akse [ 04.12.2008 - 15:39 ]

Radikalismin ulkonäkö

Mitä on radikalismi? Mitä siltä oletetaan, toivotaan ja keitä varten se on olemassa? Nämä ovat kysymyksiä jotka ovat heränneet minulle mm. Vanhan uuden valtauksen yhteydessä. Voiman nettijulkaisussa on ensin ilmestynyt kirjoitus valtausta vastaan, jonka pääasiallinen sisältö on se, että itse asiassa Vanhan valtasi jotkut muut kuin varsinainen valtaajaporukka. On siis olemassa ihmisiä jotka harrastavat aitoa radikalismia, ja sitten on olemassa joukko ”mukaradikaaleja”, jotka vastustavat näitä ”tosiradikaaleja”. Tämä herättää kuitenkin hankalia kysymyksiä koko opiskelijatoiminnan luonteesta.

Ensin näistä tosiradikaaleista. Oletetaan että he todella ovat olemassa. Mihin heidän toimintansa perustuu? Jos tosiradikaalisuus on sitä, että asettaudutaan avoimeen konfliktiin valtavirtaa vasten ja sanoudutaan irti normeista - niin mitä sitten opiskelijatoiminta voisi olla, jos se ei saa olla konsensuksen etsimistä valtaapitävien kanssa? Radikalismi on määritelmänsä mukaan asioiden muuttamista juuritasolla. Niiden perustavanlaatuinen muuttaminen. Ongelma on kuitenkin se, että tälle toiminnalle ei näytä olevan olemassa tukea. Kuka haluaa asua vallatussa talossa? Kuka haluaa yöpyä Vanhassa? Kuka haluaa osallistua mielenosoitukseen joka ei ole väkivallaton? Onko jouduttava putkaan ollakseen uskottava radikaali?

Sitten näistä mukaradikaaleista. Jos he avoimesti sanoutuvat irti radikalismista sellaisena kuin nämä ”tosiradikaalit” sen mieltävät, mitkä ovat heidän vaikuttamisen keinonsa? Ja ennen kaikkea, miksi heidän käyttämänsä keinot muistuttavat silti etäisesti sitä mielikuvaa, mikä tällä edellä mainitulla ryhmällä on radikalismista. Miksi toiminta pitää pukea radikalismiksi, jos se ei sitä ole. Miksi kutsua tapahtumaa ”valtaukseksi”, jos se ei sitä missään muodossa ole? Jos tärkeintä on syntynyt keskustelu, olisiko ollut osuvampaa puhua keskustelutilaisuudesta? Luulen, että taustalla on pelko omista vaikuttamisen mahdollisuuksien vähäisyydestä. Keskustelu ei ole yhtä houkuttelevaa kuin valtaus. Keskustelu on pitkäpiimäistä, usein tehotonta eikö ole takeita siitä, että se johtaisi yhtään mihinkään keskustelua suurempaan tai konkreettisempaan, olettaen että epäkohdista puhuminen ei riitä ratkaisuksi. Opiskelijaliikkeen irtisanoutuminen radikalismista on väitteenä perustavanlaatuinen, koska se vaatii toiminnan tapojen uudelleen määrittelemistä. Vai onko kyseessä jonkinlainen sisäsiisti versio radikalismista? Mitä se on?

Jotta toiminta voisi olla tehokasta, pitäisi sille määritellä pyrkimykset, niiden aatteellinen perusta ja sen jälkeen keinot ja kohderyhmä. Nyt vaikuttaa siltä, että on olemassa ryhmä ”tosiradikaaleja”, joilla ei ole päämäärää toiminnalleen, ja ryhmä ”tosiaktivisteja”, joilla ei ole keinoja. Tästä seuraa vesitettyä toimintaa molemmista leireistä käsin. Itsetarkoituksellista hengaamista ja mielenosoittamista, sekä impotenttia lässytystä epäkohdista jotka jo ovat ihmisten tiedossa. Mistä löytää kriittinen massa sille muutokselle, jonka tarpeen kummatkin ryhmät tunnistavat?

