Olipa kerran seitsemänvuotias Jessica. Hän meni isänsä silloisen tyttöystävän kanssa kalaan. Jessica pyydysti vonkaleen ja oli todella innoissaan, kunnes nainen yrittää tappaa kalan lounaaksi. Lapsi järkyttyi ja itki: "voi, kaunis kalaparka, heitä se takaisin veteen."

Nainen teki toiveen mukaisesti. Sitten he menivät ruokakauppaan ja tyttö sai valita ostokset. Jessica poimi koriin kalapuikkoja.

"Järkytyin, ettei hän osannut yhdistää järveen heitettyä kalaa ja kaupan kalapuikkoja. Mutta ei häntä voi siitä syyttää", sanoo Tampereen elokuvajuhlilla vieraillut ohjaaja Kristina Hofmann.

Hän kalasti Jessican kanssa muutama vuosi sitten. Tapahtumasarja innoitti Breakfast-elokuvan. Lyhytanimaatiossa lastenhuoneen lelupalikat heräävät eloon ja alkavat kertoa, kuinka huonosti eläimiä kohdellaan tehotuotantotiloilla.

Eläintenoikeudet tulivat ennen elokuvantekoa. Graafiseksi suunnittelijaksi valmistunut 29-vuotias Hofmann on ollut puolet elämästään kasvissyöjä.

"Näin elokuvan eläinkuljetuksista enkä enää sen jälkeen pystynyt syömään lihaa. Niin paljon kuin rakastankin eläimiä, en ole aktivisti enkä kuulu mihinkään järjestöön. Viime vuosina olen oppinut käyttämään taitojani eläintenoikeuksien ajamiseen."

Kahvilan pöydässä irtokarkkia syövät myös ruotsalainen vegetaristipariskunta. Tobias Eiving vastasi animaation äänistä ja Ulrika Axen toimi "visuaalisena pelastajana". He ovat kotoisin pikkukaupungeista Göteborgin läheltä.

"Minä en tule edes kaupungista vaan kylästä", Itävallasta kotoisin oleva Hofmann lisää: "mutta kutsu minua mieluummin tyylikkääksi ohjaajaksi Lontoosta."

Kolmikko tapasi opiskellessaan Lontoossa, jonne he jäivät. Suurkaupungissa ei eläimiä näe, kuten kotiseuduilla.

"Äitini on ala-asteen opettaja. Kun hän pyysi lapsia piirtämään lehmän, he värittivät sen violetiksi. Ainoa lehmä, minkä he ovat koskaan nähneet, on Milka-suklaan kääreissä. Se on hyvin surullista", Hofmann kertoo. Ja hänen äitinsä sentään asuu Itävallassa eikä Lontoossa.

"Kun minulta kysyttiin haluaisinko kaikkien olevan kasvissyöjiä, sanoin en. En halunnut kuulostaa liian jyrkältä, mutta ideaalimaailmassa ei olisi lainkaan lihansyöntiä."

Jos Hofmannilla joskus on omia lapsia, hän antaa heidän itse valita, syövätkö he lihaa vai eivät.

"Olisi hyvä, jos he tutustuisivat eettisesti kasvatettuun lihaan ennen kouluun menoa. Voihan olla etteivät he kuitenkaan haluaisi sitä. Kaiken mitä kiellät, sitä lapset juuri haluavat."

Royal College of Art -yliopistossa opettava Axen on kannoissaan jyrkempi: hän päättäisi lastensa puolesta.

"Meillä voisi olla minimaatila takapihallamme. Jos lapsi teurastaisi itse ruokansa, hän saisi syödä sen", Eiving vitsailee.

Breakfast on Hofmannin toinen oma elokuva. Aikaisemmat työt ovat olleet kaupallisia projekteja, kuten musiikkivideot Muselle ja Popular Workshopille.

Hän halusi animaatiostaan satumaisen söpön, vaikka aihe sotiikin muotokieltä vastaan.

"Ihmiset sulkevat silmänsä, kun kohtaavat todellisuuden. Mieluummin he ajattelevat kaloja onnellisina lammessa kuin liukuhihnalla tehtaassa."

Hofmann kuvitti tarinan suloiseksi, jotta ihmiset katsoisivat sen. Ristiriidasta huolimatta estetiikka tukee elokuvan etiikkaa.

"Kun paistan kananmunan, haluan paistaa onnellisen kanan munan. En ole erikoistunut eläintenoikeuksiin. Se on vain yksi aihe, josta välitän paljon."

Hofmannin seuraava animaatio kertookin ruuvin ja mutterin rakkaustarinan.