Musta möykky liikehtii vaikeasti ja pääsee lopulta ylös. Chadoorin helma heilahtaa jopa kevyesti. Nainen lukee kirjeen. Kirjoituskoneen naputuksen säestämänä valkoiseen taustaan heijastuu sanoja: lähtö, kulttuuri, myyttinen lintu, jonka tuhkasta nousee tuhat uutta lintua.

Iranilainen butotaiteilija Mehdi Farajpour tanssii Tunnustus-teoksessaan iranilaisen naisen roolin erittäin intensiivisesti.

"Yritin Intiassa asuessani tehdä koreografiaa Gulliverin matkoista, mutta mitään ei syntynyt. Sitten myöhemmin Turkissa yhtäkkiä löysin itsestäni jonkinlaisen Gulliverin tajutessani, ettei teos käsittelekään matkustamista. Kyse onkin alistamista kokevan ihmisen sisäisestä prosessista tämän tehdessä päätöstä jättää kotimaansa", selittää Farajpour.

Chadoorin alta paljastuva, puuterinväriseen korsettimaiseen alusasuun pukeutunut nainen pyrkii ylös lattialta. Näkymättömät siteet tai lilliputit pitelevät naista aloillaan. Vapauden tavoittelu on hurjaa, kuin henkensä edestä keho jännittyy koko kaareen uudestaan ja uudestaan. Nainen pääsee huohottaen jaloilleen; kädet vatkaavat neuroottisesti ylös alas. Liikkeissä on viitteitä sekä islamilaisen rukouksen käsiliikkeisiin että kristittyjen ristinmerkkeihin. Nopeasti toistuva liikehdintä herättää katsojassa myötätunnon hahmoa kohtaan.

Farajpour, 29, opiskeli Iranissa Sourehin yliopistossa näyttelemistä sekä moderneja tyylejä ja fyysisen teatterin metodeja teoreettisesti. Farajpour löysi joogan ja fyysisen teatterin yhdistelmästä itselleen sopivan ilmaisun.

"Underground-projekteissa harjoittelimme englantilaisten tanssijoiden kanssa. Opiskelin nykytanssia pari kolme vuotta. Iranissa ei ollut tuolloin kehotanssitaidetta tukeva ilmapiiri, esityksiä ei ollut. Joten tanssin yksin. Sitten tutustuin moderniin jazztanssiin erään sveitsiläisen johdolla ja aloin tehdä jazztanssiteatteria", Farajpour kertoo.

Farajpour uskoo, että nykytanssi ja teatteri lähentyvät toisiaan ja tulevat osittain sulautumaan toisiinsa.

"Teatterin puolella siirrytään koko ajan enemmän kehonilmaisun suuntaan, mikä taas on lähellä uutta käsitystä tanssista. Uudessa tanssissa siirrytään narratiivisempaan ilmaisuun eli kauemmas varsinaisesta tanssista", hän sanoo.

Farajpour halusi osallistua tähän prosessiin kokeilemalla joogan ja pantomiimin liittoa, mutta buto olikin lähimpänä etsimäänsä muotoa, koska "buto on enimmäkseen ei-tanssia, mutta se ei ole teatteriakaan. Tarinaa ei tarvita."

Buton historia muistuttaa Farajpouria kotimaansa historiasta.

"Buto syntyi Hiroshiman pommitusten jälkeen protestina poliittisille olosuhteille. Butotaiteilijat vastustivat klassisen taiteen sääntöjä. Syntymäni aikoihin alkoi Irakin ja Iranin sota. Kahdeksanteen ikävuoteen saakka kasvoin pommitusten pelossa ja totuin elämään sodassa ikään kuin se olisi jotain normaalia. Rauha tultua minusta tuntui oudolta ja epävarmalta. Todellista rauhaa ei kuitenkaan tuolloin tullut eikä sitä ole tullut. Yhäkin on paljon ihmisiä, joilta puuttuu sodan vuoksi raajoja tai niitä, jotka kärsivät kemiallisten aseiden aiheuttamista sairauksista. Tällaista kuvia kannan mukanani lapsuudesta", kertoo Farajpour.

Farajpour aloitti matkustamisen neljä vuotta sitten. Hän käy toisinaan Iranissa ja pitää Pariisia jonkinlaisena tukikohtanaan. Farajpour on esittänyt Tunnustuksen myös Etelä-Koreassa ja Puolassa.

"Yleisön reaktiot olivat erilaisia eri maissa. Puolalaiset ovat eläneet kommunistisessa valtiossa. Yleisö vaikuttui esityksestäni kenties siksi, että ihmiset ovat kärsineet omissa elämissään. He ymmärtävät kipua syvällisesti. Koreassa taas mieleeni nousi ajatus, että olemme kaikki eksyneitä maailmassa. Puhun taiteessani jostain siitä, mikä on kaikille ihmisille yhteistä", sanoo Farajpour.

Buto ei Farajpourin mukaan ole ainoastaan taiteellista vaan pyrkiessään kommunikoimaan se on myös poliittista.

"On olemassa buto-opettajia, jotka opettavat vain outoa liikkumista, ilman mitään tarvetta merkitykselle. Butossa kun on mahdollisuus löytää ja paljastaa syviä teemoja kuten ihmisoikeudet. Samaan aikaan kuin baletti pyrkii kauneuteen, buto taistelee sitä harhaluuloa vastaan, jonka mukaan maailma olisi nyt rauhan paikka", muistuttaa Farajpour.

Mehdi Farajpour opettaa butoa ja hathajoogaa loppuvuonna ainakin Saksassa ja Ranskassa.

Butotanssia voi nähdä myös mm. Helsingin teatteri Naamio ja höyhenessä. Teokset Jealous of a dog's vein ja Pakeneva raja, 15.10.-29.10, Korkeavuorenkatu 17.