Miltä siis radikalismi näyttää? Miltä vaikuttaminen näyttää? On aiheellista kritisoida sekä niitä jotka järjestivät ”valtauksen”, joka ei ollutkaan valtaus, että niitä, jotka kuvittelivat, että valtaus on sitä, että lähdetään Vanhasta puolta tuntia myöhemmin kuin muut, ja poltetaan lisäksi siellä yksi tupakka. Se, että molemmat ryhmät haukkuvat toisiaan ja etsivät syyllistä latistavalle tunnelmalle, kielii päämäärättömyydestä, saamattomuudesta ja yleensäkin voimattomuudesta. Mikä on se muutos joka halutaan nähdä? Miten siihen voitaisiin päästä keinoilla, jotka ovat tehokkaita ja joilla saadaan aikaan tuloksia, ilman että niitä jälkikäteen joudutaan kutsumaan keskustelutilaisuuksiksi?

Akse Pettersson

akse [ 04.12.2008 - 16:09 ]

-Radikalismin Potemkinkulissit-

Ja sitten tuosta kuvasta joka tekstiin on liitetty...

Kysymys 1: Tuoltako sen, siis radikaalin opiskelijatoiminnan, pitäisi näyttää?

Kysymys 2: Tuoltako te näytätte?

Eikö ristiriita ole ilmeinen? Toistan vielä ajatuksen radikalismin estetiikasta. Tuo tuossa, viittaan siis yläoikeassa olevaan, kirjoittajien valitsemaan kuvaan, on mielikuva radikalismista. Onko sen valitseminen ironiaa? Jos on, niin merkitsee se samalla tuonkaltaisen toiminnan tuomitsemista lapselliseksi. Jos se ei ole ironiaa, jää kuva vailla paikallista tosielämän vastinettaan.

Väitän, että keinot ja haaveet keinoista, jotka nyt opiskelijatoiminnasta näyttävät olevan vallallaan, ovat suhteellisen pienen ryhmän haavekuvia omasta poliittisesta vaikuttamisesta. Väitän myös, että tämä tapahtuu ilman aiettakaan toteuttaa mitään kuvien kaltaista. Yritykset jäävät vain estetiikaksi, ja tämä on pahempaa kuin vaikuttamatta jättäminen, koska se vie pohjan siltä toiminnalta, joka voisi olla mahdollista, riippumatta sen keinoista tai ulkonäöstä. Pukemalla oma toiminta tuollaiseen kuvaan, luo mielikuvan lavastetusta toiminnasta, joka ei edes toteutettuna sisältäisi takeita yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Akse Pettersson

kopicat [ 04.12.2008 - 17:27 ]

Kuvassa mies pitää hätäsoihtua ja taustalla on mielenosoitus. Aika tuttu näky Helsingissä (vaikka hätäsoihtua ei täällä onneksi aina pitele mies): EuroMayDay monena vuonna, talonvaltausdemot, Töhryfest... Eikä siinä ole mitää erityisen radikaalia.

akse [ 04.12.2008 - 17:48 ]

Joo, selvä - kyllähän sen voi tulkita noin. Jos se ei jonkun mielestä vaikuta raflaavalta tai väärän mielikuvan antavaksi, niin hyvä sitten.

Opiskelijatoiminnan terve itsekritiikki olisi tervetullutta. Onko Vanhan valtauksesta järjestetty jonkinlainen purku? Mihin siinä päädyttiin jos sellainen on ollut?

didier [ 04.12.2008 - 17:59 ]

On järjestetty palautekeskustelu. Siellä esiintyi tervettäkin itsekritiikkiä. Esimerkiksi itsemäärittelystä, toiminnasta ja toiminnan jatkosta käytiin paljon keskustelua. Kokonaisuutena vanhan tapahtuma nähtiin hyvän ja inspiroivana tapahtumana, vaikka se ei ehkä kaikille- varsinkaan ei opiskeleville sellaisena näyttäytynyt.

