Ovatko moraalisen yhteisön rajat samat kuin valtion rajat? Jos eivät, missä moraalisen yhteisömme rajat kulkevat? Vedetäänkö ne kansallisuudeen, etnisen alkuperän, iän, sukupuolen, uskonnon, kulttuurin vai jonkin muun asian mukaan? Ketkä lasketaan joukkoon ja keitä ei? Mikä on maahanmuuttoon liittyvän auttamisen etiikka?

Näitä kysymyksiä pohtinut filosofi Peter Singer pyytää eläytymään jo pian ydinasein käytävään sotaan, jonka seurauksena leviävän radioaktiivisuuden pitoisuus tulee pysymään hengenvaarallisella tasolla seuraavat kahdeksan vuotta. Hyvin toimeentulevat ovat varustautuneet katastrofin varalle ostamalla turvapaikan bunkkerista, jossa on tilat ja varustus 10 000 ihmiselle 20 vuodeksi. Ruoan lisäksi maanalaisessa luksussuojassa voi virkistyä ja kuntoilla länsimaisten mittojen mukaan tennistä pelaten, kuntosalilla käyden ja kylpylässä nautiskellen. Turvabunkkerien ulkopuolella värjöttelee tuhansittain hengenvaarassa olevia varattomia ihmisiä, joiden kohtalosta syntyy keskustelu: toisten mielestä heidät tulisi laskea sisään, toisten mielestä ei.

Ennen kuin radioaktiivisuuden määrästä oli tietoa, suojan ulkopuolisilla ei juuri ollut puolestapuhujia. Mutta kun tieto kahdeksan vuoden varoajasta saatiin, heräsi keskustelu joidenkin ulkopuolella olevien auttamisesta päästämällä heidät sisään. Ruokaahan oli varattu 20 vuodeksi, joten kahdeksan vuoden ajaksi sitä riittäisi hyvinkin kaksinkertaiselle määrälle suojan asukkaita. Kuntoiluun ja vapaa-aikaan suunnitelluista luksustiloista jouduttaisiin luopumaan uusien asukkaiden majoittamiseksi, ja jokainen joutuisi tenniksen tai uimisen sijaan tyytymään omassa bunkkeriasunnossa suoritettaviin harjoitteisiin.

Ylimääräisestä luopumalla autettaisiin hengenvaarassa olevia, kuuluu niiden perustelu, jotka puhuvat sisäänpäästämisen puolesta. Ne jotka haluavat pitää suojan ovet kiinni vetoavat ulkopuolisten omaan valintaan jäädä ulkopuolelle, heidän lyhytnäköisyyteensä tai ulkopuolisten yleiseen heikkolahjaisuuteen; heistä aiheutuisi vain sosiaalisia ongelmia, ehkä rikollisuuden lisääntymistä. Osa ei pidä oikeudenmukaisena päästää sisään niitä, jotka eivät ole maksaneet suojasta. Maksavat asiakkaat joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan ”vapaamatkustajiin” nähden. Näiden lisäksi on suuri joukko suojalaisia, jotka sanovat nauttivansa tenniksen peluusta ja uimisesta eivätkä halua luopua harrastuksistaan.

Auttajien ja vastustajien lisäksi on joukko, joka ajattelee, että lähimmäisenrakkauden ja hyväntekeväisyyden nimissä sisään voidaan ottaa pienehkö joukko, joka ei vaaranna suojan elämänlaatua. Ehkä tenniskentistä voidaan erottaa pieni osa makuusijoiksi ja luopua tulijoiden hyväksi myös niistä julkisista tiloista, joita kukaan ei muutenkaan käytä. He ehdottavat 500 ulkopuolisen päästämistä sisään.

Suojassa pidetään asiasta äänestys. Singer pyytää pohtimaan, kumpaa vaihtoehtoa sinä äänestäisit, 10 000 vai 500 ulkopuolisen päästämistä sisään? Vai kannatatko ovien pitämistä kiinni?

Maailman pakolaistilanne on vaikeutunut muutaman vuosikymmenen aikana jatkuvien sotien, nälänhädän ja luonnonkatastrofien vuoksi. Yleisesti jaettu kanta on, että paras ratkaisu olisi paluu kotiseudulle ongelmien selvittyä. Toiseksi parhaana vaihtoehtona pidetään asettumista lähialueelle. Vasta kolmanneksi keinoksi esitetään asettumista kauemmas, vieraaseen maahan ja kulttuuriin.

Ajatustavalla on luonnollinen pohjansa kotiseudun sekä oman kielen ja kulttuurin merkityksessä hyvinvoinnille. Näitä vaihtoehtoja myös Singer kannattaa mainitussa järjestyksessä.

Nykyinen maahanmuuttopolitiikka perustuu yleensä ex gratia -periaatteeseen, jonka voi kääntää armon periaatteeksi. Käytännössä se tarkoittaa maahanmuuttajien ottamista vastaan niin haluttaessa. Perusteena käytetään yleensä maahanmuuttajan mahdollista hyödyllisyyttä; puhutaan niin sanotusta työperäisestä maahanmuutosta. Hyötyperustainen maahanmuuttoajattelu kertoo myös siitä, kuinka välineellisesti suhtaudumme perimmiltään itseemme ja niin sanottuun kantaväestön kuuluviin lähimmäisiimme.

