●Iglukylä valtasi Davosin takapihan
Occupy-liike leiriytyi Maailman talousfoorumin kupeeseen Sveitsin Davosissa viime viikolla. Leiri oli luvallinen, mutta mielenosoittajat kokivat saavansa rikollisten kohtelun.
Davos. Äveriään alppikylän parkkipaikalla on sähköistynyt tunnelma.
Ennätyskorkeiden lumihankien keskellä Occupy Davos -leirissä mittaa toisistaan ottavat bussikuski Peter Real ja leirin asukas Flurina Marugg. Uteliaita valuu seuraamaan yllättäen puhjennutta väittelyä koko ajan lisää.
”Olette vain oppositio, teillä ei ole mitään aitoja parannusehdotuksia tai uusia avauksia”, Real sanoo.
”Kritiikkisi ei ole perusteltua, sillä me muutamme asioita pienillä teoilla”, Marugg vastaa.
Kivenheiton päässä väittelystä maailman rahakkaimman prosentin edustajat tehohengittävät kapitalismia uuteen nousuun. Ollaan 1 500 metrin korkeudella Sveitsin Alpeilla Davosissa, Maailman talousfoorumin tukikohdassa.
Puheenaiheet ovat samat niin ylärinteen talousfoorumissa kuin alarinteen leirissä: kapitalismin tulevaisuus ja maailman tila. Mutta keskustelut käydään täysin toisistaan irrallaan.
Rikkain prosentti ei laskeudu kuuntelemaan mielenosoittajia, eikä mielenosoittajilla ole pääsyä tarkkaan vartioituun seminaariin. Foorumi on eristetty piikkilanka-aidalla ja joukolla aseistettuja sotilaita sekä poliiseja.
Neonväriseen Davos-mainospipoon pukeutunut 67-vuotias Real onkin piristävä poikkeus. Davosin hiihtokeskuksessa työskentelevä sveitsiläinen kyyditsee talousfoorumin vip-vieraita kokouksesta toiseen jo toista vuotta.
Real sanoo ryhtyneensä bussikuskiksi, koska halusi päästä näkemään tapahtuman kulisseihin. Nyt hän on tullut haastamaan talousfoorumia kritisoivien aktivistien ajatukset.
Hän ei näe järkeä Occupy-liikkeen leireilyssä.
”WEF [World Economic Forum] yrittää antaa teille taloudellisia ja poliittisia vapauksia”, Real sanoo.
”Mutta me emme halua tukea nykyistä materialistista elämäntapaa. Emme voi jättää seuraaville sukupolville kuormitettua maailmaa”, Marugg selittää mielenilmauksen perusteita.
Selitys ei vakuuta Realia.
”Menkää mieluummin kauppakeskukseen osoittamaan mieltä”, Real sanoo ja lähtee pian pois.
Työt talousfoorumissa kutsuvat.
Väittelystä selvästi virtaa saanut Marugg on 22-vuotias zürichiläisaktivisti. Kansainvälistä politiikkaa opiskelleen naisen fleecepannassa erottuvat pinssit ”99%” ja ”Ei enempää hävittäjiä”.
Hän vastustaa muiden Davosin Occupy-aktivistien tavoin äveriäimmän yhden prosentin ylivaltaa päätöksenteossa ja talousfoorumin epädemokraattista kokoonpanoa. Vaikka mukana on demokraattisesti äänestettyjä valtionjohtajia – Suomen pääministeri Jyrki Katainen mukaan lukien – pääosa vieraista on päässyt paikalle rahojensa ansiosta, Marugg sanoo.
Maruggin mukaan Davosin päättäjien ainoa tavoite on voiton tavoittelu.
”Nykyinen status quo hyödyttää vain heitä. Jos yksi prosenttia omistaa 50 prosenttia kaikesta, heillä on yksinkertaisesti liikaa valtaa”, Marugg sanoo.
