Kirjoittaja tutustuu turkulaiseen kirjailijaan ja Roskilden kaupunkiin.
Festareillehan kokoontuu aina kaikenlaisia ihmisiä ihan kaikenlaisin taustoin. Se on myös eräs Roskilden viihdyttävistä piirteistä. Tällä kertaa oman telttani viereen ilmestyi sattumalta teltta, jonka asukkina majaili turkulainen kirjailija-toimittaja Riku Korhonen. En ollut aikaisemmin häntä tavannut, mutta vähitellen pikkuruisista vihjeenpätkistä totuuden hänen henkilöllisyydestään tavoitettuani innostuin juttelemaan miehen kanssa enemmänkin, jotta raportoitavaa paljastuisi.
No, hänhän on todella ystävällinen, hauska ja yleissivistynyt henkilö, jolla riittää substanssia keskustella lähes asiasta kuin asiasta. Ja aion muuten takaisin kotiin päästyäni käydä lainaamassa kirjastosta hänen varmaan kuuluisimman kirjansa Lääkäriromaanin. Kun on yhdessä palanut Jyllannin auringossa, lepäillyt aamulla teltan vieressä nurmikolla ja nauttinut aamupalaksi Jägermeisteria, on kaveria vaikea olla arvostamatta. Korhonen sanoi, että kannattaa tulla Turkuun tutustumaan paikallisiin baarilegendoihin, ja jos hän vetää kierroksen niin voisin varmaan mennäkin.
Kävelin ystäväni (siis ei Korhosen vaan erään toisen) kanssa useamman kerran muutaman kilometrin päässä festareista sijaitsevaan Roskilden kaupunkiin, ja suosittelen kävelyreissua kaikille muillekin, jotka vielä tulevaisuudessa lähtevät Tanskaan näille juhlille bailaamaan. Ensinnäkin siinä saa festarielämään todella tervetullutta liikunnallista vaihtelua ja toiseksi pääsee näkemään vähän toisenlaistakin elämää ja toimintaa. Varsinkin meille, joille myös ulkomusiikilliset arvot ovat tärkeitä festarimatkailussa, on todella hienoa päästä näkemään Roskilden kaupunki.
Kävelykatu on täynnä hyviä ravintoloita ja kaikenlaisia kauppoja. Vanhan kirkon ympäristö taas on kulttuurihistoriallisesti kivaa koettavaa, eikä kirkolta ole pitkä matka kaupungin ehkä parhaaseen nähtävyyteen, viikinkimuseoon. Siellä kelpaa muistella tanskalaisten juuria helvetinmoisina ryöstelijöinä ja lähialueiden kansojen terrorisoijina.
Kaupungin kiinnostavuudesta festarikansa oli ilmeisesti kanssani kuitenkin eri mieltä, sillä jättimäiset festarit eivät näkyneet katukuvassa juuri mitenkään. Kun lauantaina kaupat sulkivat ovensa klo 17, ei turisteista tai edes kaupungin omista asukkaista ollut tietoakaan mailla halmeilla. Silti, ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Erityisesti mieleen jäi Irish Pub Mulligans, jonka tilat suorastaan pullistelivat ihmisiä futisotteluiden aikana. Lisäksi Wabiwabi-nimisestä japanilaisesta ravintolasta sai hyvän vegesushin lisäksi myös maistuvaa japanilaista olutta Sapporoa.
Olen 2000-luvulla vieraillut useita kertoja myös Unkarissa järjestettävllä Sziget-festivaalilla. Mielikuvissani ja ehkä muillakin tasoilla Roskilde ja Sziget ovat aina kilpailleet Euroopan suurimman festivaalin tittelistä.
Ennen tätä matkaa olin melko vakuttuunut siitä, että Sziget on rockfestarien kovin juttu ikinä missään, mutta nyt täytyy ehkä jopa muuttaa mielipidettä. Kyllä 80 000 intensiivisesti vuorokauden ympäri bailaavaa Roskilden asiakasta on todellakin kerran elämässä koettavan asian arvoinen juttu. Nuorisolle suosittelen telttailu-leirintäalueen kokemista, meille vähän vanhemmille kuitenkin hostelli- tai koulumajoituksen hankkimista kaupungin alueelta.
