Hämeentie 48

Venäjän perustuslain 31. artikla takaa kansalaisille kokoontumisvapauden. Venäjän valtaapitävät eivät ole kuitenkaan pitkään aikaan epäröineet rikkoa tätä oikeutta vastaan.

Heinäkuusta 2009 alkaen Venäjän oppositio on järjestänyt rauhanomaisia mielenosoituksia uhanalaisen kokoontumisvapauden puolesta. Kampanja kulkee nimellä Strategia 31.

Strategia 31 sai alkunsa toukokuun 31. päivänä 2009 järjestetystä mielenosoituksesta, joka hajoitettiin poliisin toimesta. Kampanja vaatii Venäjää johtavalta kaksikolta kunnioitusta perustuslakia ja sen 31. artiklaa kohtaan.

Strategia 31:n uusin mielenosoitus pidettiin 31.1.2010 samanaikaisesti useammissa Venäjän kaupungeista. Sain tuona päivänä puhelun Moskovasta.

Puhelu tuli Sergei Aksjonovilta, yhdeltä mielenosoituksen organisoijista. Hän soitti poliisin bussista. Hän kertoi joutuneensa kiinniotetuksi heti astuttuaan Triumfalnaja-aukiolle, mielenosoituksen suunnitellulle paikalle.

Kuulin hädin tuskin Sergein ääntä. Jotkut tytöt huusivat taustalla: "Fasistit! Roistot!" Sergei huusi puhelimeen, että bussin ulkopuolella poliisit pieksivät tyttöä pampuilla.

Paikalla pidätettiin myös Memorial Human Rights Centerin puheenjohtaja Oleg Orlov ja Solidaarisuus-liikkeen johtokunnan jäsenet Boris Nemtsov ja Ilja Jashin. Eduard Limonov tuli tällöin Triumfalnajalle.

Aikaisemmissa mielenosoituksissa poliisi oli pidättänyt hänet, kun hän oli vasta matkalla tapahtumapaikalle. Tällä kertaa Limonov ehti myös vastata yhteen lehdistön kysymykseen.

"Olemme Venäjän kansalaisia. Meillä on oikeus olla tällä aukiolla. Epäilen että poliisilla ei ole tätä oikeutta", Eduard ehti sanoa. Sitten poliisi potkaisi jalat häneltä jalat alta ja raahasi hänet pois. Tämä ei ollut vaikeaa: Limonov on 67 vuotta vanha.

Boris Nemtsov vastasi puheluuni. Hän oli Moskovan Tverskoin poliisipiirin vankilassa 22 muun pidätetyn mielenosoittajan kanssa. "Millaisessako tilanteessa minut pidätettiin? Ilja Jashin ja minä yritimme suojella Ljudmila Aleksejevaa joukolta hulluja poliiseja."

"Poliisit olisivat voineet murskata hänet pelkällä massallaan", Nemtsov jatkoi. Poliisi oli töninyt Aleksejevaa, vaikka hänestäkään ollut poliisille juuri uhkaa. 82-vuotias Aleksejeva käyttää kävelykeppiä.

Karkean arvion mukaan noin tuhat ihmistä saapui Triumfalnajan aukiolle tammikuun 31. päivänä. Mielenosoitus kesti yli kaksi tuntia vaikka ihmisiä pidätettiin ennennäkemätön määrä: noin 150. Useimpia vastaan nostettiin syytteet luvattoman mielenosoituksen järjestämisestä. Nyt he odottavat oikeudenkäyntejä.

Kaksi tuntia ennen Triumfalnaja-aukion mielenosoitusta noin 50 solidaarisuus-liikkeen jäsentä marssi Sadojove Koltsoa pitkin, huutaen "Venäjä ilman Putinia", "tsekistit pois vallasta", "tarvitsemme toisenlaisen Venäjän".

Kun marssijat saapuivat Paveletskajan metroasemalle, heidän kimppuunsa hyökkäsi noin 25 mustiin pukeutunutta ja naamioitunutta nuorta miestä. Joukko oli aseistautunut kepein. Poliisi saapui vasta kun pahoinpitelijät olivat paenneet metrolla.

Seuraavana päivänä Itar-Tass kertoi Moskovan poliisin tiedottajan ilmoittaneen, että Paveletskajan metroasemalla ei ollut tapahtunut mitään. Todistajalausunnot sekä kuva- ja videomateriaali tapahtumista kertovat toista.

Moskovan tapahtumat 31. tammikuuta osoittavat Venäjän valtaapitävien pyrkivän jyrämään protestiliikkeen. Kreml huolehtii asioistaan jälleen väkivallalla, vaikka menetelmä vain luo vain enemmän vastustusta hallitusvaltaa kohtaan.

Tammikuun 31. päivänä Strategia 31 -liikettä tukevia mielenosoituksia pidettiin paitsi Moskovassa myös Vladivostokissa, Jekaterinburgissa, Samarassa, Nižni Novgorodissa, Krasnojarskissa, Murmanskissa, Uljanovskissa, Rostov-na-Donussa, Omskissa, Astrahanissa ja Volgogradissa.

Kaikkiaan 18 alueella osoitettiin mieltä kokoontumisvapauden puolesta. Esimerkiksi Pietarissa yli 200 ihmistä osallistui mielenosoitukseen. 40 heistä pidätettiin.

Sergei Aksjonov sanoi mielenosoitusta seuraavana päivänä Live Journal -sivullaan, että "mielenosoitus oli menestys, sillä se keräsi entistä enemmän ihmisiä."

"Poliisijoukot demoralisoituivat itseasiassa täysin. He olivat julmia mielenosoittajia kohtaan aukiolla, mutta kun he kuljettivat pidätettyjä poliisiasemalle, heistä tuli lauhkeita kuin lampaat. Nuoremmat soittelivat kavereilleen ja kyselivät miten tapahtumia Triumfalnaja-aukiolla kuvattiin netissä. He näytivät hämmentyneiltä."

Oksana Tšelyševa on kirjoittanut Strategia 31 -liikkeestä aikaisemmin mm. jutussa 31. päivä.

Finavia harkitsee profiloinnin käyttöönottoa suomalaisilla lentokentillä. Riskiprofiiliin osuvat matkustajat ohjattaisiin tavallista useammin läpivalaisevaan henkilöskanneriin.

Uskonto ja kotimaa voisivat vaikuttaa, yritysturvallisuuspäällikkö Jyri Vikström pohtii Ylen uutisessa. Ja kun Vikström puhuu uskonnosta, me kaikki ymmärrämme hänen puhuvan muslimeista. Tasa-arvokysymyksenä Vikström ei profilointia pidä.

No ei puhuta tasa-arvokysymyksistä. Puhutaan tehokkuudesta.

Jos profilointi otetaan käyttöön, turvatarkastajat valitsevat läpivalaisuun sellaisia matkustajia, jotka näyttävät muslimeilta – on huntua tai partaa – tai joiden passissa lukee vaikka Jemen tai Afganistan. Tämän kaikki tietävät, myös potentiaaliset terroristit kaikenlaisista ääriryhmistä.

Miten itse toimisin, jos sattuisin kuulumaan terroristisoluun? En ainakaan lähettäisi pommireissulle sellaista palavasilmäistä partasuujäsentä, jonka tiedetään joutuvan läpivalaisuun. Valitsisin tyypin, jolla on kyllin neutraali passi ja sonnustaisin sen siisteihin vaatteisiin. (Vastaavasti en huolisi alpakanvillaisessa hupparissa kulkevaa hippiä mittavan huumelastin kuriiriksi.)

Profilointia käyttävässä järjestelmässä turvatarkastajien aika kuluu parrakkaiden miesten hätistelemiseen, vaikka kaikki tietävät, että oikea terroristi on parraton tai ainakin osaa ajaa naamakarvansa pois ennen iskua. Satunnaisia tarkastuksia tehdään tietenkin vähemmän, koska henkilöresurssit ovat kiinni profiloinnissa. Ja juuri satunnaisissa tarkastuksissa terroristit voisivat jäädä kiinni.

(MIT:n opiskelijat Samidh Chakrabarti ja Aaron Strauss esittävät tässä tutkimuksessaan mainiosti, miten terroristisolu voi verrattain vaivattomasti kiertää profilointijärjestelmän. Tällöin puhtaasti satunnaistarkastuksiin perustuva järjestelmä pysäyttäisi terroristit monin verroin profilointia tehokkaammin.)

Profilointi tekee lentämisestä turvattomampaa. Sen lisäksi se valikoi toistuvan häirinnän kohteeksi ihmisryhmän, joka ei häirintää ansaitse: kaikki ne tavalliset muslimit ja muslimilta näyttävät ihmiset, joilla ei ole pommia kassissa. Se on kiusaamista, jolle ei ole järkiperusteita. Eikä se ainakaan auta näitä tavallisia muslimeita tuntemaan oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi yhteiskunnassamme.

Hadizhat Gatajeva ja Malik Gatajev hakivat lokakuussa 2009 turvapaikkaa Suomesta. Keskiviikkona 6. tammikuuta heidät pidätettiin Helsingissä eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella. Gatajevoja odottaa karkotus takaisin Liettuaan, jossa tapahtunutta vainoa he pakenivat Suomeen.

Gatajevit, jotka ovat vuodesta 1996 lähtien ottaneet hoiviinsa Tšetšenian sodissa hylätyksi tulleita lapsia, joutuivat viimeisimmässä asuinpaikassaan Liettuassa oudon ja ilmeisen perusteettoman oikeustaistelun keskelle.

Lokakuussa 2008 alkanut syyttäjänviraston ja turvallisuuspalvelun toimeenpanema jahti johti kesäkuussa 2009 annettuun 10 kuukauden tuomioon kotidespotismista. Syyskuussa 2009 heidät tuomittiin 1,5 vuodeksi vankeuteen rahankiristyksestä. He eivät olleet enää tuolloin Liettuassa, ja siitä syystä Liettuan poliisi antoi heistä kansainvälisen pidätysmääräyksen, jota Suomen poliisi nyt toteutti.

Gatajevien oikeuskäsittely ei ole ollut oikeudenmukainen, muun muassa puolustuksen todisteita ja todistajien lausuntoja ei ole tuomioissa huomioitu. Alemman oikeusasteen yksi käsittely jopa todettiin laittomaksi korkeammassa oikeusasteessa. Gatajevien puolesta todistaneita ystäviä ja perheenjäseniä on uhkailtu ja pidätetty ja heidän omaisuuttaan takavarikoitu. Perheen aikuisiin lapsiin on kohdistettu karkotusuhkauksia ja perusteettomia syytöksiä niinikään rahankiristyksestä sekä väkivallasta poliisia vastaan.

Inhimillistä tragediaa lisää perheen alaikäisten lasten erottaminen toisistaan vanhempien vangitsemisen myötä. Kolme lapsista on Malik Gatajevin veljen perheen luona, kuusi Vilnan SOS-lapsikylässä. Lisäksi Groznyissa Malikin sisaren hoivissa on vielä yksitoista alaikäistä lasta, jotka oli tarkoitus siirtää Liettuaan.

Sotien traumatisoimilta lapsilta on jälleen viety vanhemmat. Huolta lisää vastikään kuullut kokemukset SOS-lapsikylästä: Gatajevien 6–14-vuotiaita lapsia on pahoinpidelty ja jopa seksuaalista väkivaltaa on esiintynyt. Siis SOS-lapsikylän seinien sisällä. SOS! Perheen ystävät ja tukijat vetoavat nyt Suomen viranomaisiin, jotta Dublin-säädöksiä ei luettaisi kirjaimellisesti ja Suomi myöntäisi turvapaikan Gatajeveille. Toisesta EU-maasta tulleina pariskuntaa uhkaa pikakäännytys Liettuaan, jossa tapahtunutta vainoa he joutuivat pakenemaan Suomeen. Liettuaan he olivat asettuneet, koska Tšetšenia ei ollut turvallinen paikka hoitaa lapsia eikä siellä pystytty tarjoamaan heille riittävää sairaanhoitoa. Lisäksi heillä oli kokemuksia siitä, että aikuisiksi perheen hoivissa kasvaneet pojat joutuivat presidentti Kadyrovin joukkojen silmätikuiksi. Päätös hakea turvapaikkaa Suomesta tehtiin syksyllä, koska vaihtoehdot olivat vähissä ja suojelun tarve todellinen. Gatajevien tapauksen syyttäjän Nomeda Oskutyten on kuultu vakuuttavan, että heidät tullaan lopuksi karkottamaan Tšetšeniaan, jossa kuolemanvaara on ilmeinen. Gatajevit eivät ole Tšetšenian nykyhallinnon suosiossa.

”Emme paenneet Suomeen vankeustuomiotamme, tulimme pyytämään oikeutta, jota Liettuassa emme ole saaneet”, kertoo Groznyin enkelit -kirjasta tuttu kahden lastenkodin äiti Hadizhat Gatajeva, 45. Hän kärsii vakavista terveysongelmista ja syvästä masennuksesta, jota on tutkittu ja hoidettu myös Suomessa ja jota koskevat lääkärinlausunnot on toimitettu viranomaisille. Gatajevan ei arvella kestävän toista vankilatuomiota. Nyt hän kuitenkin jälleen telkien takana.

"Gatajevien työ kovia kokeneiden lasten hyväksi on ollut fyysisesti ja psyykkisesti kuluttavaa, mutta samalla se on antanut voimia auttaen heitä kaikkia uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Tavattuani Gatajevit ja heidän lapsensa olen huomannut, että kasvattivanhemmat ovat olleet turvallisen lapsuuden peruspilari", kertoo psykologi Kirsti Palonen, joka on vieraillut perheen luona useita kertoja.

"Pidän heidän kaikkien mielenterveyden kannalta ainoana kestävänä ratkaisuna, että he voivat jatkaa yhteistä perhe-elämää turvalliseksi kokemassaan ympäristössä", Palonen jatkaa.

Toivon Suomen viranomaisten osoittavan inhimillisyyttään ja antavan suojaa Gatajevien perheelle.

Lue Fifistä aikaisempia juttuja Gatajevien tilanteesta: Hanna Nikkanen: Groznyin enkeli hakee turvapaikkaa Suomesta, Anu Harju: Gatajevit vapaiksi odottamaan tuomiota, Oksana Tšelyševa: Tšetšenian enkeli vai Kaunasin vakooja?, Susanna Kuparinen: Kolme kohtaloa.

Niin sanotut parlamentarismin kannattajat haluavat viedä pääministeri-instituutiolla Suomen takaisin menneisyyteen, Kekkosen aikoihin. Parlamentaristit haluavat tehdä pääministeristä uuden vanhanajan presidentin, joka valitaan eliitin kesken, eikä vaaleistakaan ole niin väliksi, kuten poliittinen kärkikaarti vuonna 1973 päätti.

Valitsijamiehet toimittivat eräänlaista feodaaliaateliston virkaa, joka on helppo jyrätä kun kuninkaantekijät niin tahtovat. Ensimmäisissä presidentinvaaleissa vuonna 1994, jotka toteutettiin suorana kansanvaalina, politiikan toimittajat olivat varmoja siitä, että viimeisellä kierroksella vastakkain ovat Väyrynen ja Sorsa.

Kansa valitsi toisin.

Presidentivaaleissa poliittisen eliitin ja vallan välissä on monimiljoonaisen joukon oudot logiikat, kuten arvomaailma ja tavallisten ihmisten kuuden vuoden välein heräävä halu määritellä mikä on Suomen linja.

Jo nyt pääministeri on instituutio, joka ei kaadu millään. Suomessa valtaa käyttää aina enemmistöhallitus, ja meillä poliittiseen kulttuuriin ei kuulu vastuunkantaminen, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että erotaan kun mokataan. Nyt Vanhanen ontuu takavasemmalle jalkaleikkaukseen vedoten kuin jokin vaalirahasekoilun ja korruptioskandaalin kärsivä Kristus, ja sitten voimme kaikki alkaa yhdessä unohtaa. Joku kiva siisti sisätyö löytyy varmasti, kaverit pitävät siitä huolen.

Jos presidentinkaatajien tahto olisi jo todellisuutta, Suomen suurinta valtaa käyttävä ihminen valittaisiin ensi kesänä Lahdessa keskustan puoluekokouksessa, ei lähes 80 prosentin äänestysvilkkauteen yltävillä yleisillä kansanvaaleilla.

"Tämän uuden puheenjohtajan ja pääministeri Vanhasen välillä sovitaan, jatkaako pääministeri siitä eteenpäin pääministerinä vai eikö", maalailee ensi kesän näkymiä keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli, Suomen kolmanneksi rehellisin mies heti Jarmo Korhosen ja Matti Vanhasen jälkeen.

Sopikaa te keskenänne, meillä on (vielä) presidentti, joka ei ole seniili, koska saamme hänet itse valita. Hyvää joulua Taxellin komitealle.

Taas on nähty se aika vuodesta, kun vastamainokset on laitettu järjestykseen. Maan Ystävien ja Voiman Mainoskupla -vastamainoskilpailuun osallistui tänä vuonna ennätysmäärä töitä.

Voittajaksi selviytyi Vastamainostoimisto 101 videollaan Ydinlinja.

Deittimainoksen muotokielen ydinvoimalobbaukseen yhdistävä spotti naittaa yhteen huohotuslinjojen ja sähkösyöpön teollisuuden katteettomat lupaukset.

Fantasioita tarjoilevan ja tyydyttävän seksiteollisuuden rinnastaminen kansallisen potenssin pönkittämiseen huippukehittynein reaktorein kuvaa hyvin aikaamme. Teknologiafetissinsä humalluttama kansa kuolaa lopullista ratkaisua ongelmiinsa kuin himosta karjuva vähämielinen, piiskaten samalla ratsuaan kiihkeämpään laukkaan jyrkänteen reunan lähestyessä.

Talven alkaessa Helsingin Sanomat kertoi, että suurista kaupungin vuokra-asunnoista on pääkaupungissa huutava pula. Jonossa on 530 "suurperhettä", siis perheitä, joissa on kolme lasta tai enemmän.

Kaupungin uudistuotanto keskittyy pieniin asuntoihin. Samaan aikaan suuret asunnot tekevät vapailla markkinoilla heikosti kauppansa. Miksi kaupungin asuntohankintayhtiö ei sitten osta niitä vuokrakäyttöön?

"Siihen ei ole lähdetty, koska naapuruston reaktioita on pelätty", osastopäällikkö Mikko Luukkonen Helsingin kiinteistöviraston asuntoasiainosastolta selittää.

HS käsittelee vuokra-asuntopulaa maahanmuuttokysymyksenä, onhan moni jonossa odottava suurperhe lähtöisin Afrikasta. Tämä kehystys tuntuu kuitenkin harhaanjohtavalta. Perheiden vuokra-asuminen on vaikeutunut jo kauan ennen kuin maahanmuuton vilkastumista.

Vuokrasäännöstely päättyi vuonna 1995. Sen jälkeen vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat ovat nousseet yli kolme kertaa nopeammin kuin hinnat yleensä. Asuntovelallisille on annettu oikeus verohelpotuksiin, vuokralaisille ei.