Marugg on parinkymmenen muun aktivistin kanssa vallannut lumeen peittynyttä davosilaista parkkipaikkaa jo viikon ajan. Occupy-leiri on siirretty Davosiin Zürichistä.
Vakileiriläisten lisäksi päiväsaikaan aktivistien määrä nousee 30–50 henkilöön.
Pienessä leirissä on kaksi mongolialaista jurttaa ja lumeen rakennettuja igluja. Alppiaurinko ja yli nollan kipuava lämpötila ovat jo ehtineet painaa osan igluista kasaan ja aktivistit nukkuvat jurtissa. Keskellä telttaa puhiseva kamiina lämmittää pakkasöinä.
Occupy–leirillä on Davosin pormestarin Hans Peter Michelin hyväksyntä ja virallinen lupa. Silti leirin asukkaita kohdellaan Maruggin mukaan kuin rikollisia.
”Katso vaikka tuonne katolle. Näetkö nuo kaksi mustaa hahmoa? Ne ovat tarkka-ampujia, joiden piiput osoittavat koko ajan leiriämme kohti.”
Tähtäysasennossa olevat musta-asuiset henkilöt ovat asemissa noin sadan metrin päässä alppimajan katolla. Marugg vilkuttaa heille.
”Joka kerta kun poistuimme leiristä, poliisit vetävät meidät sivuun ja tarkastavat huumeiden ja aseiden varalta.”
Sveitsin poliisi suhtautuu talousfoorumia vastustavien aktivistien mielenosoituksiin varauksella aiempien vuosien levottomuuksien vuoksi.
Viikkoa aikaisemmin poliisin erikoisjoukot lopettivat antiglobalistien mielenosoituksen alkuunsa Sveitsin pääkaupungissa Bernissä. Reilua sataa mielenosoittajaa vastassa oli moninkertainen määrä mellakkapoliiseja.
Poliisin toimia kritisoitiin lehdissä ylimitoitetuksi, vaikka Bernin mielenosoituksella ei ollut lupaa.
Pienimuotoisuudestaan huolimatta Davosin leirillä on vaikutusvaltaa. Occupy-liikkeen ideologia on levinnyt valtavirtaan, ja igluleiri on kiinnostanut länsimedioita BBC:stä Reutersiin.
Maruggin ja Realin väittelyä iglujen keskellä seurasi perjantaina muun muassa The New York Timesin vastaava päätoimittaja Jill Abramson.
”Minusta on tärkeää kuulla molempien osapuolten näkökulmat. New Yorkissakin kävin usein juttelemassa Occupy Wall Street -aktivistien kanssa”, Abramson sanoo.
Davosin leirissä pääsee juttelemaan vain parin aktivistin kanssa, sillä suurin osa leiriläisistä piileskelee yleisöltä suljetussa teltassa. Maruggin mukaan leiriläisten tavoitteena onkin saada viesti perille nimenomaan tiedotusvälineiden kautta.
Occupy-aktivisti Savino Armaterra, 26, ja Marugg toivovat silti leiriin lisää bussikuski Realin kaltaisia haastajia. Suurin osa palautteesta tulee nimittäin ohi ajavan auton ikkunasta huudettuna.
Viesti on usein muissakin Occupy-leireissä kuultu ”menkää töihin” -huuto.
Paikallisten ja turistien suhtautuminen leiriin on kuitenkin ollut pääosin myönteistä. Edellispäivänä aktivistit saivat lämmintä keittoa paikallisilta.
”Jopa jotkut poliisit ovat näyttäneet peukkua ja kannustaneet jatkamaan”, Marugg sanoo.
Mutta tärkein neuvottelukumppani uupuu vielä. Perjantaihin mennessä kukaan Davosin talousfoorumiin päättäjistä ei ollut uskaltautunut leiriin haastamaan Occupy-aktivistien ideologiaa.
Vain käyttäjät voivat lisätä kommentteja. - Kirjaudu - Rekisteröidy



















Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744 3112, sähköposti voima@voima.fi
Kommentit