
Valta & rakkaus
Fifin kolumnisti Polina Kopylova paljastaa suunnitelmansa kirjaksi. Siinä kohtaavat kaksi rakkaudesta hämmentynyttä miestä.

Pönttödemokratia
Kuka siivoaa vessan sinun jäljiltäsi? Suomessa joka pöntön takaa löytyy harja, ja homman voi tehdä itse, toisin on Venäjällä. "Tässä kulttuurierossa on vakavaakin merkitystä, eikä pelkkää vessahuumoria", Fifin kolumnisti Polina Kopylova sanoo.

Soluyhdyskunta
"Venäläinen yhteiskunta on pääosin eräänlainen 'soluyhdyskunta'. Jokainen 'ihmissolu' hyötyy ympäröivistä yksilöistä vain omissa asioissaan eikä pyri rakentamaan elinvoimaista yhteistä elimistöä", Polina Kopylova kertoo venäläisestä työelämästä.

Kuka on herra Putin?
Kaksitoista viime vuotta olivat Venäjällä aikaa, jolloin monen elämän ympärille alkoi muodostua jokin jatkumo. Sen vaalijana nähdään Putin. Hänen kauttaan ihmiset ilmaisevat omaa kaipuuta jatkumoon, joka venäläisiltä ryöstettiin viime vuosisadalla kolme kertaa, Polina Kopylova sanoo.

Tuhkimotarina
Maahanmuuttaja-Tuhkimo ei tarvitse pinnallista muutosta suomalaisen näköiseksi prinsessaksi, vaan kummia, joka opastaa sisään uuteen kulttuuriin, Polina Kopylova sanoo.

Sinisilmäisyys
Suomen hyvä sijoitus korruptiolistauksissa on upea asia. Mutta onko korruptio siivottu vain "maan tapa" -nimikkeen alle vai ovatko suomalaiset vain kovin sinisilmäisiä? Polina Kopylova miettii.

Piilorasisti
"Suomalainen 'äiti' on korvannut venäläisen 'maman' kuukausia sitten. Venäjää kutistui mykkään ymmärtämiseen, vaikka höpöttäisin sitä päivät pitkät ja lukisin ääneen. Välillä tekee mieli unohtaa koko kaksikielisyys, koska minusta tuntuu että yksipuolinen venäjä hämmästyttää ja jopa häiritsee poikaani", Polina Kopylova kertoo perheensä adoptioprosessista.

Uskotko varmoihin päiviin?
Folkrockyhtye Varmoilta Päiviltä löytyy niin asiaa kuin asennettakin. Heidi Merima-Halonen tapasi yhtyeen keulahahmon Irmeli “Intro” Wartiaisen sekä kitaristi-monitoimihenkilö Tiina “Tinde”. Viiden naisen yhtye höystettynä yhdellä miehellä on tehnyt samalla kokoonpanolla nelisen vuotta keikkaa. Varmoilta Päiviltä ilmestyi tänä syksynä albumi Tanssin tuulen tainnoksiin. Keikalla Varmat päivät voi nähdä 9. joulukuuta Vantaan Albelassa & 28. tammikuuta Espoon Basessa.

Faces: Liioittelematta iloisia kertomuksia monikulttuurisuudesta
Faces-etnofestivaali oli vastaus Bosnian sotaan, festivaalijohtaja Börje Mattsson kertoo. Monikulttuurisella festivaalilla haluttiin näyttää, että kulttuurien kohtaminen on iloinen asia. Faces järjestetään nykyään Suomen lisäksi Venäjän Karjalassa ja Bosniassa. Raaseporiin värikäs hippikansa vaeltaa taas 29.–31. heinäkuuta. Juha Säijälä haastatteli myös Jukka Poikaa hänen Faces-muistoistaan.

Taloudellis-filosofinen keskusteluohjelma 2011: Kesä-extra-lähetys imperiumeista
Taloudellis-filosofinen ohjelma on tuottanut iloksenne taas erikoislähetyksen. Erikoisuudelle ei ole keksitty nyt parempia perusteluja kuin vuodenaika, mutta tällä mennään. Puheenaiheena on imperiumi: muinaiset roomalaiset, hampurilaisketjut ja Vaderin Darth. Analyysia näiden lisäksi myös vastarinnasta, rahasta ja ehkä muustakin.

Taloudellis-filosofinen keskusteluohjelma 2011: Kesä-extra-lähetys imperiumeista















Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi