestämässä turkisteollisuuden vastaisessa mielenosoituksessa.

Noin 50 mielenosoittajaa kerääntyi Pohjois-Amerikan turkismuotinäyttelyn edustalle protestoimaan turkisalaa vastaan. Laraque esiintyi Petan paidassa ja piti esillä julistetta joka kuvasi nyljettyä kettua. Julisteessa luki "your fur had a face".

Mielenosoituksen jälkeen hän kirjoitti kotisivuillaan alkaneensa kasvissyöjäksi ja olevansa matkalla kohti veganismia. Lisäksi hän kertoi haluavansa loppuelämänsä ajan tehdä voitavansa eläinten suojelemiseksi. Se sopiikin hyvin, sillä ammatissaan hänen toimenkuvaansa kuuluu oman joukkueen tähtipelaajien suojelu.

Laraque kertoo nähneensä vähän aikaa sitten dokumenttielokuvan Earthlings. Monenlaisia dokkarifestivaaleja kiertäneen ja runsaasti palkitun dokumentin aiheina ovat mm. eläinten tehotuotanto, turkisteollisuus ja eläinkokeet.

Elokuvan näkeminen on miehen itsensä mukaan lopullisesti kääntänyt hänet eläinsuojelijaksi, ja kiekkoilija kehottaa myös kaikkia fanejaan katsomaan näyttelijä Joaquin Phoenixin juontaman dokumentin.

Laraqueta aikaisemmin eläinten suojelijaksi oli ilmoittautunut jo Mac Danzig, vapaaottelun kevyen sarjan entinen maailmanmestari. Myös Danzig on toiminut Petan markkinamiehenä ja noudattanut vegaanista elämäntapaa vuodesta 2004 lähtien. Danzigin voitettua maailmanmestaruuden 2005, mies lanseerasi yhdessä Petan kanssa iskulauseen "Kick ass. Go vegan."

Fifi kertoi tammikuussa amerikkalaisesta anarkistista ja ammattitappelijasta Jeff Monsonista.

Tapasin uuden ystäväni, joka hymyilee usein ja nauraa paljon. Hän on kahden pienen lapsen isä ja tekee liikaa töitä elättääkseen perheensä. Hän on nuori, mutta hänen kroppansa ei jaksa pitkiä ja raskaita työpäiviä. Hän sinnittelee silti vielä, koska ei halua olla Suomen valtion – meidän – elätti.

Hänen nimensä olkoon tässä Usam. Joitakin vuosia sitten hänen kotiovelleen Groznyissa kolkutettiin kello neljältä aamulla. Sisään tulleilla miehillä oli yhtä lukuun ottamatta maskit. Usam vietin pihalle, hänen päätään lyötiin useita kertoja kiväärinperällä, ja lopulta hänet kuljetettiin autolla pois.

Yhdentoista kuukauden kuluttua Usam palasi kotiin muuttuneena miehenä. Hänet oli tekaistuin syyttein pidätetty ja tuomittu vankeuteen, mutta käsittämättömällä tavalla hän oli päässyt vapaaksi todisteiden puuttuessa. Ensimmäisen kuukauden hän oli viettänyt 1,5 x 1,2 m kokoisessa sellissä, josta hän pääsi pois vain hakattavaksi ja kidutettavaksi. Myöhemmin sellin koko suureni ja kidutus koveni. Pahoinpitelyt jättivät pysyvät jäljet mieleen ja kehoon. Usamin nimi on listalla, jolle päätyneiden ei kannata yrittää palata kotimaahansa, jos he ovat onnistuneet sieltä pakenemaan ja jos heillä vielä riittää elämänhalua. Usam on monella tapaa onnekas. Hän on elossa ja suhteellisen turvassa. Hänellä on perhe ja ystäviä vieraassa maassa, jossa hän on myös saanut hoitoa vammoihinsa. Kun hän kertoo kokemastaan kidutuksesta, hän säästää kuulijaa ja nauraa välillä nuoren miehen iloista naurua. Sitten hän äkkiä vakavoituu ja naputtaa jalallaan lattiaa, ja hänen katseensa on vanha.

