•Naši ja Yövartio, kummat petikaverit
Putinilaisen Naši-järjestön rinnalla Suomeen saapui maanantaina muitakin ulkomaalaisia vieraita. Vironvenäläisten Yövartio-liike vaatii oikeuksia maansa vähemmistöille. Oksana Tšelyševan mielestä yövartiolaiset tekevät suuren virheen liittoutuessaan Naši-nuorten kanssa.
Maanantain mielenosoitus olisi jäänyt useimmilta huomaamatta, elleivät suomalaiset tiedotusvälineet olisi ryhtyneet kirjoittamaan siitä jo viikkoa etukäteen. Samantasoinen huomio jää yleensä haaveeksi.
Viisitoista Venäjän hallitusta tukevan Naši-liikkeen jäsentä, joukko virolaisen Yövartion jäseniä sekä suomalainen Johan Bäckman, joka tunnetaan paremmin pseudopoliittisista pamfleteistaan kuin akateemisesta tutkimuksestaan, osoittivat mieltään WSOY:n julkaisemaa tekstikokoelmaa Kaiken takana oli pelko vastaan.
He myös syyttivät Baltian maiden lähetystöjä venäläisvihan lietsomisesta ja jopa uusnatsien tukemisesta. Ryhmien kiukun herätti seminaari, jossa käsiteltiin Stalinin määräämiä virolaisten karkotuksia.
Kun saavuin Sanomatalon aulaan maanantai-iltapäivänä, se oli täynnä ihmisiä. Kaikki eivät olleet saapuneet osoittamaan mieltä: kaupat olivat auki, alakerran kahvilassa lounastettiin. Näin ovella vain yhden poliisiauton.
Mielenosoitukseen oli saapunut värikäs joukko ihmisiä. Nuoret "našistit" seisoivat paikallaan mustat maskit kasvojensa peittona. Heidän johtajansa kulki edestakaisin huomiotaherättävä kirkkaanoranssi huivi kasvoillaan. Tämä joukko esittää mielellään olevansa tarkan valvonnan alla kaikkialla.
Tänään selvisi, että yksi näiden vieraiden tovereista on heittänyt ammoniakkia Sotšin pormestarin virkaa havittelevan Boris Nemtsovin kasvoille. Poliisi päästi hyökkääjän pakenemaan paikalta. Novaja Gazetan toimittaja kuitenkin juoksi tämän kiinni ja tajusi ruusukimppua kantaneen "tytön" puhuvan miehen äänellä.
Näin Sanomatalossa myös Abdullah Tammen johtaman Suomen islamilaisen puolueen jäsenten pienen ryhmän. He osoittivat mieltään našistien rinnalla eivätkä selvästikään ole perillä ryhmän tavoitteista Venäjän sisällä. Tilanne on aika erikoinen, kun Viron muslimeille parempaa kohtelua vaativa puolue yhdistää täällä voimansa maahanmuuttajavastaisten venäläisnuorten kanssa. Heidän kannattaisi valita liittolaisensa paremmin. Siltä minusta tuntuu.
Erityisesti ihmettelin sitä, mikä yhdistää Helsinkiin saapuneita vironvenäläisiä mielenosoittajia ja Bäckmania. Olisi tietenkin virhe väittää, ettei venäjänkielisten tilanne Virossa ja Latviassa olisi vaikea – mutta mitä voitetaan liittoutumalla henkilön kanssa, joka keskittyy puolustamaan Vladimir Putinia kaikelta kritiikiltä syyttämällä vastapuolta fasisteiksi?
Vironvenäläisen Yövartio-ryhmän jäsenten mukaan heillä ei ole mitään tekemistä našistien ja heidän tavoitteidensa kanssa. He tulivat Helsinkiin vain puhuakseen Viron venäjänkielisten ongelmista.
Yövartion ja Johan Bäckmanin epätasa-arvoinen liitto koituu Suomessa Yövartion uskottavuuden kohtaloksi. On vaikea tulla otetuksi vakavasti, kun liittolainen kirjoittaa Putinista seuraavaan tyyliin:
Minä katselen sinua Vladimir lähietäisyydeltä. Ensireaktioni on kateus. Vaikutat siltä punttisalin pieneltä lihaskimpulta, jolta kaikki tuntuu onnistuvan. Olet vähän niin kuin se liikuntatunnin higari, joka urheilee mestaruustasolla mutta pärjää myös siviilissä, saa parhaat arvosanat, opiskelupaikat, työpaikat ja naiset, ja jonka ura ampuu räjähtävään nousuun niin nopeasti, että häntä ei näe kuin vilaukselta.
Moskova osaa manipuloida Viron ja Latvian venäjänkielisten yhteisöjen turhautumia. Se käyttää näitä ongelmia luodakseen vastakkainasetteluja Euroopan unionin sisään.
Siitä huolimatta ongelmia ei tule jättää huomiotta.
"[Viron] viranomaiset pyrkivät tuhoamaan venäjänkielisen kulttuurin", yövartiolainen Maksim Reva kertoi. "En puhu vain etnisistä venäläisistä Baltiassa, vaan muistakin kansoista. Ei sillä tietenkään ole mitään tekemistä Hitlerin kansanmurhataktiikoiden kanssa; kyse on pikemminkin kulttuurimme hitaasta tuhosta kahden tai kolmen seuraavan sukupolven aikana. Jo nyt lapsillamme on vaikeuksia oppia venäjää. Siihen on johtanut venäjänkielisten koulujen sulkeminen ja epävirallinen venäjänpuhumiskielto välitunneilla."
Reva vapautettiin tammikuussa mellakanjärjestämissyytteistä. Hän oli sitä ennen viettänyt seitsemän kuukautta tutkintavankeudessa Tallinnan pronssisoturimellakoiden vuoksi.
"Minun isoisäni murhasi virolainen, joka oli Hitlerin puolella", kertoi puolestaan Sarkis Tatevosjan. "Mutta hänen perheensä pelasti toinen virolainen. En minä ole nationalisti. Historia on monimutkaista eikä kollektiivista syyllisyyttä pidä jakaa. Minulla ei ole mitään tekemistä našistien kanssa, mutta totuus on, että todella monia ihmisiä kohdellaan epäreilusti."
Virossa elää noin 350 000 ihmistä, joita yhdistää äidinkieli, venäjä. Heistä 85 000 on Venäjän kansalaisia. 170 000 on saanut Viron kansalaisuuden, 110 000 kantaa nk. harmaata passia. Pieni joukko on Ukrainan, Kazakstanin ja Valko-Venäjän kansalaisia.
Tatevosjanin mukaan osa ongelmista on ratkaistu. Yövartion ja hallituksen välisten neuvottelujen tuloksena virolaiskoulujen välituntien kielirajoitukset kumottiin: virallinen määräys aiheesta allekirjoitettiin helmikuun lopussa.
Ongelmia kuitenkin riittää. Viron turvallisuuspoliisi valvoo erityisellä innolla venäjänkielisiä asukkaita. Tatevosjanin poika ei päässyt viime vuonna poliisikouluun kerrottuaan puhuvansa venäjää äidinkielenään; hylkäämistä seuraavana päivänä turvallisuuspoliisi tuli kylään käymään kauppaa. Poika pääsisi kouluun, jos isä-Tatevosjan tekisi yhteistyötä.
"Našilaiset huutavat kovasti, että venäläisiä vainotaan Virossa, mutta he eivät auttaneet meitä mitenkään, kun meikäläisiä oli vankilassa", Tatevosjan valitti. "Sama juttu Viron keskustapuolueen kanssa: vaalien alla se lupaa suuria venäjänkielisille, mutta lupauksia ei ikinä pidetä."
Siinä missä Bäckmanin väki kiistää tarinat 1940-luvun kyydityksistä, osa yövartiolaisista haluaisi mieluummin, että niistä puhuttaisiin enemmän. Stalinin jalkoihin ei jäänyt vain vironkielisiä.
"Minun perheeni on elänyt Virossa neljänsadan vuoden ajan", nuori yövartiolaisnainen kertoi. "Kyllä, virolaisia pakkokyyditettiin maasta karjavaunuissa. Samaan aikaan kuitenkin isoisäni kaltaisia ihmisiä – hän oli vanhauskoinen venäläiskauppias – ammuttiin sisäasiainkansankomissariaatin kellareissa. Saman kohtalon kokivat vanhat emigrantit. Miksei heistä puhuta?"
Tein jo lähtöä Sanomatalosta, mutta yövartiolaisilla oli vielä liuta kysymyksiä minulle. Miksi Anna Politkovskajan murhaoikeudenkäynnissä avunannosta syytetyt vapautettiin? Miksi murhatutkijat eivät tuoneet kaikkia todisteita oikeuteen? Kuka auttaa murhaajaa piileskelemään?
Toivon, että he löytävät omat vastauksensa kysymyksiinsä. Silloin he ymmärtänevät, miksi liittoutuminen Johan Bäckmanin ja Naši-liikkeen kanssa luo muurin heidän ja suomalaisen yhteiskunnan välille.
Kirjoittaja on Suomessa asuva venäläinen toimittaja ja PEN-järjestön turvakaupunkikirjailija.
Lue myös Kadri Tapersonin kirjoitus Kyyditettyjen kansa sekä Ville Ropposen kirjoitus Pieni spektaakkeli Venäjältä.
Vain käyttäjät voivat lisätä kommentteja. - Kirjaudu - Rekisteröidy
Luetuimmat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Tuoreimmat kommentit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
- • kissakala – Geenimuunneltu peruna saapuu Suomeen
- • kaija kaitavuori – Avoin kirje kolmen koplalle
- • t-om – Aboriginaalien elämä jää lyhyeksi
- • suviih – Roskavarkaat ja Turun dyykkisota
- • Moshroom – Vierailun loppu
- • Moshroom – Geenimuunneltu peruna saapuu Suomeen
- • Juise – Puolitankoon
- • pttp – Roskavarkaat ja Turun dyykkisota
- • paavojii – Roskavarkaat ja Turun dyykkisota
- • romani – Vierailun loppu


Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3120, sähköposti voima@voima.fi
















Kommentit