Veera [ 04.12.2008 - 18:13 ]

Olin toissa viikonloppuna SYL:n liittokokouksessa tarkkailijana, ja mietin, että perinteiseen opiskelijapolitiikkaan osallistuminen on - tunnetusti - ankeaa ja aika vaikeaa. Ainakin Vanhalla oli vapaampaa ja innostuneempaa keskustelua kuin Korpilammella, jos ei muuta. Ja mä käsitin, että valtauksen pointti oli juuri ihmisten innostaminen.

Mutta mitkä ne osallistumista ja toimijuutta estävät rakenteet on, jotka pitäisi saada purettua? Periaatteessahan institutionalisoituneeseen opiskelijapolitiikkaan voi osallistua helposti, tekijöitä ja aktiivisia ihmisiä on liian vähän. Mutta samalla toiminnassa on jotain, joka lannistaa - tai vähintäänkin muuttaa viattoman uuden tulijan toimintatavat nopeasti vanhan muotin mukaisiksi. Yksi osallistumista estävä tekijä on esimerkiksi kieli: opiskelijoiden asioista puhutaan HYYssä ja SYL:ssä tosi abstraktisti, latteasti ja etäännyttävästi. (Toisaalta mun on vaikea kuvitella, että suuria opiskelijamassoja saadaan mukaan myöskään puhumalla "taistelusta tietokykykapitalismin kontrolleja vastaan", vaikka italialaisia filosofeja diggailenkin.)

Mutta siis: mitä voisi käytännössä olla tietotyöläisten toiminnan ja vastarinnan organisointi? On kai aika selvää, että työn muutoksessa opiskelijan, apurahatutkijan, kotona olevan vanhemman tai vaatekaupan myyjän kohtaamien tilanteiden perusta on sama. Mutta jos sivistysyliopistonostalgiasta ei vastarinnan mobililisoijaksi, millaisesta toiminnasta on? Keiden kanssa opiskelijoiden pitäisi tehdä yhteistyötä, ja mitä se käytännössä voisi olla?

punikkiotto [ 04.12.2008 - 22:29 ]

En takertuisi tohon kuvaan.

Opiskelijatoiminnan tervettä itsekritiikkiä, Vanhan valtauksen purkua ja tulevaisuuden suunnittelua olisi luvassa sunnuntaina 14.12. Aika ja paikka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa ainakin opiskelijatoiminnan blogissa: opiskelijatoiminta.blogspot.com

kopicat [ 05.12.2008 - 01:53 ]

akselle: Tässä kirjoituksessa ei mielestäni oteta etäisyyttä radikaaliin suoraan toimintaan tai pitkäkestoisiin valtauksiin jne. Siinä vain todetaan, että Vanhan viimeisten valtaajien toiminnassa ei ollut mitään radikaalia. Vanhan voitaisiin vallata kolmeksi viikoksi horisontaalisen demokratian tilaksi, jossa käytäisiin keskusteluja, järjestettäisiin hätämajoituksia, elettäisiin yhteisoloa, laitettaisiin ruokaa, järjestettäisiin teatteriesityksiä jne. Tämä olisi ehkä radikaalia.

Mutta pienen sisäpiirin egoleveily viimeisinä tunteina... huoh. Siinä ei ole mitään sisältöä, lähinnä tulee mieleen tyypit jotka ei oo ennen olleet putkassa ja änkee sinne vaan voidakseen kertoa kavereilleen seuraavana päivänä et "iiih, arvatkaa mitä me ollaan nyt niin tosi ihquradikaaleja!" Se on pelkkää showta, itsetyydytystä. Ja se on superyksilö/etujoukkokeskeistä

Se ei tarkoita, etteikö oikealla hetkellä voitaisi tehdä hyvinkin "radikaaleja" asioita. Kunhan motiivit eivät ole kukkoilu tai oman egon nostaminen.

akse [ 05.12.2008 - 13:09 ]

Selvä se. Tästä ollaan samaa mieltä.

akse [ 05.12.2008 - 13:21 ]

Toisaalta kyseessä on myös se, että puhutaan uuden radikaalin opiskelijaliikkeen aloittamisesta - ja sitten siitä puhutaan lisää, ja vielä lisää. Ja sitten kun joku tekee eleen joka olisi tulkittavissa radikaaliksi, joka on ymmärrettävää kun on puhuttu "valtauksesta"; eli kun joku ottaakin valtauksen todesta, sitä paheksutaan, koska kyseessä ei ollutkaan "todellinen valtaus", koska kyseessä ei ollutkaan "todellinen radikalismi", eikä sinne nyt pitänyt jäädä valtaamaan - siksikö ettei ollut oikea hetki?