Usamin kiduttajat elävät Tšetšeniassa. He ovat töissä valtion korkeissa viroissa. Usam haluaisi antaa heidät ilmi muttei voi, koska asettaisi kostolle alttiiksi Tšetšeniassa yhä asuvat sukulaisensa.

En tiedä mitä tehdä häntä auttaakseni, muuta kuin kirjoittaa hänen tarinansa ja iloita hänen kanssaan siitä, että hän on elossa.

Kirjoittaja kommentoi toisessa blogissa Novaja Gazetalle myönnettyä sananvapauspalkintoa.

Rokkikeikoilla ja vaalipaneeleissa käyminen tuntuu usein siltä, kuin katselisi pornoa ilman, että itse pääsee osalliseksi minkään sortin toiminnasta. Toisinaan esiintyjät sentään itse tuntuvat nauttivan puuhistaan. Monesti heilläkin näyttää olevan tylsää.

Ja kuten pornossa ja edustuksellisessa demokratiassa, myös rokkiklubeilla on joskus ihan mielekästä seistä yleisön joukossa ja seurata, kun muut tekevät. Mutta ei se voita sitä, että pääsisi toimimaan itse.

Viime vuonna touhuilin mukana, kun toimistonaapuri Into Kustannus toimitti suomenkielistä laitosta Rolf Büchin, Nadja Braunin ja Bruno Kaufmannin kirjasta Opas suoraan demokratiaan. Mieleen jäi eritoten ajatus siitä, että luottamus kansaan tuottaa luottamuksen arvoisen kansan.

Suoraa demokratiaa vastustetaan sillä perusteella, että suuret ihmisjoukot ovat tyhmiä, lyhytnäköisiä ja tietämättömiä, ja samanlaisia olisivat myös heidän tekemänsä päätökset. Hienhajuisia, sottaisia, vaarallisia päätöksiä, joita osaavammat joutuisivat korjailemaan. Tällä perustellaan sitä, että todellista valtaa ei käytä itse kansa vaan sen edustajat, puhtaat ja korkeasti koulutetut valioyksilöt, joiden päätöksiä ei sitten tarvitse katua ja hävetä. Näin suojellaan kansaa itseltään.

Büchin, Braunin ja Kaufmannin mukaan oletus on väärä. Siellä, missä valtaa on todella siirretty kansalle – esimerkiksi luomalla kansalaisaloitteen ja kansanäänestyksen kaltaisia välineitä, joilla tavalliset ihmiset voivat suoraan vaikuttaa lakeihin – kansa on tehnyt pääsääntöisesti vastuullisia ja viisaita päätöksiä. Kansalaiset osaavat käyttäytyä kuin aikuiset, kun heitä ei kohdella lapsina.

Meidän poliittinen järjestelmämme antaa kansan katsoa valtaa, mutta ei koskea. Kantaamme kysytään vain vaalirituaaleissa, joissa vaikuttaminen on usein näennäistä – kuten vaikkapa kansanäänestyksessä, jonka tulos ei sido poliitikkoja. Se houkuttaa käyttäytymään keskenkasvuisesti. Sabotoimaan, ölisemään, kyseenalaistamaan koko demokratian vaikka tiedämme, että itseämme siinä vain satuttamme.

Tämä tuli mieleen eilen Helsingin Liberté-klubilla. Siellä soitti israelilainen garagepunkyhtye Monotonix.

Monotonixin laulaja Ami Shalev ratsastaa yleisöllä.

Klubilla on lava. Matala, mutta lava kuitenkin. Monotonix ei sitä käyttänyt. Soittimet pystytettiin lavan eteen, ja illan aikana bändi roudasi kamppeitaan yhä uudestaan syvemmälle yleisön sekaan. Joka kerta yleisöä tarvittiin roudausavuksi, ja yleisöhän auttoi.

Show on tilapäisesti siirtynyt salin perimmäiseen nurkkaan.

Etäisyys yleisön ja bändin välissä oli nolla. Siellä painittiin, halailtiin, riideltiin ja juteltiin koko parituntisen setin läpi. Hiki virtasi ja sekoittui.

Yonatan Gat soittaa katonrajassa.

Kun ennen keikkaa haastattelin kitaristi Yonatan Gatia, ihmettelin, eikö poikiin ikinä satu. Sattuu toki, Gat vastasi, mutta ei pahasti. Keikkoja on vedetty satoja, ja siinä on opittu huolehtimaan omasta ja muiden turvallisuudesta.