Lue myös...
Osa 1, jossa kirjoittaja huomaa, että telttaillessa makuupussi ja -alusta ovat tosi hyödyllisiä juttuja.
Osa 2, jossa kirjoittaja löytää antifasistisen alueen ja syö mansikoita.
Kirjoittaja löytää antifasistisen alueen ja syö mansikoita.
Olen jo pitkään luullut, että paidatta kesämiehenä hengailu kuuluu vain meidän suomalaisten peräpohjolalaiseen kulttuuriin. Selvästi olen ollut kuitenkin väärässä, sillä täällä Tanskassahan joka kolmas kaveri mennä viilettää ilman paitaa. Aurinkorasvaakin on selvästi muistettu käyttää, sillä toisin kuin Suomessa, lähes kenenkään iho ei ole iloisen hehkuvan punainen. Tästä huolimatta olen itse pitänyt paidan toistaiseksi kiltisti päällä.
Yleensähän festareilla käyminen on älyttömän epäterveellistä hommaa. Unirytmi on sekava, maksa joutuu kamppailemaan alkoholiannosten parissa ja ruoka on käytännössä pelkkää hiilihydraattia ja rasvaa. Näin siis yleensä. Olenkin ollut yllättynyt suorituksestani tähän saakka, kun aamupalaksi on nautittu mansikoita, vesimelonia ja banaania ja vettäkin on muistettu juoda. Herääminen ja nukkumaanmenokin on tapahtunut ihan samoihin aikoihin kuin kotona arkisessa elämässä. Se on varmaan tämä 30-vuotisrajapyykin ohittaminen joka tekee tehtäviään festarikäyttäytymiseen.
Nukkumisesta muuten puheen ollen, eräs tärkeä vinkki kaikille telttailijoille on tyynyn kera varustautuminen. Kahtena edellisenä yönä olen yrittänyt käyttää tyynynä läppärilaukkua (sisälsi läppärin ja kameran) ja hupparia (ei pysy kasassa). En voi suositella sellaista kenellekään.
Käynnissä olevat jalkapallon MM-kisat luovat oman säväyksensä festarin tunnelmaan. Futista esitetään muutamassa paikassa jättiscreeneiltä, ja tunnelmaa luulisi nousevan kohtalaisesti ainakin perjantaina pelattavan Hollannin ja Brasilian välisessä ottelussa ja lauantaina nähtävän Saksan ja Argentiinan välisessä mittelössä. Ainakin Maradonan nimeä kantavia fanipaitoja on näkynyt paljon festarikansan joukossa.
Olen yrittänyt bongata suomalaisia festarivieraita haastattelujen ja muutenkin tutustumisen toivossa, mutta toistaiseksi juttukumppanit ovat rajoittuneet toisiin suomalaisiin toimittajiin. Jossakin täällä on kuitenkin pari bussilastillista Elmun ja Aseistakieltäytyjäliiton kuljetuksilla tulleita juhlijoita. Ehkä kohtaamme tänään.
Suomalaisten sijaan olen löytänyt festarialueelta melko yllättän tanskalaisten antifasistien rakentaman alueen, jossa punamustat liput liehuvat ja julisteissa murskataan hakaristejä. Mukana on myös erehdyttävästi poliisin pidätysbussilta näyttävä taideteos, joka muistuttaa viime vuosina Kööpenhaminassa nähdyistä mellakoista Christianian ratsioiden ja Ungdomshusetin häädön aikoihin. Olen arvostanut aluetta aika paljon, sillä näin kantaaottavaa tilaa on vaikea kuvitella kotimaan festareilta löytävänsä.
Lue myös...
Osa 1, jossa kirjoittaja huomaa, että telttaillessa makuupussi ja -alusta ovat tosi hyödyllisiä juttuja.
Osa 3, jossa kirjoittaja tutustuu turkulaiseen kirjailijaan ja Roskilden kaupunkiin.
Kirjoittaja eksyy Tanskaan ja huomaa, että telttaillessa makuupussi ja -alusta ovat tosi hyödyllisiä juttuja.