Vuonna 1960 Suomessa oli 6 815 asuntoa tyhjillään: 0,56 prosenttia koko asuntokannasta. Viime vuonna niitä oli 268 593. Lähes yksi kymmenestä suomalaiskämpästä on ilman asukkaita. Se ei johdu maaltamuutosta: tyhjien asuntojen osuus koko kannasta on jotakuinkin sama niin Uudellamaalla kuin Kainuussakin, sekä Pohjanmaalla että Lapissa. Vuokrat eivät nouse siksi, että asunnoista olisi pulaa. Niitä pihdataan.

Neljäkymmentä vuotta sitten asunnon keskimääräinen neliövuokra Suomessa oli 0,94 euroa. Minun syntyessäni 1980-luvun alussa se oli kaksi euroa. Nyt neliömetrin keskivuokra on 9,04 euroa: lähes kymmenen kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten.

Ja kun vuokrat ovat kymmenkertaistuneet, palkat ovat kasvaneet vain noin 2,5-kertaisiksi. Se tarkoittaa, että me vuokra-asujat kulutamme asumiseen selvästi yli kolme kertaa suuremman osuuden tuloistamme kuin vuonna 1968 – ellemme sitten tyydy asumaan ahtaammin.

Omistusasujilla on toisin. Suomalaisen keskipalkalla saa enemmän pinta-alaa omistusasunnosta kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Tunnen monia noista Hesarin mainitsemista 530 lapsiperheestä, jotka jonottavat kaupungin vuokra-asuntoa. He elävät liian kalliissa vapailta markkinoilta vuokratuissa kämpissä tai sinnittelevät liian ahtaissa tiloissa. Joukossa on suomalais- ja ulkomaalaistaustaisia perheitä; duunareita, työttömiä, taiteilijoita ja tutkijoita. Heille yhteistä on toimeentulon epävarmuus, jonka vuoksi he eivät saa tai halua asuntolainaa.

Asuntojonossa on myös Gilbert Adi Kadiman ja Mymy Walelun perhe, jonka tarinaa olen seurannut parin vuoden ajan. [Voima 4/2007: Ulkomaalaisvirasto suosittaa: Kuole Kongossa; Voima 2/2009: Kerrosten välissä.] Akateemisessa, työssäkäyvässä ja silti pienituloisessa siirtolaisperheessä on jotain perihelsinkiläistä. Kuusihenkinen perhe asuu tällä hetkellä 39 neliön asunnossa, koska suurempaa ei ole järkevään hintaan tarjolla.

En ymmärrä Helsingin kaupungin asennetta vuokra-asumiseen. Kun kaupunki kerran tarjoaa asukkailleen vuokra-asuntoja, eikö sen olisi järkevää tarjota juuri sellaisia vuokra-asuntoja, joita kaikkein kiireellisimmin tarvitaan? Ja eivätkö jonottavat perheet, ihonväristä riippumatta, voisi olla tässä priorisoitava ryhmä? Sen sijaan kaupunki erikseen kieltäytyy hankkimasta perheille isoja asuntoja, koska se ennakoi naapurien protesteja. Ikään kuin vuokralla asuva perhe olisi jotenkin vielä kamalampi naapuri kuin huumevieroitusklinikka tai alkoholistien asuntola.

Vielä pari vuosikymmentä sitten kaupungin vuokralaisena asuminen oli ihan normaalia, tavallisen pienituloisen perheen valinta. Tavalliset pienituloiset perheet eivät Suomesta ole loppuneet. Vain asenteet ovat muuttuneet: pienituloisuudesta puhutaan nyt sosiaalisena ongelmana.

Perheiden vuokra-asuntopulan käsitteleminen vain maahanmuuttajien pulmana tuntuu siksi kummalliselta. Rahastahan tässä puhutaan, ja sen vähyydestä, ja siitä minkälaisia asumisvaihtoehtoja erilaisille helsinkiläisperheille halutaan tarjota. Asuntojonojen monilapsiset suomalais- ja maahanmuuttajaperheet ovat samassa veneessä.

Viime talvena Susanna Kuparinen innostui hehkuttamaan täällä Fifissä Teemu Nikin seitsenminuuttista lyhytelokuvaa Kaveri. "Kaveri on ilmavasti ohjattu, leppeän vaivautuneisuuden ja kuivakan huumorin helmi, jonka muuttaa maailmaa hieman monisyisemmäksi ja suvaitsevammaksi", Kuparinen kehui pätkää, jossa kaksi keski-ikäistä miestä harrastaa krapulapäivänä kokeilumielessä anaaliseksiä. Kaveri otti härskin vitsin ja kristalloi siitä jotain herkkää ja kaunista.

Puolivitsillä kuvatusta Kaverista tuli ensin underground-hitti, sitten kansainvälinen festivaalimenestys. Nikin tiedettiin ohjaavan jo seuraavaa lyhytelokuvaansa. Sen valmistumista odotettiin toimituksessamme hartaasti.

Tänään se sitten julkistettiin. Nikin uutuus Äiti ei enää keilaa on jännitteinen tarina kahdesta skiniveljeksestä ja betonilähiön iltapäivän arkisista kauhuista. Aivan kuin Kaveri, myös Äiti siivilöi alle kymmenessä minuutissa groteskiudesta herkkyyttä.

Äiti ei enää keilaa on nähtävillä Vimeossa lauantaihin 5. joulukuuta asti. Sen jälkeen se lähtee kiertämään elokuvafestivaaleja, ja palaa taas hamassa tulevaisuudessa verkkojakeluun. Katsokaa siis nyt, kun vielä voitte.

Ensimmäinen Voima ilmestyi marraskuussa 1999.

Samana syksynä suurmielenosoitukset keskeyttivät WTO-kokouksen Seattlessa, Boris Jeltsin vaihtui Vladimir Putiniin ja maanviljelijät hirttivät maatalousministeri Kalevi Hemilää esittävän nuken eduskuntatalon portailla. Suomen rahayksikkö oli markka ja presidenttinä Martti Ahtisaari. Syksyn aikana alkoi maailman ensimmäinen Big Brother sekä toinen Tšetšenian sota.

Ja, kuten näinä hetkinä on aina muistutettava, World Trade Centerin kaksoistornit törröttivät keskellä Manhattania, aavistamatta pahaa.

Aikamoista!

15. joulukuuta juhlimme Voiman siirtymistä toiselle kymmenelleen. Helsingin Hämeentiellä, Kuudes linja -klubilla, soittavat syntymäpäivän kunniaksi Rauhatäti, The Valkyrians sekä Asa & Jätkäjätkät. Liput 7 euroa.

Tervetuloa!

Kristillisdemokraatit ovat uudistuneet, ainakin puolueen nettisivujen mukaan. Nyt haastetaan vihreä liike, ja samalla muistetaan kertoa, että vihreät on nykyään kokoomuksen puisto-osasto. Toisaalta se herättää kysymyksen kristillisten asemasta. Jos vihreät on puisto-osasto, tahtovatko kristilliset nyt metsä-osastoksi?

Puolueen puheenjohtajaa esitellään konkreettisesti taistelemassa ilmastonmuutosta vastaan. Päivi Räsänen ampuu haulikolla ja yhdistää eläinten ampumisen osaksi ilmastonmuutoksen vastustamista. Metsästykselle on nyt tarvetta, sillä helppo elämä ja tietenkin liberaali kulttuuri ovat vieneet ihmiskunnan tuhon partaalle. Konservatiivinen elämäntapa, jossa metsästetään, kalastetaan, marjastetaan ja tietysti ollaan uskovaisia on hyvä lääke ilmaston säästämiseksi.

Purista liipasinta, älä vedä. Halleluja ja Herran haltuun!

Kerroin jo kesäkuun alussa tekeillä olleesta pro-porsaanliha-aiheisesta sivustosta. Loppusyksystä tehomaatalouden lopputuotteesta, sianlihasta ja syömisen iloista kertova sivusto lopulta avattiin.

Possupedia.fi -sivusto on lihansyönnin menekinedistämisohjelman lippulaiva, jota maa- ja metsätalousministeriö on tukenut 257 000 eurolla.

Eläinaktivistien vastaukset lihakampanjaan syntyivät, kuten lähes aina, olemattomalla kengännauhabudjetilla. Sivuston avautuessa aktivistit pääsivät testaamaan esimerkiksi Possupedian oman hakumoottorin ominaisuuksia. Suosituimmat hakusanat päätyivät etusivun alalaitaan. Ensimmäisinä päivinä suosituimmat hakusanat olivat sorkkaliisa, marinoitu sorkkaliisa, eläinrääkkäys, tehotuotanto, emakot makuuhaavat, kääntymisen estävät häkit ja sikainfluenssa. Sen jälkeen hakumoottoriin tuli muutoksia, eivätkä haetuimmat sanat enää muuttuneet moneen päivään.

Aluksi sivulle sai myös jättää omia possureseptejään ilman ennakkosensuuria, mutta Puhdas omatunto -reseptin (kuva) ilmestyttyä sivustolle, otettiin käyttöön ennakkotarkistus.

Aktivisti ovat moittineet sivuston sisältämän "terveystiedon" olevan kyseenalaista. Proteiinin lähteiksi sivustolla mainitaan porsaanliha, muu liha, kana ja kala. Runsaasti proteiinia sisältävät kasvikset, kuten erilaiset palkokasvit ja soijatuotteet ovat tyystin unohtuneet listalta. Samoin kalsiumista ja joistakin vitamiineista kerrottaessa kasvisten olemassaolo on jäänyt tekijöiden mielestä, mutta ihmekös tuo, eihän kasvispromosivustollakaan kerrottaisi lihan pluspuolista.