Ja toden totta: luottamus tarttui. Meininki oli sen verran hurjaa, että keikkaa etäämmältä, baarin puolelta, seurannut herrasmies kertoi jälkikäteen olleensa soittamassa ambulanssia paikalle. Mutta kehenkään ei sattunut, mikään ei mennyt rikki. Kovimmassakin mylläkässä naapurista pidettiin huolta.

Haggai Fershtmania ja Yonatan Gatia väsyttää. Yleisö tulee hätiin: on kuivattava hikeä ja tarjoiltava juomaa.

Rokkikeikat, porno ja edustuksellinen demokratia synnyttävät usein ikävän tunteen siitä, että yleisön joukossa on paljon epäluotettavia urpoja, ehkä jopa vähän vaarallisia tyyppejä, joiden kanssa ei haluaisi julkisesti näyttäytyä. Konsertin jälkeen on kiire pestä känniääliöiden hiki pois omalta iholta.

Eilinen keikka toi meistä kaikista hyvän esiin. Nekin koltiaiset, jotka olivat jo saapuessaan äänekkäässä rymyhumalassa, omaksuivat nopeasti solidaarisen meiningin ja jäivät lopuksi hymysuin auttamaan siivoamisessa.

Se oli suoraa demokratiaa. Luottamus synnytti luotettavuutta.

Monotonixin keikka päättyy baarin puolelle. Ami Shalev esiintyy baaritiskillä.

Huomenna pitäisi äänestää eurovaaleissa. Olisi hurjan mukavaa, jos vaalipäivä herättäisi äänestäjissä samaa luottamuksen, solidaarisuuden ja vastuun tunnetta kuin eilisiltainen keikka. Että valtaa saisi sekä katsoa että koskea.

Ettei taas demokratian rituaali tuntuisi pornolta, joka ei tyydytä tekijöitään sen enempää kuin kuluttajiaankaan.

Monotonix la 6.6. Turku, Dynamo. Eurovaalit su 7.6.

Brasilian suurin hiilidioksidin tuottaja, nautateollisuus, on Greenpeacen mukaan myös maailman suurin metsiä tuhoava voima. Moottorisahat laulavat aariaa kun eekkeri sademetsää kellistyy keskimäärin joka kahdeksas sekunti.

Sen lisäksi että tuolla avohakkuulla varmistetaan halvat pihvit karnivoreille, tuotetaan samalla raaka-ainetta esimerkiksi lenkkariteollisuudelle. Slaughtering the Amazon -raportti jäljittää nahka- ja lihatuotteiden matkaa kuluttajille tiloilta, jotka hakkaavat sademetsiä laittomasti. Tuotantoketjun varrelta löytyy kaikille tuttuja merkkejä, joista monet koristavat oma vaatekaappianikin: Nike, Adidas, Timberland, Reebok, Clarks. Lista sen kun jatkuu.

Kun kaikki merkityksellinen viestintä kuluttajakapitalismin ajamassa jälkipostmodernissa yhteiskunnassamme tapahtuu mainosten välityksellä, on Greenpeace pyöräyttänyt aiheesta mainion videon, joka mukailee uskollisesti lenkkarimainosten muotokieltä. Kannattaa myös huomioiden aivan tolkuttoman hyvä musiikki, joka on brasilialaisen Amon Tobinin käsialaa. Tobin on suosikkini yli kaiken, mutta häntä ei tulisi sekoittaa Tobinin veroon. Se liittyy eri heppuun.

Mainittujen brändien edustajat ovat vannoneet ja vakuuttaneet – ja ilmeisesti myös uskoneet – että heidän tossujen takia Amatsonia ei pätkitä nurin. Todellisuus kuitenkin iskee kasvoille kuin lenkin jälkeiset höyryävät sukat. Nahkoja kuskataan Brasilian toiseen päähän jatkokäsiteltäviksi, jonka jälkeen ne on myyty edelleen ehtana kosherina, ei-amatsonilaisina tuotteina. Tutkimuksen sivutuotteena greenpeacelaiset törmäsivät myös orjakauppaan, mikä tietenkin lisää lenkkeilijän tuskanhikeä entisestään.