Olen nyt Roskildessa, täällä pikkukaupungin ja jättifestivaalin yhdistelmässä. Ensimmäinen täällä vietetty vuorokausi herätti henkiin vuosien takaiset telttailu- ja retkeilytunnelmat, kun nykyään yleensä tulee festareillakin majoituttua sisätiloissa.
Roskilden nukkujien joukosta löytyi hiiren ja ihmisen muodostama pariskunta.
Olen huomannut, että teltassa on huomattavasti mukavampaa, jos käytössä on esimerkiksi makuualusta ja makuupussi, kuin jos niitä ei ole. Uupunut festarimieshän saattaa aluksi tyytyä pelkkään teltan lattiaan ja vasta myöhemmin yöllä ottaa käyttöön makuualustan ja -pussin, kun kosteus alkaa tunkea teltan ohuen muovilattian läpi.
Mutta ei se telttaan pääseminenkään ihan ongelmitta sujunut. Saavuin ystäväni kanssa check-iniin puolilta päivin, ja siitä lähtien meitä pompoteltiin portilta toiselle etsiessämme meille varattua telttapaikkaa. Koska olen itsekin toiminut Provinssirockin vapaaehtoisena työntekijänä, en toki vaadi, että kaikki vapaaehtoiset osaisivat kertoa edes mihin ulkomaisten toimittajien tulee mennä, mutta olisi kiva, jos edes joku osaisi.
Lopulta noin kello kuuden maissa Roskilden pr-vastaava pyöräili luoksemme johdattamaan eksyneet mutta innokkaat festarivieraat oikeaan mestaan. Siinä vaiheessa meiltä oli jo laskutettu 900 kruunua majoitusalueesta, johon emme lopulta edes päässeet.
Täällä kelpaa nukkua! Steve Sanders Campissa muistellaan Beverly Hills 90210:n hurmaavaa nuorta menestyjää.
Roskilden musafestivaali mainostaa olevansa nykyään hemmetin ekologinen, ja kyllähän se siltä vaikuttaakin, siis siinä määrin kuin nyt tämmöinen jättifestari ylipäätään voi olla. Kierrätyspisteitä erilaiselle jätteelle on runsaasti, ongelma vain on tavallisten festarivieraiden ihmisyys. Festari alkaa virallisesti vasta tätä kirjoittaessani torstaina, mutta jo keskiviikkona leirintäalueet olivat usean päivän juhlimisen jälkeisen näköisiä. Toisaalta henkilökunta lajittelee muiden jätteitä melko ahkerasti ja yritys olla vihreä festivaali on ainakin kova.
Seuraavassa raportissa tutustutaan festariruokailuun ja arvioidaan torstaina esiintyneitä bändejä.
Lue myös...
Osa 2, jossa kirjoittaja löytää antifasistisen alueen ja syö mansikoita.
Osa 3, jossa kirjoittaja tutustuu turkulaiseen kirjailijaan ja Roskilden kaupunkiin.
Ydinjätteitä muistuttavat hahmot heitettiin ulos Sanomatalosta.
Olimme eilen jostain syystä oluella Sanomatalon alakerrassa olevassa baarissa. Mauri Pekkarinen viipotti ohi, mikä muistutti siitä, että Sanomatalon torilla oli samaan aikaan keskustan puheenjohtaja- ja pääministeriehdokkaat.
Päätimme mennä katsomaan.
Sisälle päästyämme huomasimme, että meneillään oli pienimuotoinen mielenosoitus, jossa hassut ydinjätetynnyrihahmot hortoilivat Sanomatalon käytävillä.
Sanomatalon vahtimestari survoi mielenosoittajat ulos brutaalisti väkivaltaa käyttäen. Osa porukasta kaatui, mutta vaksitankki tyrkki porukkaa ulos oikein olan takaa.
Kysymys heräsi. Saakos Sanomatalossa osoittaa mieltään?
Sanomatalo tai kauppakeskus on järjestyslain mukaan yleinen paikka. Yleisissä tiloissa kuten käytävillä, auloissa ym. voi olla järjestyksenvalvojia, jotka voivat poistaa paikalta henkilön, joka häiritsee järjestystä.
Ehkä pukeutuminen ydinjätetynnyriksi voidaan tulkita häiritseväksi.