Possupedia-sivuston logossa on iloinen, piirretty ja tietysti elävä sika, jolla on päässään kokinhattu. En tiedä tulisiko kuvakieltä lukea niin, että kyseinen possu on innoissaan päästessään kokkaamaan lajitovereitaan, mutta en ole oikein osannut löytää kokkipossulle muutakaan selitystä.

Ymmärrän eläinaktivistien passiivis-aggressiivisen suhtautumisen sivustoa kohtaan monin paikoin. Ensinnäkin on tietenkin arveluttavaa, että yhteisiä varojamme on hassattu yli neljännesmiljoonan verran. Toiseksi, kyllähän se harmittaa, kun vuosikausia ilmaiseksi tehty työ eläinten oikeuksien puolesta kyseenalaistetaan tai ainakin ohitetaan ihan vain lihateollisuuden taloudellisen tilanteen korjaamiseksi. Sikateollisuudella kun menee huonosti, kuten kesäkuun kirjoituksestani selviää.

Possupedia on poikinut mainittujen vastatoimien lisäksi myös aktivistien kotikutoisia vastamainoksia. Niitä alla.

Iranilaista Marinehia ei karkoteta Suomesta kunniamurhalla uhkaavan suvun käsiin – ainakaan toistaiseksi. Helsingin hallinto-oikeus muutti viime hetkellä mielensä ja asetti tämän viikon maanantaiksi kaavaillun käännytyksen jäihin, jotta kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tehty valitus ehdittäisiin sittenkin käsitellä.

Se on hyvä uutinen. Ei silti tee mieli avata kuohuviinipulloa ihan vielä.

Näitä tapauksia tulee vastaan tämän tästä. Suomeen integroitunut maahanmuuttaja saa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja joutuu vankilamaiseen säilöönottokeskukseen odottamaan käännytystä. Kotimaassa odottaa kuolema tai vankeus. Kun aivan viime hetket ovat käsillä ja byrokratian polut käyneet umpikujiksi joka suunnalla, tukijoukot anovat armoa tiedotusvälineiltä: tehkää juttu! Kertokaa kansalle, mikä tätä ihmistä uhkaa! Kertokaa maahanmuuttoviraston sydämettömyydestä!

Ja usein julkisuus tepsii. Keskustelupalstojen maahanmuuttokriitikotkin lukevat jutun ja katsovat kohdetta lempeästi: heistäkään ei ole inhimillistä, että pelosta sairastunut Marineh sullottaisiin Teheranin-koneeseen. Silloin järjestelmä reagoi. Kuolemaan valmistautuvan käännytettävän sellinoveen koputetaan, mutta sen takana ei olekaan noutajapoliisi, vaan kirje, joka tuo vapauden. Muutamaksi kuukaudeksi.

Meistä toimittajista on tullut käännytettävien puolustusasianajajia. Kukaan muukaan ei sitä tehtävää hoida. Kansalaisjärjestöillä ei enää ole resursseja tarjota asianajajia säilöönotto-oikeudenkäynteihin. Viranomaisten osoittama, tapausta tuntematon tusina-avustaja on yhtä tyhjän kanssa. Silloin oikeusjärjestelmämme on perustavanlaatuisesti rikki. Syytetyllä ei ole puolustajaa.

Säilöönottokeskuksia olisi rehellisintä kutsua suoraan vankiloiksi. Niissä viruu joka vuosi kymmeniä tai satoja Marineheja, joista useimmilla ei ole kontaktia ulkomaailmaan. Metsälässä metsänpuoleiset ikkunatkin on maalattu umpeen, koska pelättiin, että vangit voivat painaa lasia vasten avunpyyntöjä ohikulkijoiden nähtäviksi. Nyt Metsälään joudutaan ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä, ja useimmiten sieltä poistutaan vain poliisin kyydissä lentokentälle. Tai ruumisautossa – itsemurhiahan tapahtuu. Pakoon sieltä ei pääse, ja harva saa armahduksen.

Satojen tapausten joukosta muutamalle osuu arpajaisvoitto. Heillä on suomalaisia tuttuja, joilla on vaikutusvaltaa. Marineh oli tutustunut Unifemin aktiiveihin lukutaitoprojektin parissa, Arlindolla on suomalainen kihlattunsa, Ashraf sai sattuman kaupalla yhteyden tamperelaiseen professoriin. Suomalaisten kontaktien kautta tarina päätyy median tietoon. Media tarttuu tarinaan, jos tarttuu – sitä todennäköisemmin, mitä helpommin tapaus on myytävissä lukijalle.

Marinehilla sattui olemaan joukko myyviä ominaisuuksia. Hän on nuori, reipas ja ystävystyy helposti. Unifemin kautta löytyneet suomalaisystävät ovat määrätietoisia, fiksuja ja oikeudentuntoisia. Kunniaväkivalta on poliittisesti painava kysymys, ja naisen lähettäminen julkisesti Iraniin surmattavaksi olisi valtava häpeätahra Suomelle. Huomion myötä Suomen viranomaisten oli pakko muuttaa päätöstään.

Jokaista Marinehia kohti Suomen säilöönottokeskuksissa odottaa kymmenittäin epäonnisempia turvapaikanhakijoita. Aivan kuten Marinehia, myös monia heistä odottaa kotimaassaan kauhea kohtalo. Mutta he eivät ehkä ole nuoria ja reippaita; heillä ei ole vaikutusvaltaisia ja määrätietoisia suomalaisystäviä; heidän tarinansa eivät osu Suomelle poliittisesti arkoihin paikkoihin. Heidän tarinansa eivät päädy toimittajille asti, tai jos päätyvät, ne eivät kiinnosta.

Sitä paitsi: onnenpotkuista huolimatta Marinehin kohtalo Suomessa on järkyttävä. Tie pidätyssellistä epäoikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kautta Metsälään ja lopulta väliaikaiseen turvaan musersi nuoren naisen. Käännytyksen täytäntöönpanokiellon kanssa vetkuteltiin viime hetkeen asti, jolloin Marineh oli jo joutunut valmistautumaan pahimpaan eikä peloltaan pysynyt jaloillaan. Metsälän selli oli kuolemanselli, matka Helsinki-Vantaan lentokentälle olisi ollut se Lars von Trierin Dancer in the Darkista tuttu 107 askelen matka hirttolavalle. Päätöksen pyörtäminen viime hetkellä oli valeteloitus. En tiedä, toipuuko Marineh ikinä.

Peruuttaessaan Marinehin käännytyksen Helsingin hallinto-oikeus sai tilaisuuden esittää julkisesti, miten suomalainen järjestelmä korjaa virheitään. Lehtien lukijoita järkyttänyt tarina sai onnellisen lopun. Julkisuus tuotti korjausliikkeen ja pelasti Marinehin, mutta niihin kymmeniin epäonnisempiin tapauksiin se ei ulotu.

Me toimittajat emme saa joutua tähän rooliin. Meidän tehtävämme ei ole kurkistaa säilöönottokeskusten epätoivoisiin ihmismassoihin, poimia sieltä pelastettavia yksilöitä ja tuomita loppuja pimeyteen. Ei meidän kuulu tuottaa näitä yksittäisiä onnellisia loppuja, jotka pönkittävät yleisön väärää uskoa järjestelmän inhimillisyyteen ja auttavat maalaamaan umpeen ne viimeisetkin ikkunat, joiden kautta julkisuusarpajaisissa hävinneet voisivat pyytää apua.

Järjestelmä ei voi ulkoistaa läpinäkyvyyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita toimittajien huoleksi, sillä toimittaja ei ole hyvä byrokraatti, joka käsittelisi kaikki tapaukset tasapuolisesti ja säntillisesti. Sen sijaan säilöönotettavilla tulee olla asianajajat, jotka tuntevat heidän tapauksensa ja puolustavat heitä tosissaan; ja maahanmuuttoviraston tulee esittää perusteet kielteisille turvapaikkapäätöksille.

Lisää aiheesta Voiman numerossa 9/2009, joka ilmestyy viikonvaihteessa.

USA:n kauppakamarin edustaja ilmoitti maanantaina tiedotustilaisuudessa, että kauppakamari on yllättäen kääntänyt kelkkansa ja kannattaakin USA:n ilmastolakiehdotusta. Edustaja totesi, että nyt liiketoiminnan harjoittaminen onnistuu vain, jos ilmastolakiehdotus hyväksytään.

"Siten presidentti Obama voi lähteä Kööpenhaminaan joulukuussa ja neuvotella vahvasta asemasta", puhuja tiivisti kauppakamarin näkemyksen.

Tiedotustilaisuus ei ehtinyt pariakymmentä minuuttia pidemmälle, kun kiihtynyt, virallinen kauppakamarin edustaja ryntäsi paikalle ja ilmoitti, että tiedotustilaisuus oli huijausta. Asialla olivat The Yes Men -ilmastoaktivistit, joiden toiminnasta Voima ja Fifi ovat raportoineet aiemmin.

Uutinen ehti levitä Twitterissä ja blogeissa. Jopa Reuters ja sitä myötä Washington Post ja New York Times uutisoivat asiasta, vaikka ennen tiedotustilaisuutta lähetetyssä tiedotteessa kauppakamarin puheenjohtajan nimi oli kirjoitettu väärin.