Kuten kaikki kiilusilmäkomut, niin minäkin tykkään että valtioiden puuttuminen talouteen on välillä ihan hyvä juttu, talouskriisi ja kaikki. Ja tietenkin mieltä lämmittää Brasilian presidentin vasemmistolaistausta, joka tuo mukavaa vaihtelua Latinalaista Amerikkaa viime vuosisadalla muiluttaneeseen sotilasjuntta- ja oikeistofasistihallitusjatkumoon. Siltikin vähän sieppaa, kun samainen raportti kertoo että presidentti Lulan hallitus tekee kaikkensa kasvattaakseen maan karjateollisuutta entisestään.

Vuosina 2007–09 Brasilian vasurihallitus puuttui markkinoiden toimintaan jakamalla monikansallisille nahka- ja lihateollisuuden jäteille 2,65 miljardia dollaria tukiaisina. Joskus markkinoiden näkymättömän käden voisi antaa toimia ihan omassa rauhassa ja tuotteet voisivat päätyä markkinoille oikeilla eikä subventoiduilla hinnoilla.

Sillon olisi kuitenkin olemassa riski, että kilo pihviä maksaisi enemmän kuin esimerkiksi kilo perunoita. Siitäkös huuto syntyisi.

Viime vuodet ovat olleet sikatiloille vaikeita. Juuri valmistuneen selvityksen mukaan vuonna 2008 porsastuotantotilojen kannattavuus heikentyi merkittävästi vuoden 2005 lukuihin verrattuna, vaikka jo silloin sikayrittäjän voitto oli negatiivinen. Yrittäjän tappiota aiheutui emakkoa kohden 211 euroa. Lihasikatiloilla tulos jäi samalle tasolle kuin vuonna 2007, eli tuotettua lihasikaa kohden aiheutui tappiota 4 euroa. Maataloustuet ovat alenemassa ja rehun hinta selvässä nousussa. Sikojen kannalta, joilla menee huonosti silloinkin kun sikayrittäjillä menee hyvin, uutiset tietänevät tulevaisuudessa yhä suurempia sikatiloja.

Suurempien sikatilojen sijaan olisi kiva juttu, jos sioilla olisi suuremmat tilat. Nykyisten eläinsuojeluvaatimusten mukaan katsotaan, että esimerkiksi 110-kiloisen sian elämän elämiseen riittää ihan hyvin yksi neliömetri. 150-kiloista sikaa kuljetettaessa tilaa ei tarvitse olla yhtä sikaa kohden edes puolta neliömetriä.

Sianlihaa pyritään lähitulevaisuudessa tuottamaan siis entistä tehokkaammin ja edullisemmin. Lihateollisuus panostaa myös sianlihan trendikkyyteen uudella hankkeella, jonka ytimessä tulee olemaan Päivänpossu.fi –sivusto. Se avataan vuoden 2009 aikana, ja sivuston tarkoituksena on esimerkiksi antaa ihmisille "inspiroivia syitä kokeilla porsaanlihaa". Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä nämä inspiroivat syyt voisivat olla.

Porsaanlihatuotteiden tiedotus- ja menekinedistämisohjelmaa (päätuote Päivänpossu.fi) vetää Satafood Kehittämisyhdistys ry. Ihan omista taskuista lihateollisuuden ja sikayrittäjien ei tarvitse ohjelman kuluja kattaa, sillä maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt possunlihatuotteiden menekin edistämiseksi 257 000 euroa. Eurokakkua on mukana syömässä mainostoimisto Bob Helsinki, jonka vastuulle tiettävästi lankeaa tehtävä luoda porsaanlihan ympärille terveellinen, helppo ja maukas imago.

Verkkopalvelu Päivänpossun suunnitellaan sisältävän muun muassa vinkkivideoita lihakastikkeen valmistamiseksi. Kivat vinkkivideot alkavat arvatenkin siitä vaiheesta kun liha on jo nätisti viipaleena tai paloina lautasella. Jos kuitenkin haluaa nähdä porsaanlihan elinkaaren sikalasta alkaen, kannattaa tutustua Tehotuotanto.netin video- ja kuvamateriaaliin, joka on hankittu 60 suomalaiselta sikatilalta.