Iltasanomien mukaan ydinjätetynnyrihahmoilla oli pahat tarkoitusperät, he yrittivät osoittaa mieltään poliittisessa tilaisuudessa. Ydinjätetynnyrihahmot "etenivät läheisten viherkasvien taakse, mistä heidän tarkoituksensa ilmeisesti oli edetä tapahtumien keskipisteeseen."
Ensimmäisellä kerralla ydinjätetynnyrit poistettiin Ilta-Sanomien kuvan mukaan sivistyneesti.
Mielenosoittajien jakamissa lappusissa luki, että "pääministeri Vanhanen ja työ- ja elinkeinoministeri Pekkarinen esittävät jatkuvasti ydinvoiman lisärakentamiselle perusteluita, jotka ovat ristiriidassa hallituksen omien selvitysten ja todellisuuden kanssa."
Lain mukaan häiriköitsijöiden poistamiseksi saa käyttää voimakeinoja, mutta esimerkiksi väkivaltaa ei saa käyttää enempää kuin on tarpeen: "Järjestyksenvalvojan toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi." (Laki järjestyksenvalvojista 3 §)
Jos siis häiriötä aiheutettiin, poistaminen oli lainmukaista, mutta väkivaltaa ei saanut käyttää enempää kuin on tarpeen henkilön poistamiseksi.
Jos taas mielenosoittaja vain jakaa lappusia, sitä ei voine pitää järjestyksen häiritsemisenä. Tällaisen mielenosoittajan poistaminen saattaisi ehkä olla rikoslain syrjintää koskevan säännöksen (RL 11:11) vastaista, koska poistaminen perustuisi poliittiseen toimintaan.
Paikalla teutaroinut vahtimestari sanoi mielenosoittajien poistamisen syyksi sen, että "täällä ei ole lupaa jakaa mitään tässä talossa." Hän ei puhunut häiriöstä.
Kysyttäessä mitä materiaalia saa jakaa, vahtimestari sanoi, että Sanomatalossa saa jakaa ainoastaan Helsingin Sanomien materiaalia.
Järjestysmiehet verottivat Romanian romanien tilipäivää.
Kun Green Day oli tiistaina soittanut jo yli tunnin, alkoi biisimateriaalin laajuus hahmottua. Siinä sitä tajusi, että vaikka lähes kaikki suurimmat hitit olivat vielä soittamatta, niin silti alusta alkaen meno sekä lavalla että yleisössä oli ollut kiitettävällä tasolla.
Bändin laulaja-kitaristi Billie Joe Armstrong näytti tekevän kaikkensa, jotta yleisö viihtyisi muutenkin kuin musiikin perusteella. Hän toisteli jokaisessa mahdollisessa välissä huutoa "Helllsinnkii", ja välillä tietty myös "Kitos". Kun Armstrong sanoi lähes 30 000-päiselle yleisölle, että "I think we have found a new home", ainakin minä uskoin.
Keikan aikana lavalle pääsi muutamia teinejä laulamaan suurimpia Green Dayn hittejä, ja sen jälkeen stagedivaamaan takaisin yleisöön. Välillä bändin jäsenet pukeutuivat hassuihin pilailuhattuihin ja -laseihin, ruiskuttivat vettä yleisön päälle ja heittelivät t-paitoja innokkaisiin käsiin. Kun pyrotekniikkakin oli monipuolista ja näyttävää, voi sanoa, että Green Dayn keikka oli yksi kovimmista Suomessa nähdyistä keikoista viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Keikka järjestettiin Helsingin Kyläsaaressa, siis turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottokeskuksen naapurissa. Ihan siinä naapurissa on myös Sosiaalikeskus Satama, jonka pihalla majoittuu kokonainen Romanian romanien yhteisö. Köyhyydessä elävät romanit näkivät keikkayleisössä potentiaalisen tilipäivän, sillä keikalle vaeltanut yleisö toi mukanaan suuren määrän pantillisia tölkkejä ja pulloja. Jostain syystä tapahtuman järjestäjän järjestysmiehet eivät kuitenkaan hyvällä romanien pullojenkeräilyä katsoneet, vaan toistuvasti ja määrätietoisesti hätistivät pullojenkerääjät kohti Satamaa lipunmyyntipisteen läheisyydestä. Se kummastutti allekirjoittaneen lisäksi myös muita toimittajia sekä keikkayleisöä.