Turvapaikanhakijat muodostavat erillisen ryhmän, joka on kansainvälisin sopimuksin oikeutettu suojaan vainoa vastaan. Vaikka periaate on laajalti hyväksytty, käytännössä turvapaikanhakijoita ei yleensä haluta monestakaan syystä päästää sisään. Syyt vaihtelevat turvapaikanhakijoiden tuomien ongelmien pelosta taloudellisiin perusteisiin.

Singer vertaa maahanmuuttajan ex gratia -sisäänpääsyä seuran jäsenyyteen, johon tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia (taitoja, omaisuutta, kiinnostusta). Ex gratia -periaatteen mukainen harkinnanvaraisuus on joka tapauksessa kansallisvaltioiden harjoittaman maahanmuuttopolitiikan arkipäiväinen käytäntö.

Singer haluaa tarkastella tätä ex gratia-periaatetta eettisestä näkökulmasta, jossa otetaan huomioon teon seuraukset eli tekoja punnitaan niiden seurauksien perusteella. Tätä lähestymistapaa kutsutaan konsekventalismiksi. Siinä tekojen seurauksia pyritään arvioimaan kaikkien asianosaisten kannalta. Singerin tavoitteena on mahdollisimman monien elollisten olioiden hyvä elämä.

Turvapaikkakysymyksessä turvapaikanhakijat ovat luonnollisesti ensimmäisiä huomioitavia edunsaajia. Heille uusi kotimaa merkitsee yleensä uutta mahdollisuutta tavanomaisen elämän aloittamiselle. Toiseksi tulevat vastaanottavan valtion asukkaat. Heistä joidenkin elämään maahanmuuttajien tulo vaikuttaa enemmän kuin toisten esimerkiksi työ- ja koulutuspaikoista kilpailtaessa. Mutta aina on kuitenkin niin, että rikkaan maan asukkaalle maahanmuuton vaikutukset jäävät vähemmän dramaattisiksi kuin turvapaikanhakijalle, jolle turvapaikka on paitsi uudelleen asettautumisen ja uusien asioiden oppimisen, usein myös elämän ja kuoleman kysymys.

Maahanmuutolla on myös muita vaikutuksia: talous hyötyy uudesta liiketoiminnasta, kulttuurin kosmopoliittisuus lisääntyy ja kansakunta saa uusia virikkeitä. Tästä näkökulmasta turvapaikanhakijoiden voidaan ajatella olevan parhaita maahanmuuttajia: heillähän ei ole muuta paikkaa minne mennä ja siksi heidän täytyy yrittää kaikkensa voidakseen jäädä ja ollaakseen käypiä uudessa maassa.

Turvapaikanhakijoiden päästämisellä sisään tai ottamatta jättämisellä on kummallakin seurauksia. Sisään päästäminen voi aiheuttaa perusongelmien säilymisen lähtömaassa; ottamatta jättäminen tai huonosti hoidettu maahanmuuttopolitiikka puolestaan lisätä köyhien ja rikkaiden maiden välisiä juopia ja ennakkoluuloja.

Maahanmuutto ja erityisesti turvapaikkamenettely sisältävät lukuisia kompleksisia kysymyksiä, jotka saattavat viedä ajatukset syrjään eettisistä peruskysymyksistä. Siksi etiikan kannalta tärkeä jaottelu koskee tekojen definitiivisiä ja spekulatiivisia seurauksia.

Definitiivisillä seurauksilla tarkoitetaan jonkin teon välttämättömiä seurauksia. Spekulatiivisilla seurauksilla puolestaan teon mahdollisia seurauksia. Suomessa julkista keskustelua maahanmuuttokysymyksistä käydään yleensä mahdollisten seurausten alueella.

Tämä on luonnollista, sillä vain harvoilla on välitöntä kokemusta maahanmuuttajista. Tällöin spekulaatioihin voi helposti sekoittua huhuja, epäluuloja ja pelkoja. Niitä voi välttää hakeutumalla kanssakäymiseen maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kanssa, tai auttamalla heitä. Tällöin ajatellaan, ettei maailma ole aina ja kaikille oikeudenmukainen paikka, ja että itseään jossain suhteessa vähäosaisemman ja hädänalaisen auttaminen ei ole ujostelun aihe, vaan osoittaa rohkeutta ja on kunnioitettavaa. Auttamisen välttämätön ja välitön seuraus on turvapaikanhakijan elämän ainakin hetkellinen helpottuminen.

Auttamisen etiikkaa koskeva yleinen päättely on seuraava: perustarpeiden tai suojan puutteesta johtuva kärsimys ja kuolema ovat turhia. Ja jos ne ovat estettävissä ilman sanottavia, kärsimykseen ja menehtymiseen verrattavia uhrauksia, on väärin olla auttamatta.

Juha Suoranta on Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori.

Peter Singerin The Life You Can Save -kirjan ensimmäinen luku on julkaistu New York Timesin verkkosivuilla.