Eräänlaisena "ammattiauttajana" olen viime aikoina joutunut pohdiskelemaan auttamisen ja vaikuttamisen tehokkuutta. Pohdiskeluni saivat alkunsa tshetsheenilapsille Liettuaan viedyistä lahjoitetuista tavaroista, kaarsivat turvapaikanhakemisen hankaluuksista turvapaikan saaneiden murhiin ja kiertyivät lopulta syyttömänä vankilaan tuomitun ja kidutetun miehen kohtaloon.

Ryntäsin toissa lauantaina sateen läpi työpaikalleni lähettämään jälleen uusia vetoomuksia Zubair Zubairajevin vapauttamiseksi, itse kipeästi vapaapäivän tarpeessa mutta voimatta olla reagoimatta saamaani avunpyyntöön. Taivaan valahtaessa märkänä niskaani aloin laskeskella, mitkä ovat todelliset mahdollisuudet vaikuttaa Zubairin tilanteen korjaamiseksi.

Ynnäämäni lopputulos oli masentava.

Seuraavan viikon aikana tapasin useita kollegoita, jotka työskentelivät eri aloilla toimivissa kansalaisjärjestöissä. Puhuin asiasta ihmisoikeusjärjestön johtajan, ihmisoikeuslakimiehen, ydinaseita vastaan kampanjoivan henkilön ja muutamien muiden aktivistien ja toimittajien kanssa. Olin yllättynyt, että heistä lähes jokainen varauksetta jakoi ilmaisemani turhautumisen tunteen ja jonkinasteisen pessimismin puraisun omassa työssään. Joukossa oli ihmisiä, joiden työhön kuuluu yrittää vaikuttaa myös vallitseviin rakenteisiin, jotka mahdollistavat sorron, kidutuksen ja mielivallan harjoittamisen.

Jokainen tunnisti hiipivän epätoivon, josta puhuin heille. Kenelläkään ei ollut viisasten kiveä. Kaksi asiaa nousi kuitenkin esiin jokaisesta käymästäni keskustelusta: ei saa lakata yrittämästä. Pitää auttaa pientä ihmistä. Jälkimmäinen kosketti erityisesti. Olin seurannut kidutetun Zubairin tapausta kuukausia yrittäen samalla olla päästämättä yksityiskohtia hänen kidutushistoriastaan liian syvälle tietoisuuteeni. Lisäksi kävin monet näistä keskusteluista venäläisten vähemmistöjen oikeuksia käsittelevän seminaarin yhteydessä. Seminaarissa yhdistyivät yksittäiset ihmiskohtalot ja pyrkimykset vaikuttaa lainsäädäntöön ja institutionaalisiin rakenteisiin. Ihmisoikeusjärjestön johtaja sanoi todenneensa, että vetoomukset ja työ yksittäisten vangittujen ja kidutettujen puolesta on osoittautunut kaikkein tehokkaimmaksi.

Tapaamani ihmisoikeuslakimies työskentelee itse nimenomaan muuttaakseen maansa lainsäädäntöä ja rakenteita suuntaan, joka auttaisi vähentämään ihmisoikeusrikoksia. Hän sanoi silti pohjimmiltaan pitävänsä kaikkein tärkeimpänä puuttua vaikka kuinka pieniin epäkohtiin ja arvostavansa juuri yksittäisten, avun tarpeessa olevien ihmisten auttamista. Ihmisten on toisinaan helpompi käsitellä asioita, kun ne ovat tarpeeksi suuria ja riittävän kaukana. Voi antaa rahaa keräyksiin. Voi hankkia kummilapsen kehitysmaasta. Bussissa ei tarvitse olla ystävällinen turvapaikanhakijalta vaikuttavalle pelokkaalle ihmiselle, kun tietää lahjoittavansa kuukausittain kympin katastrofirahastoon. Hymy heikommalle voi kuitenkin olla hänelle arvokkaampi kuin säkillinen senttejä. Omasta kaapista kaivettu vaatekappale laukkunsa kadottaneelle ja kotimaastaan paenneelle merkitsee varmasti enemmän kuin kahvittelun lomassa lausutut korulauseet Suomen edistyksellisestä turvapaikkapolitiikasta. Tartutaan siis härkää sarvista ja lähimmäistä kädestä.