Sataman pihalla hengaili jonkin verran punkkareita, jotka yrittivät soittaa ohikulkevalle keikkayleisölle vanhaa hc-punkkia, mutta ei se näyttänyt kovin montaa kiinnostavan. Bändi tosin muisti juurensa heijastamalle taustakankaalle useita parikymmentä vuotta vanhoja keikkamainoksia, joissa komeilivat sellaiset nimet kuten Neurosis, Operation IVY, No Means No ja The Clash.
Jotkut diehard-punkdiggarit valittivat keikan jälkeen, että bändi ei ollut tarpeeksi punk. Nämä valitukset voi onneksi jättää omaan arvoonsa, sillä maailman suurin punkrockbändihän on maailmankiertueella, ja vetää yli kaksituntista showta. Jos niistä lähtökohdista odottaa näkevänsä jotakin samantyyppistä keikkaa kuin vaikkapa jollakin squatilla voisi odottaa kohtaavansa, ovat odotusarvot pahasti hakoteillä. Green Dayn punk on pintaa syvemmällä ja monenlaisissa nyansseissa.
Erityishuomio ja plussa Green Dayn kannalta on vertailu muihin tänä vuonna Suomessa vieraileviin stadionluokan bändeihin, kuten AC/DC, Iron Maiden ja Guns 'n' Roses. Vaikka kaikki vetävät hyvin yleisöä ja epäilemättä suurin osa vielä viihtykin hyvin, on Green Day siinä mielessä poikkeuksellinen, että kaikki ovat erittäin kiinnostuneita myös bändin uusimmista biiseistä. Samanlaisesta reaktiosta ei esimerkiksi GNR:n kohdalla voida puhua edes samana päivänä.
Green Day iski nyt niin kovat pohjat, että on todella mielenkiintoista lähteä katsomaan myöhemmin tänä kesänä Ilosaarirockiin, miten toinen saman skenen jättiläinen, Bad Religion tulee suoriutumaan omasta urakastaan.
Green Day muuttuu sitä poliittisemmaksi, mitä enemmän dollareita kilahtaa kassaan.
Yhdysvaltalainen Green Day on kulkenut urallaan perse edellä puuhun. Tosin toisin kuin yleensä, tämän bändin kohdalla se on tuottanut enemmän onnea ja menestystä kuin tuskin kukaan olisi osannut kuvitella edes 90-luvun puolivälissä ilmestyneen punkrockin klassikon Dookien aikoihin. Mitä suurempaa julkisuutta Green Day on saanut ja mitä enemmän sen levyt ovat myyneet, sen yhteiskuntakriittisemmiksi bändin sanoitukset ja jäsenten lausunnot ovat menneet. Yleensähän punkbändit menettelevät täsmälleen päinvastoin.
Green Dayn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 65 miljoonaa kappaletta. Vaikka yhtyeen menestyksen kivijalka on kiistämättä Dookie, on vuonna 2004 julkaistu American Idiot kuitenkin nykyisen menon ehdoton avainlevy. Kaikki viimeisen kuuden vuoden aikana julkaistut yhtyeen menestyneimmät singlet jäljittelevät tavalla tai toisella American Idiotin kappaleiden menestyskonseptia: balladinomaista rock-oopperaa avoimesti vasemmistolaisuuden kanssa flirttailevilla sanoituksilla.
Samaa teemaa bändi on noudattanut myös esittämiensä cover-biisien suhteen. Kun punkbändi kutsuttiin esiintymään American Idolin kutoskauden finaaliin, esittivät he John Lennonin kappaleesta Working Class Hero oman, alkuperäiselle melko uskollisen tulkintansa ja samalla taustan videotaulussa näytettiin kuvia sisällissodan repimästä Darfurista. Monet ovat tulkinneet kappalevalinnan eräänlaiseksi piilovittuiluksi ohjelmaa kohtaan, jossa tuhannet tavoittelevat mahdollisimman nopeaa tietää rikkauteen ja kuuluisuuteen. Green Day esittää mielellään myös mm. The Clashin ja Dead Kennedysin tunnetuksi tekemää kappaletta I Fought the Law, joka kertoo nuoren miehen vankilaan joutumisesta aseellisten ryöstöjen seurauksena.