Minua ärsyttää se, että vaikuttaa siltä että liike on naamioitu radikaaliksi - vaikka se tosiasiassa ei sitä ole. Tätä minä tarkoitan, kun kirjoitan radikalismin estetiikasta. Samalla tämänlainen tiedottaminen johtaa siihen, että liikkeestä tulee marginaali-ilmiö. Se on radikalismin kuvan ihannointia radikalismin kuvan vuoksi - siitä puuttuu toiminta yhtä paljon kuin "egoleveilystä" puuttuu suunta.

Tavallaan mukavaltauksen mainostaminen ja sen vaikutusten hypetys on ihan samanlaista egoleveilyä. Tämä on se kritiikki, jonka koen aiheelliseksi. Tarkoituksenani ei ole kyseenalaistaa muutoksenhalua, koska uskon että siihen kaikki voivat samaistua. Pelkkä halu ei kuitenkaan vielä pelasta kritiikiltä.

Mielestäni imagonluonti tai sen epäselvyys, ehkä sen ristiriitaisuus, pakottaa mahdollisen organisoidun toiminnan muuttumaan epäselväksi, juuri pienen ryhmän henkiseksi egoleveilyksi, sekä estää huolen muuttumisen yhteisiksi pyrkimyksiksi suuressa mittakaavassa.

Tällä en tarkoita, että positiivisten aloitteiden tekeminen olisi paheksuttavaa, en myöskään tarkoita, että toiminnan pitäisi loppua. Ehkä sen pitäisi katsoa silti itseään ja aikaansaannoksiaan kriittisemmin.

Ruusu [ 05.12.2008 - 13:34 ]

ihan kaikille: En näe mielekkäänä kommentoida tätä keskustelua laajemmin, koska kirjoittamani artikkeli, joka tietoisesti oli provosoiva, teki tehtävänsä ja aiheutti keskustelua. Ja toiseksi, keskustelen itse näistä asiosta laajemmin mieluummin jossain muualla kuin oman juttuni tai sen vastineen kommenttipalstalla. Se, mitä en malta olla kommentoimatta liittyy tähän egokeskusteluun. Mitähän kertoo jutun lukijan tai valtauksen tapahtumien kokijan omasta egosta, että on ehdottoman varma niistä motiiveista, joita viimeisillä valtaajilla oli? En ihmettele, että "Eliitin puudelit" herättää aggressiivista vastakaikua,joka paikoittain lipuu myös täysin sivuraiteille, mutta sanon silti, että ei ole tarkkanäköistä, eikä mielestäni edes tarkoituksenmukaista olettaa, että samat henkilöt, jotka ovat tulleet valtamaan Vanhaa ehkä vain vähän riehakkaammalla vaihteella, ettei heillä itseasiassa samaan aikaan voisi olla poliittista tahtoa tai ajatusta. Se, että viimeisten valtaajien motiivit olisivat olleet silkka radikalismi ja leveily on väitteenä huonosti perusteltu. Jos se perustuu kirjoitukseen, sitä voi tarkastella uudestaan. Niitä motiiveja itseasiassa ei voi kukaan muu tietää kuin henkilöt itse. Ja voin omasta puolestani kertoa, että leveilemässä en ollut ainakaan minä. Tämä kommentti siis mahdolliseksi lopetukseksi siihen keskusteluun siitä, että keitä he olivat ja millä motiiveilla. Koska se spekulointi ei johda juuri mihinkään, kuin juuri nimenomaan oman egon pönkitykseen, itsetyydytykseen. Ruusu Haarla