The Yes Men -ryhmän mukaan tempaus osoittaa, kuinka yritysten ahneus pitää ilmastopolitiikkaa panttivankina. Andy Bichlbaum, kauppakamarin edustajaa näytellyt järjestöaktiivi sanookin, että kauppakamarin asenne ilmastolainsäädäntöä vastaan on totaalisen vanhentunutta.

Vaikka tempaus herättikin huomiota ja ilmastopoliittista keskustelua, kauppakamarin oikean edustajan mukaan heidän asenteensa on yhä ilmastolain vastainen.

Olen tänä syksynä miettinyt aika paljon Kimi Räikköstä ja autourheilua. Kimi täytti viime lauantaina 30 vuotta. Minä olen vuoden vanhempi.

Minulla ja Kimillä ei ole kovinkaan paljon yhteistä. Kimistä on julkaistu postimerkki, minä taas olen kerran esiintynyt Voiman vastamainoksessa. Kimi on maailman toiseksi parhaiten palkattu urheilija vuonna 2009, minä taas virallisen määritelmän mukaan köyhä. Kimillä on lomahuvila Kirkkonummella sekä lähes 30 miljoonan euron talo Sveitsissä, minä asun kaverini kaksion olohuoneessa. Silti me olemme kummatkin ajaneet autoa ammatiksemme.

Toimin Voima Kustannus Oy:n autokuskina vähän yli kolme vuotta vuosien 2006 ja 2009 välisenä aikana. Työvälineenäni oli Toyota Hiace -merkkinen pakettiauto, jolla työn jättäessäni oli ajettu 450 000 kilometriä. Niille, jotka eivät tunne autoja tai niiden käyttöön liittyviä detaljeja kovin hyvin, voin kertoa että se on ihan helvetinmoinen kilometrimäärä. Eikä tuo määrä ole ollut mitä tahansa sunnuntaiajelua maisemareittejä pitkin, vaan useimmiten tavaratila täydessä lastissa välillä 12 tuntiakin putkeen. Enkä muuten edes erityisemmin pidä autolla ajamisesta.

Vielä vähemmän pidän kuitenkin kaikenlaisesta autourheilusta. Formulat ja kaikenmaailman rallisarjat, voi hyvät hyssykät ja painavat nyssykät kuinka ärsyttäviä hommeleita siinä kaikessa kerskakulutuksessaan. Eikä se älytön luonnonvarojenkaan tuhoaminen edes ole niin paha kuin autoilulajien totaalinen tylsyys.

Kimi Räikköstä sentään vähän arvostan kaikessa rehellisessä junttiudessaan. Kimi on monimiljonääri jolla on mallivaimo ja monta kymmentä selkääntaputtelijaa joka käänteessä. Kaikki muut hänen kaltaisensa ihmiset viettävät vapaa-aikaansa Monacon tai Los Angelesin luksusklubeilla hurvittelemassa ja nauttimassa juomia, jotka maksavat vähintään tuhat dollaria pullolta. Mutta Kimi on toista maata. Hän tykkää vapaa-ajallaan matkustaa Suomeen, eikä hän tänne tullessaan todellakaan tunge kotimaisten b-julkkisten suosimiin seduloihin, vaan menee ihan tavallisiin karaokebaareihin tavallisen tuulipukukansan keskelle juomaan kaljaa ja gintoniccia.

Kuluvan kesän lopussa Kimi mainitsi eräässä haastattelussa tykkäävänsä ajaa formula-autoa ja paneskella. Monet tuntemani ihmiset pitävät Kimiä enemmän tai vähemmän ääliönä, mutta minä en voi olla arvostamatta kyseistä autourheilijaa. Sillä, kuinka kovaa hän saa autonsa kulkemaan, ei kyllä ole minulle minkäänlaista merkitystä.

Kaikesta autoja ja autourheilua kohtaan tuntemastani antipatiasta huolimatta tykkään istua kotona, siis kaverini olohuoneessa, pelaten uutta autourheilupeliä kämppikseni omistamilla Xboxilla ja hemmetin isolla tauluteeveellä. Pelaamme Forza Motorsport kolmosta, jossa voi ajella valintansa mukaan 400 erilaisella autolla. Pelissä voi hetken aikaa virtuaalisesti tuntea olevansa Kimi Räikkönen, sillä erilaisilla formula-autoilla pääsee ajelemaan pitkin maailmaa. Eettisesti, kun kyse on vain pelistä.

Siksi tykkään sotapeleistäkin. Virtuaalimiehiä voi ampua hyvällä omallatunnolla, mutta minkälainen puusilmä sanoisi tykkäävänsä katsoa myös oikeaa sotaa?

400 erilaisesta vaihtoehdosta huolimatta pelissä ei ole valittavana Toyota Hiace -pakettiautoa. Muuten kovin viihdyttävässä pelissä se on enemmän tai vähemmän pettymys.

Microsoft Game Studios: Forza Motorsport 3. Neljä tähteä.

Richard Nixon tv-kameroiden edessä korruptioskandaalin keskellä syyskuussa 1952:

On yksi seikka, joka minun on syytä mainita, koska muuten sekin varmaan käännetään minua vastaan. Me otimme vastaan jotakin – lahjan – vaalien jälkeen. Eräs teksasilainen mies kuuli, kun Pat sanoi radiossa, että lapsemme haluaisivat koiran. Ja, uskokaa tai älkää, päivä vaalikampanjan jälkeen saimme viestin, että meitä odottaa paketti rautatieasemalla. Menimme hakemaan sitä ja arvatkaa mikä se oli. Se oli pieni cockerspanielin pentu [Nixon hymyilee], joka oli lähetetty korissa aina Texasista asti. Musta-valkopilkullinen. Pieni tyttäremme – Tricia, 6-vuotias – antoi sille nimeksi Checkers. Ja tiedättekös mitä, lapsemme, kuten kaikki lapset, rakastavat tätä koiraa, ja huolimatta siitä mitä kukaan ajattelee, aiomme pitää sen.

Matti Vanhanen tv-kameroiden edessä korruptioskandaalin keskellä syyskuussa 2009:

Ainoa tilaus valtakunnalliselle rakennusliikkeelle, jonka olen tehnyt, liittyi pienehkön tuppeensahatun koivuerän tilaamiseen, joka käytettiin kirjahyllyn rakentamiseen, mutta siitä on annettu toimitusosoite ja laskutusosoite ja oletan, että myös siitä on lasku tullut, ja se on maksettu. Mutta tämä ei täytä sitä ohjelman esitystä siitä, että varsin kallis rakennustarvike-erä. [...] Ei voi olla niin, että pääministeriä kohtaan esitetään tällainen väite, joka johtaa keskusrikospoliisin tutkimukseen, ellei toimitus ole nyt täällä esittämässä argumentteja. Mä haluan tietää mistä kalliista tavaraerästä on kyse. Itse olen valmis kertomaan hyvinkin yksityiskohtaisesti minkälainen oli se tuppeensahattu koivuerä [Vanhanen hymyilee], jota tarvitaan noin kaksi ja puoli metriä leveän kirjahyllyn rakentamiseen ja siitäkin on pitänyt tulla lasku. Ellei ole tullut, niin ihmettelen sitä. En pysty 12–13 vuoden taakse enää millään papereilla todistamaan asiaa, mutta se ei ole "varsin kallis", kuten ohjelma väitti.

Video: Matti Vanhasen tiedotustilaisuus 29.9.2009. HS-kommentti: Tuppeensahattua lautaa ja faktoja pöytään.

Syyskuun alussa Euroopassa saatiin ihmetellä Tšetšenian presidentin Ramzan Kadyrovin tuoreinta ideaa. Kadyrov aikoo perustaa kuuteen Euroopan maahan Tšetšenian "edustustot", joiden virallisina tehtävinä on auttaa tšetšeenipakolaisia palaamaan kotimaahansa tai vaihtoehtoisesti integroida heitä uusiin asuinpaikkoihinsa. 11. syyskuuta Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Igor Liakin-Frolov vahvisti, että ulkoministeri Sergei Lavrov on antanut luvan edustustojen perustamiseen, mutta että niitä pitäisi kutsua "informaatiokeskuksiksi" ja ne toimisivat tiukasti aluehallinnon tasolla.

Kadyrovin suunnitelman mukaan Tšetšenia avaa edustustot Saksaan, Itävaltaan, Tanskaan, Belgiaan, Puolaan ja Ranskaan. Presidentti maalaili kuvaa surkeissa oloissa ulkomailla elävistä maanmiehistään, joita varten hän on valmis perustamaan jopa satelliitti-TV-aseman. Sen kautta tšetšeenit näkisivät, millaisia myönteisiä muutoksia Tšetšeniassa on tapahtunut heidän lähtönsä jälkeen.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat reagoineet voimakkaasti Kadyrovin suunnitelmaan. Pelättävissä on, että esitetyn kaltaisten edustustojen perustamisen varjolla Tšetšenian hallinto vakiinnuttaa Eurooppaan oman turvapaikanhakijoita vakoilevan ja uhkailevan verkostonsa. Jo nyt arvioidaan, että Kadyroville tietoa pakolaisista hankkivia on pesiytynyt suurimpiin tšetšeeniyhteisöihin ainakin Puolassa, Itävallassa ja Ranskassa.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat myös muistuttaneet, että Tšetšeniassa poljetaan jatkuvasti ihmisoikeuksia. Ihmisiä katoaa, kidutetaan ja murhataan ilman että todellisia syyllisiä koskaan asetetaan vastuuseen. Kadyrovin ilmoitus edustustojen perustamisesta tuli kaksi kuukautta ihmisoikeustyöntekijä Natalja Estemirovan ja kuukausi avustustyöntekijä Zarema Sadulajevan ja tämän miehen sieppauksen ja murhan jälkeen. Kaikista kolmesta murhasta epäillään vahvasti presidentti Kadyrovin joukkoja.

Ihmisoikeustyöntekijöiden murhien saaman huomion varjoon jäävät kymmenien tavallisten siviilien katoamiset, sieppaukset ja tapot. Venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial, jolle Estemirova työskenteli, julkisti 15. syyskuuta uusia lukuja Tšetšeniassa siepatuista. Järjestön tietoon tulleita sieppauksia tapahtui 35 vuonna 2007, 42 vuonna 2008, mutta tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla siepattuja oli jo 79. Kadyrovin puheita olojen kohenemisesta voidaan siis ihmisoikeusloukkausten valossa pitää outoina.

Samaan aikaan kun presidentti Kadyrov ilmoitti edustustojen perustamisesta Eurooppaan, tekivät hänen joukkonsa tervehdyskäynnin Tšetšeniasta paenneen Muradin (nimi muutettu) äidin ovelle Groznyin liepeillä. Vieraat vilauttivat naiselle paperilappua, jolle oli kirjoitettu Muradin salainen puhelinnumero. Miehet kertoivat tietävänsä, missä Murad on, ja ilmoittivat, että äidin olisi parasta poistua Venäjältä.

Murad on yrittänyt kaikin tavoin salata nykyisen olinpaikkansa jo senkin takia, että hänen tapauksensa on viety Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi. Tiedossa on useita tapauksia, jolloin EIT:sta myönteisen päätöksen saaneiden tšetšeenien Tšetšeniassa asuvia sukulaisia on uhkailtu ja jopa tapettu. Myös juttunsa ihmisoikeustuomioistuimeen vieneitä on murhattu. Nimekkäin heistä lienee tammikuussa Wienissä tapettu Umar Israilov, joka oli Kadyrovin entinen henkivartija.

Nyt Muradin äiti pakoilee ja pelkää kuollakseen, eikä Murad itsekään ole turvassa, vaikka Venäjän rajojen ulkopuolella onkin.

Näin siis toimii presidentti Ramzan Kadyrovin maahanmuuttopolitiikka: houkutellaan Tšetšeniasta perustellusti paenneita takaisin, ja samaan aikaan uhkaillaan siellä vielä asuvia poistumaan.

Merkillisen holtitonta pyöröovipolitiikkaa.

30. elokuuta Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaisivuillaan laajan artikkelin Stora Enson Brasilian-valloituksesta. Jaakko Lyytisen ja Tommi Niemisen juttu oli tärkeä. Me täällä Voiman toimituksessa olemme seuranneet samaa prosessia pitkään, haastatelleet vuoroin maanvaltaajia ja yhtiön tiedottajia, mutta maan suurimman lehden asialle antama huomio on volyymiltaan toista luokkaa.

Tuskin sekään on salaisuus, että moni Voiman lukija tarkastelee meidän juttujamme monikansallisen yhtiön tekemistä vääryyksistä skeptisesti, tiettyä ideologista paisuttelua odottaen. Hesarin kautta saapuva kritiikki on uskottavampaa.

Lyytisen ja Niemisen juttu oli täynnä painavaa asiaa. Toimittajat olivat tehneet jalkatyönsä hyvin: lähteitä riitti puolin ja toisin, ja tilanteesta muodostuva kuva oli selkeä ja kiihkoton.

Yksi kohta kuitenkin yllätti minut täysin.

Hesarin jutussa lainattiin maattomien MST-järjestöä edustavaa João Paulo Rodriguesia: "MST ei aloita mitään keskustelua Stora Enson kanssa, ellei Stora Enso lopeta tai jäädytä Rio Grande do Sulin projektiaan", Rodriguesin kerrottiin sanoneen heinäkuisessa tapaamisessa Stora Enson yritysvastuujohtaja Eija Pitkäsen kanssa. "Jos Stora Enso jatkaa projektiaan, MST provosoi lisää konflikteja, väkivaltaa, jopa kuolemantapauksia, joista aiheutuu yhtiölle negatiivista julkisuutta maailmalla."

Omat kokemukseni MST:n edustajista eivät vastaa tätä. He puhuvat kohteliaasti ja neuvottelevat viimeiseen asti. Uhoa konfliktien provosoinnista ja oman väen uhraamisesta en ole heiltä kuullut. Mikä ihme olisi saanut Rodriguesin puhumaan näin harkitsemattomasti?

***

Eilen minulle välitettiin viesti Brasiliasta. Sen mukaan Hesarin käyttämä sitaatti oli raju vääristys: Rodrigues oli neuvotteluissa ilmaissut pelkäävänsä, että Stora Enson plantaasien kasvaessa nelinkertaisiksi myös niiden aiheuttamat ympäristö- ja sosiaaliset ongelmat nelinkertaistuisivat, ja tästä kärsisivät sekä maattomat että yhtiön maine. Väkivaltaisista provokaatioista Rodrigues ei ollut puhunut.

Sekä Stora Enso että MST nauhoittivat tapaamisen. Otin tänään yhteyttä molempiin tahoihin ja pyysin nauhoja kuultavakseni. MST toimitti äänitiedoston heti. Stora Enson viestintäjohtaja Lauri Peltola kieltäytyi ensin (paitsi jos nauhaa perättäisiin yhtiöltä oikeusteitse), sitten vetosi logistisiin vaikeuksiin (nauha on Brasiliassa), sitten myöntyi selvittämään asiaa.

Nyt, useita tunteja myöhemmin, minulla on vain MST:n versio kokouksen kulusta. Itse kokous on ollut pitkä, mutta luulen tunnistaneeni nauhalta kohdan, josta – kenties huonon käännöksen, kenties tahallisen vääristelyn kautta – on muovautunut Helsingin Sanomien julkaisema virheellinen sitaatti.

Portugalintaitoiset Fifin lukijat voivat nyt päätellä itse, kuka asiassa valehtelee.

Kuuntele koko kokous (1 h 19 min)

Kuuntele João Paulo Rodriguesin puheenvuoro (4 min)

Suomeksi tuo neliminuuttinen puheenvuoro kuuluu seuraavasti:

Te tiedätte, millainen voima Stora Enson kaltaisella monikansallisella yrityksellä on, ja mikä hegemoninen valta sillä on alueella jonne tullaan tällaisella investoinnilla.

Voi olla, että tämän teidän esityksenne ja käytettävissänne olevien resurssien myötä melkoinen joukko ihmisiä osavaltiossa, hallituksessa, kunnassa tulee tukemaan teidän aloitteitanne. Siitä tulee suurta. Ja ehkä tästä syntyy illuusio siitä, että ongelmat on ratkaistu ja näiden täällä läsnäolevien ryhmien ongelmat ovat vain ideologisia, ei todellisia.

Viittaan tässä Sabrinan puheenvuoroon, joka oli oikein hyvä, ja myös Joãon. Niistä saa sen kuvan, että melkein kaikki ongelmat on jo ratkaistu. Ja me haluamme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme – ja tässä teitä arvostelemme – korostaaksemme sen mahdollisia seurauksia, että Stora Enso jatkaa nykyistä kehitysmalliaan. Nyt Rio Grande do Sulissa viljelyksiä kasvatetaan nykyisestä 25 000 hehtaarista 100 000 hehtaariin. Alue siis kasvaa nelinkertaiseksi, ja samoin ongelmat kasvavat nelinkertaisiksi. Luulen, että teillä tulee olemaan paljon ongelmia, ja niillä kansainväliset seuraukset.

Näistä yhteenotoista ja dialogin muodoista: siinä dialogissa, johon te osallistuitte [osoittaa kädessään olevaa sotilaspoliisin ampumaa luotia], me olemme kuolemanvaarassa. Nämä kuolemat eivät jatkossa ole vain Rio Grande do Sulin hallituksen harteilla, vaan ne ovat kuolemia tai ongelmia – luoja meitä niiltä varjelkoon – Stora Enson harteilla. Konflikti Rio Grande do Sulissa ei ole sotilaspoliisin kanssa, vaan konfliktissa on kyse eukalyptuksesta, ja sillä tulee olemaan erittäin vakavia ympäristöseurauksia, kuten asiantuntijamme jo kertoivat.

Meidän nähdäksemme on mahdollista, tai itse asiassa ilmiselvää, että jos tämänhetkinen toimintanne jatkuu Rio Grandessa, edessä on paljon ongelmia. João ja Sabrina, te jotka täällä tilannetta lähimpänä seuraatte: vähimmäisvaatimus rinnakkainelon jatkumiselle on meidän arviomme mukaan se, että projekti asetetaan jäihin. Näin on jo teidän puoleltanne tapahtunutkin talouskriisin takia, mutta se tulisi tehdä niiden ongelmien takia, joita projekti aiheuttaa. Kaikella vilpittömyydellä.

***

Helsingin Sanomat myöntää, että jutussa käytetty sitaatti ei ollut toimittajien tarkistama, vaan sen toimitti lehdelle Stora Enson viestintäjohtaja Peltola. Samaan sitaattiin viittasi myös yhtiön toimitusjohtaja Jouko Karvinen viikkoa myöhemmin kritisoidessaan lehteä puolueellisesta raportoinnista: hänen mukaansa maattomien liike "on luvannut jopa väkivaltaa hyväksi käyttäen aiheuttaa Stora Ensolle negatiivista julkisuutta". Yhtiö näyttää siis PR-toiminnassaan takertuvan aktiivisesti tähän Rodrigues-lainaukseen, jolle he saivat ylimääräistä painoarvoa kierrättäessään sen sanomalehden kautta.

Mielestäni Hesarilla katkesi tässä lähdekritiikin kylmäketju. Lehti sai Stora Enson viestintäosaston kautta yhtiön vastapuolen kannalta erittäin raskauttavan sitaatin, joka julkaistiin ilman selkeää mainintaa siitä, että toimittajat eivät olleet kuulleet keskustelua ja että sen lähde on asiassa vähintäänkin jäävi.

Jäävi, tavallaan, olen minäkin. Kuulun suomalaiseen Maattomien ystävät -järjestöön. Minulla on tilanteesta kanta: mielestäni Stora Enson toiminta on vastuutonta. En pidä tavasta, jolla yritys pahoittelee maanvaltaajien väkivaltaista kohtelua suomalaisille tiedotusvälineille, mutta ei suoraan väkivallan uhreille. En pidä siitä, että Suomen valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies ja valtion sijoitusyhtiö Solidium kieltäytyvät – todisteista huolimatta – edes vilkaisemasta Stora Enson toimintaa Brasiliassa.

En siis väitäkään tekeväni aiheesta neutraalia journalismia. Siksikin olin tyytyväinen siihen, että aihetta punnittiin näkyvästi jossain muualla kuin Voimassa ja Fifissä: se ansaitsee huomiota muiltakin kuin kaltaisiltani aktivistitoimittajilta.

Olen yhä tyytyväinen siihen, että Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta laajan jutun, jonka ansiot ovat kiistattomat. Stora Enson viestintäosaston esittämän erittäin rajun syytöksen irrottaminen lähteestään on kuitenkin suuri virhe. Sitä se olisi, vaikka syytös olisi osoittautunut todeksi.

Odotan nyt Stora Ensolta heidän omaa nauhoitustaan, joka osoittaisi MST:tä vastaan esitetyn syytöksen todeksi. Onhan toki vielä mahdollista, että MST on siivonnut tuon raskauttavan osuuden minulle toimittamaltaan nauhalta. Jos tällaista nauhaa ei julkisteta, tilanne näyttää raskauttavalta Stora Enson suhteen.

"Me olemme pörssiyhtiö", viestintäjohtaja Peltola sanoi minulle tänä aamuna puhelimessa. "Pörssiyhtiö ei voi valehdella."

PÄIVITYS 23.9.: Stora Enso on julkistanut Rodriguesin puheenvuorosta oman käännöksensä, jossa ei enää uhkailla väkivaltaisilla provokaatioilla.

Lisää sitaattikiistasta jutussa Stora Enso ja MST: Kuka on kuolemanvaarassa? ja Stora Enson Brasilian-toiminnasta jutussa Storalandia, Brasilia.

Perjantaina 18.9. on kansainvälinen PARK(ing) Day, eli vapaasti kääntäen Pysäköintipiknikpäivä. Eri puolilla maailmaa ihmiset suuntaavat parkkiruutuja kohden tarkoituksenaan järjestää piknikhenkisiä aktioita noille peltilehmien laitumille. Maksamalla pysäköintimaksun kansalaiset lunastavat itselleen oikeuden käyttää autoille varattua ruutua ja riistävät näin hieman kaupunkitilaa polttomoottoreilta ihmisille.

Sanfranciscolainen taiteilijakollektiivi Rebar aloitti teemapäivän vieton vuonna 2005 kiinnittääkseen huomiota autoilijoille ja jalankulkijoille osoitetun kaupunkitilan epäsuhtaisuuteen: jopa 70 prosenttia San Franciscon keskusta-alueen ulkotiloista on omistettu parkkipaikkoina ja teinä autoille. Vaikka meillä Suomessa yleensäkään asiat eivät yhtä huonosti ole, niin kyllä täälläkin kaupunkitilassa korjattavaa riittää.

Rebar Art Collective pysäköintipiknikillä San Franciscossa.

Meitä lähimmät viralliset PARK(ing) Day -tapahtumat näyttävät olevan Tromssassa ja Varsovassa.

Suomessakin parkkiruutuja on vallattu enemmän ja vähemmän spontaanisti vuosien mittaan. Viimeksi touhu nousi julkisuuteen elokuussa, kun poliisi hääti Kulutusjuhla ry:n piknikporukan parkkiruudusta Helsingin Hakaniemessä. Fillarille ja piknikille parkkimittarista lunastettu aika ei tullut käytetyksi, koska poliisipartion mielestä ruutuihin saa pysäköidä ainoastaan moottoriajoneuvoja.

Lystikkääksi tapauksen tekee se, että seriffit ilmeisestikin tulkitsivat tieliikennelakia perstuntumallaan hieman virheellisesti. Myöhemmin poliisilaitokselta on sitten myönnetty, että mitään lakia ei rikottu. Lisää kokeiluja ja yhteydenottoja virkavallan suuntaan siis selkeästikin kaivataan asian selvittämiseksi ja yleiseen tietoon saattamiseksi.

Kuten kaikki kapinan muodot, myös PARK(ing) Day on onnistuttu valjastamaan kaupallisen toimintaan. Tämä vapaa kansalaistoiminnan ilmentymä siirtyy Isoon-Britanniaan autovakuutuksia kauppaavan ibuyeco-firman ystävällisellä avustuksella. Pysäköintipäivän lisäksi ibuyeco tukee ympäristön suojelua lahjoittamalla hippusen tuloistaan ympäristöjärjestöille.

PARK(ing) Day -organisaattorien puolesta kaikki halukkaat saavat vapaasti toimia heidän nimissään. Esiintyessään brändin alaisuudessa kuitenkin toivotaan että kaikki noudattaisivat sen yleisiä ohjeistuksia [PDF], joihin kuuluu mm. yleinen hyvän meiningin ylläpitäminen, agressioiden hillitseminen ja epäkaupallinen toiminta.

Teemapäivänä ja muulloinkin kaikki halukkaat saavat toki omin päin toteuttaa itseään omissa nimissään ja juuri niin kuin katsovat parhaaksi.

Sattumalta ensi tiistaina 22.9. vietetään autotonta päivää. Tuo jo perinteeksi muodostunut teemapäivä tarttuu samaan ongelmaan kuin parkkiruutujen valtaajatkin, mutta kovin konsensushakuisesti ja joidenkin mielestä tehottomasti. Molempia, konsensusta ja suoraa toimintaa, kuitenkin tarvitaan. Kaikki on kotiin päin.

Olen tällä hetkellä hämmentynyt urheilufani. Hämmennyksen aiheena eivät ole talouslaman nakertamat lätkäjoukkueiden pelaajabudjetit, sikainfluenssan asettama pelien jälkeinen kättelykielto tai pelaajayhdistyksen harkitsema lakko. Olen hämmentynyt asiasta, jonka en ihan heti ajatellut liittyvän ammattilaisurheiluun.

Eteläafrikkalaista juoksijaa Caster Semenyaa ollaan julistamassa Kansainvälisen Yleisurheiluliiton IAAF:n toimesta intersukupuoliseksi. Koko elämänsä tyttönä ja naisena eläneen Semenyan tilanteessa se tarkoittaa sitä, että kisat ainakin naisten sarjoissa on hänen osaltaan kisailtu. Yksinkertaiset asiat tässä tapauksessa loppuvatkin siihen.

Caster Semenya voitti kesällä Berliinin yleisurheilun MM-kisoissa naisten 800 metrin juoksukilpailun ylivoimaisesti. Vain päivää kisojen päättymisen jälkeen brittilehti The Daily Telegraph julkaisi uutisen, jonka mukaan Semenyan testosteroniarvot olivat kolme kertaa naisten normaalitasoa korkeammat. Siitä alkoi huhumylly, johon lapetaan lisää vettä joka päivä.

Joillakin eläimillä ei ole sukupuolta lainkaan, ja jotkut voivat jopa vaihtaa sitä. Ihmiset on jaettu naisiin ja miehiin. Sukupuolijaottelu ja -erottelu on niin syvällä kulttuurissamme, että merkittävä osa ihmisistä ei tule koskaan kyseenalaistaneeksi asiaa. Määritteleekö henkilön sukupuolen henkilö itse vai ulkopuoliset? Onko ratkaisevampi sukupuoli-identiteetti vai hormonit? Onko sukupuolia kaksi, kolme vai kenties jokin muu määrä?

Yleensä jakoperusteena käytetään hormonaalisen, anatomisen ja kromosomitason eroja. On olemassa kuitenkin monia, keulahahmonaan feministifilosofi Judith Butler, joiden mielestä on virheellistä sanoa sukupuolen olevan jokin ihmisen fyysinen ominaisuus. Sen sijaan sukupuoli olisi jotain mitä ihminen tekee. Sitä tuotetaan sosiaalisessa elämässä tiettyjä sääntöjä ja normeja toistamalla. Tiettyyn sääntöjärjestelmään liitetään tietynlaisen ruumiin kanssa syntynyt henkilö.

Minun mielestäni kummatkin näkemykset ovat mielekkäitä, mutta ne kuvaavat eri asioita. Toistaiseksi niihin viittaa vain yksi sana, sukupuoli. Ideaalitilanteessa kummallekin käsitteelle olisi olemassa oma sana. Englannin kielessä sosiaalista sukupuolta kutsutaan nimellä "gender", kun taas biologinen sukupuoli on "sex".

Myönnetään, ennen afrikkalaisjuoksijan tapausta olin itsekin ajatellut, että edes biologinen sukupuoli voitaisiin määritellä pikaisella vilkaisulla housuihin: löytyykö sieltä shortsien sisältä ruuvi vai mutteri? Olin väärässä. Intersukupuolisella henkilöllä voi syntyessään olla sekä miehen että naisen näkyviä mutta myös piilossa olevia sukupuolielimiä. Länsimaissa heidät kuitenkin leikataan plastiikkakirurgian avulla muistuttamaan ulkoisesti joko miestä tai naista. Suomessa syntyy vuosittain noin 20 intersukupuolista lasta.

Caster Semenyan housuihin kurkkaamalla ei esimerkiksi penistä näkyne. IAAF:ltä vuotaneiden tietojen mukaan hänellä olisi kuitenkin sisäiset kivekset, jotka erittävät mieshormonia. Se estää hänen osallistumisensa naisten sarjoihin, vaikka hänellä mitä ilmeisimmin on naisidentiteetti. Biologiset miehet kun ovat biologisia naisia vahvempia ja nopeampia.

En tietenkään yritä sanoa, että kaikki miehet olisivat nopeampia ja vahvempia kuin kaikki naiset. Ei se pidä paikkaansa. Melko suuri osa omankin tuttavapiirini naisista juoksisi minut helposti kiinni ja mättäisi sitten turpiin. Mutta vahvimmat ja nopeimmat miehet ovat vahvempia ja nopeampia kuin vahvimmat ja nopeimmat naiset. Siksi huippu-urheilussa ei ole kovin mielekästä yrittää yhdistää esimerkiksi miesten ja naisten jalkapallosarjoja.

Urheilumaailman lisäksi myös valtio ohittaa useimmiten sosiaalisen sukupuolen. Suomen lakiin on kirjattu, että miehiä koskee yleinen asevelvollisuus. Naisia ei koske. Voisiko sosiaaliturvatunnuksessaan mieheksi määritelty henkilö siis kieltäytyä palveluksesta, koska kokee olevansa sosiaaliselta sukupuoleltaan nainen?

Yleinen harhaluulo on, että useimmissa urheilulajeissa on sekä miesten että naisten sarjat. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan käytössä on yleiset sarjat ja naisten sarjat. Tätä ei välttämättä tarvitse nähdä epätasa-arvoisena ainakaan naisten kannalta, sillä naiset voivat kilpailla yleisissä sarjoissa niin halutessaan. Miehet eivät kuitenkaan voi osallistua naisten sarjoihin, josta palataankin ajankohtaiseen kysymykseen siitä, kuka nyt lopulta on mies ja kuka nainen ja miten sukupuoli määritellään.

Näillä näkymin Semenya ei ole menettämässä kultamitaliaan, koska kyse ei ole dopingista. Aihe on IAAF:n kannalta muutenkin kiusallinen. Naisten kisoihin juoksijalla ei enää kuitenkaan asiaa ole, vaikka nainen onkin.

Suomessa on jo pitkään pohdittu hallintorakenteita vaivannutta kiperää kysymystä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen tilasta. Helsingin Sanomien verkkosivujen mukaan asiaan on vihdoin keksitty ratkaisu. Paanukattoinen 1300-luvun puukirkko hoitaa tehtävän mainiosti!

Triumfalnajan aukiolla Moskovassa järjestettiin maanantaina 31. elokuuta Venäjän perustuslain artiklaa 31 – kokoontumisvapautta – puolustava mielenosoitus.

Venäjän poliittinen tilanne on kärjistynyt. Minkäänlaiset vähänkään hallitsevaa eliittiä kritisoivat kokoontumiset eivät ole olleet vähään aikaan mahdollisia. Tämä oli ennalta arvattava useiden tekijöiden seuraus. Ahdistelun ja kovenevien kostotoimien ilmapiiri on pelotellut osallistujia pois; toisaalta viranomaiset ovat myös melko hyvin onnistuneet jakamaan opposition.

Opposition jakaminen on onnistunut monenlaisilla keinoilla. On sijoitettu vasikoita, luotu provokaatioita ja tehty sopimuksia entisten oppositiojohtajien kanssa tarjoamalla heille korkeita virkoja Kremlistä. Tämä muodonmuutos tapahtui oikeistovoimien liiton SPS:n entiselle johtajalle Nikita Belykhille. Puolue lakkasi olemasta johtajansa loikkauksen myötä – aivan kuin se olisi ollut yhden henkilön puolue. Poliittisten murhien yleistyminen on toinen tilanteeseen vaikuttava tekijä.

Samaan aikaan protestihengen sanotaan lisääntyvän laajojen venäläisten väestöryhmien keskuudessa. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin talouskriisi on vaikuttanut syvästi tavallisten ihmisten hyvinvointiin. Välillä jopa pääministeri Vladimir Putinin on myönnettävä tilanteen kriittisyys – kuten Pikaljovon kaupungissa, kun sen asukkaat tukkivat valtatien vaatien maksamattomia palkkojaan.

Toinen syy on viranomaisten rankaisemattomuus. Tuore tapaus sattui pienessä Snejiskin kaupungissa Tseljabinskin alueella, kun kaksi poliisia murhasivat raa'asti 17-vuotiaan pojan. Ensin häntä hakattiin vasaralla poliisien päämajassa. Sen jälkeen kiduttajat veivät hänet metsään ja ampuivat. Tieto tragediasta ja massaprotesteista vuoti suljetun kaupungin ulkopuolelle yhden asukkaan kautta. Sen sijaan, että sisäministeriö aloittaisi kunnon tutkimukset hiljentääkseen kaupungin, se herättää lisää epäluottamusta väittämällä, ettei toisella tappajista ollut mitään yhteyttä poliisiin ja toinen ei ollut työvuorossa murhan tapahtuessa. Poliisipäälliköt selittivät, että tappajan työvuoro oli ehtinyt loppua ennen murhaa.

Näissä olosuhteissa Eduard Limonovin, kielletyn NBP-puolueen johtajan, seuraajat Toinen Venäjä-liikkeen sisällä ehdottivat uutta taktiikkaa väkivallattomaan protestiin. Sen nimi on "Strategia 31", joka viittaa suoraan Venäjän perustuslain 31. artiklaan, joka takaa Venäjän kansalaisille oikeuden julkisiin kokoontumisiin.

Ihmisiä kutsutaan osallistumaan rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen aina kuun 31. päivänä, kun kuukaudessa sellainen on.

Ensimmäinen tällainen kokoontuminen järjestettiin heinäkuun 31. Moskovassa, Pietarissa, Donin Rostovissa ja Nizni Novgorodissa.

"Sisäministeriön Moskovan-osasto myönsi virallisesti, että 47 ihmistä on pidätetty", Limonov kirjoitti tuolloin blogissaan. "Todistajat väittävät, että mellakkapoliisi käytti kovia ja usein väkivaltaisia keinoja. Kuitenkin he saivat käskyn pidättää rajallisen määrän ihmisiä. Muuten pidätettyjen määrä paljastaisi, että enemmän kuin tusinat venäläiset ovat voittamassa pelkonsa ja vastarintaliikettä ollaan generoimassa."

Elokuun 31. päivänä tilanne kehittyi saman skenaarion mukaan, mutta uusia yksityiskohtia tuli mukaan.

Muun muassa legendaarinen Ludmila Alexeeva, Moskovan Helsinki-ryhmän johtaja päätti avoimesti tukea protestia. 84-vuotias Alexeeva kävelee keppien varassa, mutta saapui paikalle. Mellakkapoliisi esti häntä häiritsemästä pidätyksiä.

Tässä välissä noin kolmekymmentä ihmistä, mukaan lukien tapahtuman organisoijat, oli pidätetty. Eduard Limonov oli pysäytetty kaukana tapahtumapaikasta.

"Poliisin on täytynyt soveltaa paljon innovatiivisia tekniikoita jäljittääkseen minut", hän kertoi minulle puhelimessa. "Valvonta oli tiukkaa kotitaloni pihalta lähtien. Mutta he tekivät virheen ja pidättivät minut liian aikaisin. Siellä oli myös paljon toimittajia, jotka todistivat pidätystä ja saattoivat minut poliisiautoon. Näin poliisi ei onnistunut luomaan tekosyytä pitää minut huostassaan."

Eduard Limonov olikin ensimmäinen, joka päästettiin ulos Tverskojn piirikunnan poliisiasemalta. Muita pidätettyjä kuulusteltiin ja haastettiin oikeuteen. Syytettynä on muun muassa Limonovin tukijat Maxim Gromov ja Kirill Kljonov sekä vasemmistorintaman Konstantin Kosjakin. Kaikkia kolmea syytettiin poliisin vastustamisesta. Kuitenkin lukuisien tarkkailijoiden ja journalistien kuvaama valokuva- ja videomateriaali heidän pidätyksestään todistaa, ettei kukaan kolmesta ole voinut vastustella. Heidän oli nimittäin mahdotonta liikkua, kun heidät raahattiin poliisiautoihin.

"Heidät vain napattiin varoittaviksi esimerkeiksi", Limonov toteaa. "Gromov ja Kljonov eivät ole kovin suosittuja poliisin keskuudessa. Kosjakin on yksi mielenosoituksen virallisista toimeksiantajista, jota he aikovat uhkailla."

Strategia 31 kerää alleen erilaisia poliittisia näkemyksiä: yhteistä on vain perustuslain takaaman kokoontumisvapauden puolustaminen.

"Se, mistä pidän Strategia 31:ssä, on oikeuden priorisoiminen ideologioiden ja poliittisten agendojen yläpuolelle", Limonov sanoo. "Se myös houkuttelee lisää ihmisiä. Näihin tapahtumiin ei osallistu ainoastaan aktivisteja. Elokuun 31. päivän mielenosoitukseen osallistui tuplamäärä ihmisiä kuukautta aiempaan verrattuna."

Katso kuvia ja videota elokuun 31. päivän mielenosoituksesta.