Kun Green Day ja U2 julkaisivat hieman hirmumyrsky Katrinan ja New Orleansin tuhojen jälkeen yhteistyössä kappaleen The Saints Are Coming, olin hetken aikaa hämmentynyt. Biisi oli taattua laatua, todella tarttuva ja videokin oli komeaa katsottavaa. Ihmekös tuo, sen budjetti oli luultavasti helposti parin Mannerheim-elokuvan luokkaa. Biisi ja sen video ottivat kantaa Yhdysvaltojen sotaretkiä vastaan, ja herkuttelivat fiktiivisellä tilanteella, jossa ulkomailla tällä hetkellä olevat amerikkalaiset joukot helikoptereineen kaikkineen palaisivatkin kotimaahan auttamaan hädänalaisia ja apua tarvitsevia.
Hämmennystä tässä aiheutti yhteistyö Bonon kanssa, joka on nykyajan lähin vastine Jeesukselle. Vaikka Jeesus-Bono varmaan tarkoittaa kaikilla hyväntekeväisyyskampanjoillaan ihan oikeasti hyvää, niin toivon, ettei Green Dayn keulakuva Billie Joe Armstrong koskaan tahdo pääministereitä ja presidenttejä ahkerasti kätteleväksi muovibuddhaksi.
Suomessa yhdysvaltalaispunkkarit ovat viimeksi vierailleet 1995 Helsingin jäähallissa. Silloin maamme pääkaupungissa käynyt bändi oli kuitenkin käytännössä ihan eri tapaus kun tiistaina nähtävä maailmanluokan show, josta ei arvattavasti kantaaottavuuttakaan tule puuttumaan. Kun kotimainen vasemmisto ui lähes pohjamudissa, on hemmetin piristävää tietää, että maailmalla solidaarisuuden puolesta puhuvat arvot käyvät kaupaksi.
Green Day, Joan Jett & the Blackhearts ja The Hives Helsingin Kyläsaaressa 8. 6.
Suomi kiirehtii jälleen käännyttämään perheen ennen oikeuskäsittelyä.
Huomisaamuna kello 8.20 lento AY741 lähtee Helsinki-Vantaalta kohti Varsovaa. Pelkään, että mukana on muuan Suleimanovin perhe, joka elää käsittämättömän pitkää painajaista.
***
Petimat Suleimanov on perheenäiti, joka häilyy kahden todellisuuden välillä. Hänen psyykensä ei kestänyt Tšetšenian toista sotaa, joka pakotti perheen piileskelemään, pakenemaan ja välillä erkaantumaan toisistaan. Hauras Petimat onnistui kuitenkin pitämään itsensä kasassa, kunnes sai katraansa turvaan pommeilta. Puolalaisessa vastaanottokeskuksessa sodan kauhut saivat Petimatin kiinni ja hän vajosi katatoniseen tilaan.
"Petimatin kohtaukset ovat aivan hirveän pelottavia," yhteinen ystävämme kertoi minulle viime kuussa. "Todella, todella pelottavia", hän toisteli. En ole itse nähnyt, miltä näyttää, kun Petimat katoaa päässään mylläävään painajaiseen, mutta en unohda ystävämme kasvoista paistanutta järkytystä.
Puola ei ollutkaan perheelle turvallinen. Bialystokin kaupunki kuhisee uusnatseja, jotka vainoavat vastaanottokeskuksen asukkaita. Perhe pakeni keskuksesta vuokra-asuntoon. Vaino seurasi sinnekin: syyskuussa polttopulloisku tuhosi perheen vanhan auton, tšetšeeniystävien koteihin hyökättiin ja poliisi tuntui olevan natsien puolella. Väkivalta sai Petimatin mielen järkkymään yhä pahemmin. Suleimanovit pakkasivat jälleen laukkunsa ja tulivat Suomeen.
Turva-paikkaa ei annettu. Annettiin käännytysmääräys. (Suomella on oikeus – vaan ei velvollisuutta – halutessaan kieltäytyä turvapaikkahakemuksen käsittelystä, kun hakijat ovat saapuneet tänne toisen EU-maan kautta.)
Sillä aikaa Petimat oli kuitenkin päässyt monen mutkan kautta psykiatrin hoitoon. Lääkärinlausunnon mukaan hän tarvitsee jatkohoitoa Suomessa. Helsingin hallinto-oikeuden onkin määrä pian pohtia, miten lääkärin vetoomukseen reagoidaan.
Poliisi on kuitenkin ollut asiassa ripeämpi. Suleimanovit käännytetään ennen kuin oikeusjärjestelmä on ehtinyt käsitellä heidän tapaustaan. Lääkärin vetoomuksella ei ole arvoa, koska poliisi on päättänyt hankkiutua perheestä eroon ennen kuin lausuntoon ehdittäisiin reagoida.
Vain kuukausi sitten kirjoitin samanlaisesta tilanteesta. Gambialainen Jawara oli määrätty käännytettäväksi Suomesta kotimaahansa. Tapaus synnytti protesteja – homoja uhkaa Gambiassa vankila, ja Jawara oli jo jäänyt kiinni homosuhteesta – ja hallinto-oikeutta pyydettiin punnitsemaan tilannetta uudelleen.
Poliisi oli nopeampi kuin oikeus. Jawara yritettiin käännyttää ennen kuin hänen tapaustaan ehdittäisiin käsitellä oikeudessa.
Käännytys tyssäsi lopulta Jawaran omaan vastarintaan. Hänet palautettiin lentokentältä Pasilan poliisiputkaan, ja vuorokauden kuluessa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin että hallinto-oikeus ehtivät tarttua asianajajan tekemään valitukseen. Käännytyspäätös peruttiin ja Jawaran turvapaikkahakemus otettiin uudelleen käsittelyyn.
Ulkomaalaispoliisi suuttui ihan julkisestikin asian saamasta käänteestä. Uuden Suomen jutussa komisario Juha Holopainen myöntää, että häntä sapettaa käännytyksen viivästyminen. Suomalainen poliisi siinä julkisesti harmittelee sitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä jouduttiin noudattamaan.
"Helpompaa olisi, että meidät palautettaisiin suoraan Tšetšeniaan", Petimatin aviomies Ruslan sanoi huhtikuussa Oksana Tšelyševalle. "Siellä emme sentään joudu kärsimään pitkään, vaan katoamme vain."
Petimat oli vain 18-vuotias mennessään naimisiin. Kuukautta myöhemmin alkoi Tšetšenian ensimmäinen sota. Siitä seuranneita kauhuja Petimat ei ole ansainnut – ei kukaan ansaitsisi sellaista vihaa, hätää ja väkivaltaa, jotka ovat seuranneet Petimatia, Ruslania ja heidän lapsiaan jo kuusitoista vuotta.
Rauhaa Petimat ansaitsisi, rauhaa ja huolenpitoa. Luottamusta siihen, että pommit ja polttopullot ovat jääneet taakse. Että lapsia ei vedetä enää mukaan yhteenkään vihan kierteeseen.
Tai jos Suomemme ei muuta Petimatille lupaa, niin eikö edes pari päivää lisäaikaa? Sen verran aikaa, että hallinto-oikeuden tuomari ehtii lukea psykiatrin vetoomuksen: älkää palauttako tätä perhettä painajaiseen.
Telejätti myi valvontateknologiaa tyrannille ja pahoittelee nyt. Muuttuuko mikään? Pallo on EU:lla.
"Meidän olisi pitänyt paremmin ymmärtää tilanne Iranissa", suomalais-saksalaisen teknologiayrityksen Nokia Siemens Networksin markkinointijohtaja Barry French sanoi keskiviikkona. Vuoden kestäneen väännön jälkeen yritys taipui myöntämään tehneensä virheen, kun se myi Iraniin valvontateknologiaa. NSN:n myymä teknologia auttoi osaltaan maan hallitusta tukahduttamaan viime kesän demokratiamielenosoitukset.
Kenen olisi pitänyt ymmärtää? No yhteiskuntajohtaja Lauri Kivisen, joka aloitti vappuna uudessa tehtävässään Yleisradion toimitusjohtajana. Kivinen taitaa tosin olla eri mieltä: "Kukaan ei tiennyt etukäteen, mitä siinä maassa tulee tapahtumaan", hän sanoi helmikuussa Helsingin Sanomille.
Kivisen ex-kollega French on tietenkin oikeassa. Vuonna 2008, kun NSN myi Kivisen valvonnan alla Iranin hallitukselle Monitoring Center -valvontajärjestelmän (PDF), Iranin toisinajattelijoiden tukalista oltavista – teloituksista, vankilatuomioista ja katoamisista – kirjoitettiin aivan kaikkialla. NSN teki kaupat siitä huolimatta.
Noh. Palataan keskiviikkoon, kun French puhui europarlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan järjestämässä kuulemistilaisuudessa. Tilaisuudesta on kirjoittanut muun muassa Business Week; suomalaismedioista pahoitteluun on tarttunut toistaiseksi vain Tietokone-lehti.
French sanoi NSN:n oppineen tapauksesta ja lopettaneen valvontakeskuksen myynnin. Monitoring Centeriä kauppaakin nykyään Münchenissa toimiva Trovicor, joka irtautui NSN:stä omaksi yrityksekseen keväällä 2009. Olen koko kuluneen kevään yrittänyt saada tarkempaa selkoa Trovicorin toiminnasta, mutta se vaikuttaa mahdottomalta. Tiedän vain, että salaperäinen firma on perinyt NSN:ltä valvontatuoteperheen lisäksi suuren osan keskeistä henkilökuntaansa. Sillä on toimistoja myös Dubaissa, Islamabadissa ja Kuala Lumpurissa.
Samaan aikaan NSN jatkaa toisenlaisten valvontavälineiden kauppaa siinä missä muutkin televerkkovalmistajat: tästä kirjoitin helmikuussa jutussa Teknologia petti iranilaiset, kun sain käsiini tällaisen tavanomaisemman valvontaohjelmiston. NSN on toimittanut sellaisen Iraniin, mutta samantyyppisillä ohjelmistoilla valvotaan meidänkin puheluitamme.
Siitä – kuten French europarlamentaarikoille korosti – yritystä on kuitenkin turha moittia. EU itse on onnistunut puskemaan telealan kansainvälisiin standardeihin jatkuvasti laajempia pakollisia viranomaisvalvontavaltuuksia. Valvontakeskus oli asia erikseen, mutta muissa kaupoissaan NSN on noudattanut EU:n käskyjä.
NSN:n Iran-kauppoja on pitänyt EU:ssa esillä Heidi Hautala, joka johtaa ihmisoikeusalivaliokuntaa. Hän kirjoittaa tänään aiheesta verkkosivuillaan.
Hautalan aktiivisuutta saa kiittää siitä, että NSN joutuu myöntämään virheensä Monitoring Center -kaupan suhteen. Sille Hautalakaan ei tunnu voivan mitään, että EU:n toiminta – yhtäällä yrityksiä moititaan Iranin kaltaisten kyttääjähallitusten avittamisesta, toisaalla televerkkojen laajoista kyttäämisaukoista tehdään pakollisia – vaikuttaa koko ajan ristiriitaisemmalta.
"Nyt on pohdittava vakavasti, pitäisikö standardia muuttaa siten, että epädemokraattisiin maihin myytäviin verkkoihin ei voitaisi lisätä valvontamahdollisuutta", Hautala kirjoittaa. Ehdotus kahdesta erilaisesta televerkkostandardista on kammottava. Ehkä Hautala sen tajuaakin, sillä hän jatkaa aiheellisella kysymyksellä: "Mitä tehdään, jos hallitus vaihtuu epädemokraattiseksi?"
Jos nykymallisiin televerkkoihin lisättävät käsittämättömän laajat viranomaisvalvonta-aukot huolettavat unionia, unioni voisi vallan hyvin lakata vaatimasta niitä – ihan kautta linjan, kaikissa maissa, riippumatta siitä miten demokraattisena maan hallintoa juuri tällä hetkellä pidetään. Se tekisi EU:sta uskottavamman ihmisoikeusvaikuttajan, veisi pohjan Kivisen "kukaan ei tiennyt etukäteen" -selitykseltä ja lisäisi meidän kaikkien vapautta.
Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi
